Menthiin autola LOMALE. Aika pitkhään siinä ajaessa meni. Välillä pysähythiin. Kattelin maisemia ja nukuin. Autossa on aivan mukava olla, mutta sitte alko se LOMA. Huh hemmetti, mikä ressi siittä tuli! Hajuja, hajuja, hajuja, ääniä, ääniä, ääniä... Menthiin korkehhaan talhoon, jossa oli pikkunen huone. Sinne piti taas mennä hissilä. Se on tuttua hommaa ja aivan lelliä, mutta joskus siihen tuli muitaki ihmisiä ko mamma ja pappa, mutta niitten tykö ei saanukhaan mennä. Sieltä pikkusesta huohneesta ei päässy ulos, sillon ko itte halusi. Joka pikku asiale piti taas ajjaa sillä hissilä ees sun taas. Se alko ottahmaan jo päähän.
Ja sitte ulkona taas: hajuja, hajuja, hajuja.... ihminen, ihminen, ihminen...nuori uroskoira, vanha uros, pieni naaras, juoksunarttu, (Mutta ei kethään tuttua!)...ihminen, ihminen, ihmisen mahajätettä tai muuta moskaa, öljyä, ruohoa, bensaa, puita, ilmassaki jotaki uutta....Mulla tuntu, että pää räjähtää!!!
Sitte ne meinasit jättää minut siihen kopperoisseen yksin ja lähtä yhessä jonnekki. Mutta mie sanoin siihen painavan vastalausseen. Ei käy! Ja miehän en tänne jää!!! No, net taipu ja menit sitte vuorotellen.
No sitte piti kävelä taas ja taas. Minun piti hyppiä patsaitten viehreen kuvattavaksi ja piti nousta semmoset porthaat, jokka oli semmosesta ritilästä tehty. Mie en ennää niitä pöläny, mutta saakeli, että kävi tassuihin kipeää. Mie poika kävelin ko kerta muukki käveli. Mutta niilähän oli kenkut jaloissa, niin että olihan se vähä epistä. Sitte ko ilta tuli, mie hyppäsin omale sängyle lakanoitten pääle muina miehinä, ja mamma sano, että hyppää vain, että mie olen maksava asiakas niin ko muukki.
Yön jälkheen ressi jatku. Rinnasta puristi ja henki salpautu ja tuntu, että kieli kuivuu suupiehleen, mutta onneksi yks paarin pitäjä tajusi, että mie haistoin jo kauas, että sillä on mettäkoira kotona. No se tuli minun tykö ja hyvitteli minua ja jotenki mulla alko helpottaa, ko mie tajusin, että on täälä muitaki maalaisia. Iltapäivälä mie jo kuljin LOMAPAIKASSA niin ko olisin aina sielä ollu. Kävin kattomassa maisemiaki yheltä korkealta mäeltä.
Onneksi sielä tielä oli paksuja lintuja. Haukuin ja ajatin niitä, vaikka kyllä mie huomasin, ettei niin vissiin ois pitäny tehä. Jotenki menin hämihleen, ko aivan musta mies sano selvälä suomen kielelä, että onpa koirala voimakas haukku. Oliko se hyvin sanottu vai olisko pitänyt olla hiljaa? Mie mietin, että munasinko mie jotenki ko ajatin niitä paksukaisia? Eikö LOMALA saa tehä niin?
Mutta se oli mukavaa, ko kaikki vastaantulijat hymmyili ja moni kehu minua söpöksi ja komeaksi ja kaikki halusit silittää. Respan tyttöki halusi silittää ja sano, että pohjikset on maailman ihanimpia koiria. Se ihmetteli, että miten mulla on niin pehmeä karva ja miten mie olen niin ihmislähheinen. Sen isälä on kuulemma pohjiksia, mutta ne on aina häkissä, eikä net tykkää ihmisistä ja niitten karva on karhea. No pappa sano sille, että mamma kampaa minun turkin monta kertaa viikossa, niin pyssyy karva pehmeänä.
Kahen yön päästä katoin silmä kovana, ko mamma laitto tavaroita laukhuun. Sitte lähethiin taas autola. Kattelin maisemia ja nukuin rauhassa ko tiesin, että nyt tämä LOMA vihdoin ja viimein loppuu ja päästään kotia!
Kotona menin ensimmäiseksi pihale ja ilmotin kaikile kuuluvasti, että Aapo on tullu takasi. Oma piilopaikka senkin alla, oma lattiatyyny, oma peti ja sitte.... AAH, kotikylän lenkkipolkujen huussit ja kaikki ne ihanat TUTUT hajut!!!! Tuosta on menny Pilvi ja tuosta Pontus ja Hemmo, tuossa on käyny kulmakunnan kauhut, ja tuossa ne vesikoirat tuolta vähä kauempaa. Kaikki oli taas ihanasti mallilhaan!!
Kyllä mie sitä mieltä olen, että LOMA on aika laila yliarvostettua. Kyllä
KOTONA on senthään PALJO MUKAVAMPAA!
tiistai 28. heinäkuuta 2020
perjantai 10. heinäkuuta 2020
Perjantai 10.7.2020: Kirjota siihen, että olen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Nuo s**##*n oravat ei usko, vaikka mie kuinka niitä haukun! Net tullee aina tahahlaan mulle tirskuttahmaan ja puuta pitkin rapistelehmaan!...
-
Nukkuminen on kyllä mukavaa, mutta meilä kuuluu koko ajan: " Mene vain nukkuhmaan ", " Nukuma vähän aikaa " ja ...
-
Perjantaina alko joku kuhina. Mamma ja pappa alko pakkaahmaan ja mie huomasin, että jonnekki ne on lähössä. Minua alko jännittähmään, että p...