Mutta nyt mieki pääsin reishuun. Oli aika pitkä matka, mutta ei se minua haittaa. Mie tykkään olla autossa ja kattoa maisemia. Met olima kuulema menossa kattohmaan puhuvaa kakadua. Pappa oli telkkarista nähny, että Joensuun Botania-kasvitarhassa on semmonen. No, minun osalta se tyssäsi siihen, että sinne ei saanukhaan koirat mennä. Mie jou'uin oottahmaan autossa, ko mamma ja pappa menit sinne. Net oli sielä aikansa, ja ko net tuli takasi, mamma sano mulle, että älä välitä, emmä mekhään sitä lintua nähny. Televisiossa oli valeheltu! Kakadu on ollu jo seittämän vuotta eläkheelä, ko se oli ressaantunu viehraista niin paljo. Sille oli tullu böönaut. Mamma viskutteli mulle, että olis ollu hauska opettaa sille vähä rumia sanoja. Mie sanoin sille, että se on pöhkö!
Kakadua ei näkyny, mutta parkkitalossa oli puluja. Ko mie pääsin autosta, sain kohhauttaa niitä vähä. Ne oli sontinu ison keon.
Ko mie olen tottunu reissaahmaan, ei ole mikhään ongelma jäähä huohneesseen, ko mamma ja pappa lähtee johonki. Mie tiän, että net tullee jonku ajan päästä takasi, ja sitte mie pääsen kans ulos. Mie ossaan olla hississä ja kulkea porthaissa. Aina on mukavaa saaha pakettiki, jossa on namuja ja purtavaa. Ja sängyn alla on hyvä nukkua, vaikka huohneessa olis joku petiki. Lauantaina aamuyölä mie päätin yllättää mamman. Mie hyppäsin sen sänkhyyn nukkuhmaan, vaikka ennen en ole niin tehny. Se anto minun olla siinä.
Koirakavereita näky kans: yksi pikkunen suomenpystykorvan penikka, mittelspits ja aivan kauhean hyännäkönen teräs-kultayorkki. Mittelspitsilä oli alkanu turkki paksunehmaan jonku leikkauksen jälkheen.
Minusta otethiin kans kuvia. Yhessä mie näytän jotenki ylimaallisen viissaalta valo-olennolta.
Ja toisessa mie yritän taas olla hylkheen näkönen.
