Ei mulla mithään erityistä asiaa ole. Aattelin vain vähä päivittää kuulumisia, niin ko nykyhään on tapana. Tuntuu aivan samalta ko viime kuussaki. Ulkona ja mettässä on mukavaa, leikkiminen on hauskaa, mutta mamma ja pappa ei leiki tarpheeksi. Ei net jaksa, ko net on vanhoja. Molen kyllä kuulu, ko net on miettiny, että pitäskään Aapole ottaa leikkikaveri. Se olis kyllä hauskaa, mutta em mie oikein usko, että siittä tullee mithään.
Olen päässy käyhmään kaks kertaa pohjosessa. Sain vähä juosta mettässäki. Ei mithään kunnon kierrosta, ko pittää olla kiini, mutta tien varressa sain vähä oikoa koipia.
Pääsiäisretkelä minhuun laskeutu rauha ja sain olla oikein lomala. Ei tarvinu koko ajan vahtia pihhaa ja haukkua kulkijoita ja sitä takapihan aijan takana olevaa hyypiötä. Oli ihanaa, ja mamma ja pappa puhu, että olin ollu kuulema ko eri koira: ulkonaki aivan rauhassa ja hiljaa.
Kyllä mie tiesin, missä olthiin: hirvikämpälä! Ja sielä oli niin monet tutut hajut, että ei ollu mithään hättää. Ikkunasta oli kyllä mukava kurkkia, mitä net pihala touhusi. Saunaa ja kottaa ainaki lämmitethiin. Ko se rauha tuli minhuun, mie hyppäsin yölä mamman sänkhyynki, ko oli niin hyä olo.
Luita mie tykkään järsiä pihala. Sillon en halua tulla sisäle milhään.
Ko kattoo vanhoja kuvia, niin huomaan ittekki, että olen mie vähä muuttunu kolmessa vuessa. Tuola viimisessä kuvassa mie olen aivan pikkulilli rakhaan Rita-äitin rinnala. Oi! Mulla on tuo läikkä pyllyssä vieläki, mutta on se jo vähä vaaleampi. Siittä se mamma ja pappa minut sillon tunnisti, ja minun valkeasta hännästä. Nyt ko kattoo minua ja äitiä, niin met taijama olla vähä samannäkösiä. 💓💓
Kyllä mulla on oikein hyä elämä, se häätyy sanoa.
