Sunnuntai 11.7.2021: Huh, hellettä!

Mamma on ollu aivan heltheen pökerryttämä ja vaikka mie olen kyllä muistuttanu, että kirjota taas jotaki, niin ei se ole oikein jaksanu. On mullaki ollu tosi kuuma, mutta olen mie senthään joka päivä käyny pikku lenkin tekemässä. Olen näyttäny mammale mallia, miten heltheelä pittää hengittää: panhaan kieli ulos aika pitkäle ja saalothaan sitte voimakhaasti. Se helpottaa. Mamma kiitteli neuvosta ja kokkeili heti.

Mamma on laittanu mulle märän pyyhkeen selkhään ja häkin tiililattiakohtaan. Seki on auttanu, mutta toisihnaan mie kyllä menen tahahlaan oikein aurinkoisheen paikhaan ja panen silmät kiini. Sillon mie olenki vähä niin ko muisssa maailmoissa ja unelmoin aivan omista asioista, joista mie en puhu kellekhään mithään.

Venheen kyytissä viilenee kans aika mukavasti. Nyt mie kyllä vähä hökelsin venheessä laiasta laithaan, enkä oikein asettunu. Lähtiessä rannala oli aika hemaseva, vähä vanhempi pystykorvarouva, joka taisi panna minun hormoonit hyrräähmään. Sen matkassa oli kans oikein hieno pystykorvapentu, mutta se ei ollu sen. Sitäki mie vähä haistelin. 

Rannala mamma tempo mulle pelastusliiviä pääle, ja ukko uimahousuissaan yritti saaha pystykorvarouvan tulehmaan kotia. Mie siinä välissä vähä järjestin ja yritin määrätä, mihin mie haluan mennä; sen rouvan tykö tietenki. Sillä rouvala oli kyllä aivan mahtavaa Peppum-merkkistä parfyymia! No, päästiin siittä sitte kuitenki venheesheen, mutta niin ko sanottu: mulla oli aika levoton olo. Ja airot oli vähä hankalasti tähystyksen tielä. Mutta tuuli tuiversi mukavavasti turkhiin.

Kuukauen kohokohta oli ehottomasti Laapon vierailu! Mie änkesin taas sille heti  sylhiin. Viimeksi ko nähtiin oli joulu.

Sitte met kävimä kahtena päivänä retkelä ja oli mukavaa, paitti ensimmäisessä retkipaikassa oli aivan saakelin äkäsiä paarmoja ja sääskiä ja multa katosi toinen korva. Toinen oli parempi, ja ennestään tuttu paikka. Korvaki löyty.

Laapon lähön jälkheen on ollu vähä hiljasempaa. Olen pureskellu luuta ja opettanu mammale tuota hengitystekniikkaa.

Yhtenä päivänä pihale ilmesty joku kumma piikkikerä, joka tuhisi äkäsesti. Sitä mie olen ajan kuluksi komentanu, mutta Veepo kielsi minua ja kanto sen piikkipallon vähä kauemmaksi. Jokapäiväsenä harrastuksena met takanaapurin urkin kans haukuma toisia. Jompikumpi alottaa ja toinen sitte vastaa. Mitä kovemmin, sen parempi. Se on aivan mukavaa hommaa, mutta aina minua siittä kielethään, vaikka se on vain läppää.

Mie olen Aapo. Olen 3v ja 4 kk. Minun lauhmaan kuuluu Eepo, Veepo, Iipo ja Laapo, ja aina välilä etäjäsenenä Siipo. Oma kaveri vois olla kiva, mutta mennee se näinki, ko ei makustele.

Pyyän mammaa kirjaahmaan tähän lophuun runon, jonka tässä yhtenä päivänä tehin. Se mennee näin:

Elä ko koira. Älä hättäile. Ota rennosti ja nuku paljo, mutta ko on toiminnan aika, toimi täysilä. Syö kaks kertaa päivässä ja tyhjennä mahas hyvilä mielin.