Viime torstaina mie huomasin, että johonki olhaan taas lähössä. Minua käytethiin lenkilä epätavallisseen aikhaan ja ko mie tulin sisäle, mie huomasin, että laukkuja on pakattu. Seurasin silmä kovana, että alkaako minun tavaroita ilmestyhmään etheisseen. Ko mamma tuli, seurasin sitä niin ko hai laivaa ja ajattelin, että lähenkhään mie mamman vai papan matkhaan vai lähemäkö met kaikki johonki. No, met lähimä kaikki. Ei muuta ko authoon vain!
Ensimmäinen pysähys oli tutuissa maisemissa, ja mie ajattelin, että hirvikämpäle vissiin olhaan menossa. Hirvikämpälä oli Taapo, ja mie hyppäsin sille heti sylhiin aivan olkapääle asti, niin että Taapon lippalakkiki putosi. Se oli mielissään, eikä se ennää yrittäny esittää muka välinpitämätöntä. Se on minun laumaa jo.
Matka jatku ja meni hyvin. Mie kattelin maisemia ja välilä torkuin. Mie huomasin, että maisemat muuttuu ja puukki on vähä erilaisia ko kotona. Menthiin näköhjään pohjosseen. Huone oli aika pikkunen koppi, eikä siittä päässy ulos suohraan, mutta mulle oli laitettu tuoli ikkunan etheen. Se oli ok muuten, mutta ko siittä yritti hypätä pois, se pyöri, ja siittä mie en tykäny. Yölä mie seisoin tuolila ja tuijotin mammaa, että mites tästä nyt pääsee lattialle. Se heräsi minun tuijotukseen ja autto vähä.
Sitte käythiin retkilä ja välilä minut jätethiin yksin, mutta mie olen siihen jo tottunu. Aina ko ajethaan johonki, menhään johonki huohneesseen ja sitte mie aina välilä oottelen sielä, että mamma ja pappa tullee takasi, enkä mie ennää välitä siittä. Paitti yhen kerran mie haukuin, ko siinä oven takana oli joku toinen koira, niin sille piti ilmottaa, että älä sie tänne tule.
Ensimmäisen päivän retket ei ollu kovin kummosia. Mammaki meinasi olla jo pahala tuulela, että täälä ei ole mithään katottavaa, eikä mithään elämyksiä, niin ko kuvissa on. Mutta vesi oli hyvvää ja raikasta, ja ruoka maistu mulle hyvin.
Sitte ajethiin taas vähän matkaa ja lähethiin kävelehmään polkua pitkin ylöspäin vaaran laitaa. Se oliki aika pitkä matka. Sielä oli kauheasti isoja kiviä ja puunjuuria ja mieki sain laukkoa aivan tosissaan, vaikka en mie irti ollukhaan. Mettän haju oli niin kiehtova, että mie vein ko heikkopäinen. Mamma varotteli, että ei saa vettää, ko hän kaatuu, mutta mie en oiken mahtanu itteleni mithään. Vein vain.
Mamma luki kyltistä, että Pielpajärven erämaakirkko 3,9. Jaaha, sinne siis oli matka. Kyltissä numerot oli kyllä väärinpäin, ja sen tunsi! Piti välissä levähellä ja jua vettä. Jossaki plogissa oli, että matka on 9,5 km. No, mamma alko kippuroihmaan, ettei se jaksa ennää, ja niin met palasima takasi, eikä nähty mithään järveä eikä kirkkoa. Mutta muuten se oli kyllä hieno retki ja maisemat oli tosi komeat.
Kotona mamma sitte pisti Inarin kunnale palautetta, että korjakkaa se kyltti oikeaksi.
Lomala söin paljon ja join paljon. Liikuntaa oli kans paljon. Minun kohala voi lisätä vielä, että peräpää laulo koko ajan ja sain jätettyä paljon lannotuspötkyjä Lapin methiin. Vähä niin ko muile kulkijoile tioksi, että Aapo kävi täälä!
Reissussa on aivan mukavaa, mutta kotonaki on mukava olla ko saa leikkiä yksisarvisen kans. Ja hei, torstaina mulla on taas synttärit! Mie täytän 4 v ja 3 kk! Mamma ei vain oikein tajua, että olen jo aikamies, mutta antaa sen hössöttää. Mie kuitenki piän siihen jo vähä ethäisyyttä enkä ole ennää niin mammanpoika ko aikasemmin.
