Keskiviikkona 5.4.2023: No nyt mie sain sen kirjan luettua!

Viimeksi mie olin just saanu postista kirjapaketin ja aloin tutkihmaan sitä. No nyt se on luettu! Pohjanpystykorva 50 vuotta Suomessa onki oikein mukava ja hieno kirja meistä pohjiksista ja meän ihmisistä. Siinon kovat kannet, hienoja kuvia, taulukoita ja tooosi paljo tietoa. Kannessa on vähä minun näkönen tyyppi, mutta ehkä se on vähä isompi ko mie. Väritys on kuitekki melko laila samallainen ko mulla. 

Meän kirjassa oli oikein omistuskirjotuski. Kiitos siittä @Hannu Hämäläinen. Met saima kirjan, ko mie olen joskus kirjottanu @Pystykorva-lehtheen matkaraportteja ja kuvanu meän kesäelämää. Kiitos sullekki yhteistyöstä @Tanja Rovio-Murto. Met olema mamman kans yksmielisiä siittä, että kirja on tehty ammattitaitosesti, vaivoja säästämättä ja rakhauesta lajhiin. 

Mie opin kirjasta, että meitä pohjiksia on tietekki täälä Suomessa ja Ruottissa, mutta Norjassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa kans. Sielä meitä piethään "ihmeellisenä skandinaavisena koirana" ja met herätämmä ihastusta. No sitä mie en kyllä yhthään ihmettele!

Mie olen aina aatelu, että mie olen pohjanpystykorva, mutta nyt mie tiän, että meitä on matkan varrela sanottu kans Norbottenin haukkuvaksi lintukoiraksi, Norbottenin pystykorvaksi, Torniolaakson pystykorvaksi, tornedalspetsiksi ja norbottensspetsiksi. Alkujuurena meile on ollu maatiaispystykorva, joita on löytyny taloista Suomesta ja Ruottista. Ja jotenki met olema suomalaisten ja ruottalaisten yhteinen rotu. Siittä yhteisestä historiasta oli kirjassa pitkät selitykset. On meitä joku irvileuka sanonu Kuusamon haukikoiraksiki, mutta se on minusta kyllä vähä rasistista. Aivan ko kuusamolaiset tai met kuusamolaisyntyiset oltais kaikki muka jotenki tyhmiä. Sehän ei kyllä piä paikkaansa!

Sain mie opetella kirjasta uusia hienoja sanojaki ja viisastua silläki laila. Tiäksie mitä tarkottaa alleeli tai heterotsygoottinen geenipari? Lue kirja, niin tiät sieki jotaki.

Oli mukavaa lukea niistä ihmisistä, jokka on tehnee töitä meän hyväksi niin, että on saatu tämä rotu syntyhmään. Oli sielä meilekki yks tuttu nimi: ylikiiminkiläinen Kalle Ukonmaanaho. Kallelta on mammale ja papale tullu yks pentu 1990-luvula, sillon ko Iipo ja Laapo olit vielä aika pieniä. Vikistä sanothiin, että se on värivikanen. Aika ruskeahan se kyllä oliki, niin ko kuvasta näkkyy. Sillä oli rinnassa ja tassuissa valkeaa.

Mie olen kuulu, että Viki eli pitkän elämän, 13-vuotihaaksi asti. Mutta sillä oli kuulema vähä surulinen loppu, ko se sai punkista tauin ja se meni vähä sekasi.

Semmonenki oli kirjassa mukava tieto, että Pohjolan Mahti oli ensimmäinen Suomessa rekisteröity pohjanpystykorva. Muita ensimmäisiä oli Virkku ja Nätti. Mie olen niin ylpeä, että mie saan olla matkassa tässä porukassa vielä viienkymmenen vuen päästäki.  

Met emmä tunne kethään, mutta kirjassa on paljon tuttuja nimiä FB-ryhmistä, joita met mamman kans seuraama. Net on mukavia ryhmiä, ko sielä ei kukhaan huua toisile pahoja, mutta kaikki peukuttaa ja onnittellee synttärisankareita ja pentujen syntymiä. Rinkkavaaran Rommiki on FB:stä tuttu, ja sen tarina oli mukavaa luettavvaa. Oli mukava lukea kans Pohjanukon Aaposta (kaimasta, joka voitti ensimmäisenä Suomen Cupin. Em mie tiä, mikä se on, mutta hienoa on, että voittaja oli Aapo).

Kiva juttu oli kans Vilistä, pohjiksesta, joka hakkee sorsia, niin ko mieki. Sivula 227 on Vilistä hieno kuva. Mie hoksasin tuon sorsanhakuhomman aivan itte ja pappa kehu minua siittä mahottomasti ja otti kuvia ja videoitaki.

Kyllä met itkimäki mamman kans ko luethiin  koirakavereitten kohtalosta sota-aikana. Panu-raukkaki tuli yksin Ruottista takasi oman perheen tykö Suohmeen, vaikka sitä oli ammuttu jalkhaanki. 

Näyttelyt ja kilpailut ei ole meän hommaa, ko tykkäämä olla omissa oloissa, ja mamma varsinkhaan ei tykkää hälinöistä ja hässäköistä. Mulla on passi ja paperit plakkarissa, mutta toistaseksi mie jou'un kuitekki tyytyhmään koirien Tindehriin, johon jätethään merkkejä tienvarsile ja ulvothaan tyttöjen perhään vain kotipihalta.

Tätäki se mamma meinasi alkaa märisehmään, että onkhaan sulla, Aapo, huono koti, ko sie et käy koskhaan missään kilpailuissa. Mie sanoin sille, että älä sie mamma rakas märise. Kyllä mulla on ollu hyvä elämä teän kans ja mie saan kyllä tarpheeksi kaikkea sitä mitä mie tartten. Mamma otti minua kaulasta kiini ja sano, että "Niin meiläki on ollu hyvä elämä sinun kans. Kiitos siittä."

Lopuksi vielä muutama kuva. Lumikuvat on Ruottista Rödupista ja viiminen on kotoa historiallisena päivänä 4.4.2023.

Hyvvää kevhään jatkoa kaikile meile pohjiksille ja pohjisten ihmisille!  Lukekaa tekki pohjiskirja. Se on hyvä.

Rakhauella, Aapo 💕