Met olema kyllä kaikki vähä järkyttyhneitä, ko puita kaajethaan meän kotin vierestä niin että olhaan niin ko näyteikkunassa. Naapuhriin ei ole ennen näkyny, mutta nyt näkkyy. Mithään ei säästetä. Se ei ole meän toive, mutta kaupunki on kuulema niin päättäny ja meän mielipitheilä ei ole mithään väliä.
Tuo issoin puu on ollu rajapuu ja entinen naapuri sano, että se on suojeltu puu. Ei ole suojeluila mithään merkitystä näköhjään. Mie olen tykäny siittä, ko se on ollu hyvä oravanhaukkumispuu. Mamma märisee sitä, että se oli varhmaan yli satavuotias, ja nyt sitä ei ennää ole. Vissiin meän kohtipihlajaki lähtee. Koivu meni jo. Kotipihala on kesälä ollu mukavaa, ko linnut on laulahneet mahottomasti ja oravia on hyppiny puusta toisheen. On kulkenu fasaaneita ja rusakoita. Mamma on saanu olla ulkona suojasella pihala lukemassa.
Jossaki vaihheessa aitaki kuulema kaajethaan. Sillon mie en saa olla pihala vaphaasti. Mitenkäs se elämä sitte sujjuu?
