Niin se maine vain leviää. Minusta on puhuttu ja minun kuvvaa on esitelty toisela puolela maapalloaki, Uuessa Seelannissa asti! Iipo oli näyttäny minun kuvvaa paikallisille, ja kyllä sieläki oli kuulema minua kehuttu. Net oli vain kysyny, että olenko mie shiba inu tai akita. Iipo oli sitte vähä valassu niile pohjiksen syvintä olemusta.
Tässä kuvassa on shiba inu. Onhan meissä kieltämättä jotaki sammaa: väritys vähä samanlainen ja pystyt korvat ja komea naama. Shiba on aikalaila minun kokonenki.Shiban luontheesta sanothaan, että se on "viehättävä, innokas, valpas, peloton, itsevarma ja uskollinen", vähä niin ko mieki, paitti että en mie aina ole peloton ja itsevarma. Ilotulitusta ja ukkosta mie ainaki pelkään. (https://www.google.com/search?q=shiba+inu&oq)
Tässä kuvassa on sitte akita inu. Netissä siittä sanothaan, että se on "rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen. Akita on suurikokoinen ja näyttävä pystykorva. Osa sen charmista piilee kuitenkin sen käytöksessä, joka on hillittyä ja rauhallista. Ensi näkemältä koira antaa itsestään ylvään vaikutelman. Vieraita kohtaan akitat asennoituvat ystävällisen pidättyvästi tai valikoivan epäluuloisesti. Oman perheen jäseniä ne kuitenkin palvovat ehdoitta ja ovat äärimmäisen lempeitä ja uskollisia koiria." (https://www.hankikoira.fi/koirarodut/akita.) Akita on paljo isompi ko mie.
***********
Mulla on elämä sujunu kotona niin ko ennenki, mutta eilinen minua kyllä vähä harmittaa. Mulla oli iso luu ja mie olin just alkanu sitä jyystähmään, ko mamma tuli käskehmään minua sisäle. Mie sanoin sille, että EN TULE! ja menin peräkärryn taakse piihloon. No, se tuli perässä ja jankutti, että sisäle nyt, ko kerta käskethään. Mie kannoin luun toisseen paikhaan ja sanoin uuestaan, että EN TULE! No, se jankutti ja jankutti siinä vieressä, niin että mulla meni hermo. Mie näytin sille hamphaita, katoin silhmiin ja ärisin pahasti. Mamma kauhtu siittä aivan kauheasti ja huusi, että MULLE ET KYLLÄ ÄRISE SENKI SAA.. PEE.. TYHMÄ KOIRA JA NYT SISÄLE SIITTÄ!!! Sisäläki se haukku minut lythyyn ja sano, että nuin ei tehä.
Kyllä mie sen illan pääle ymmärsin, että kyllä minun pittää uskoa mammaa ja pappaa, enkä mie saa hamphaita näytelä. Mie pyysin antheeksi ja mamma anto. Se vielä jutteli mulle ja kysy, että ymmäränkö mie varmasti, että nuin ei tehä. Mie sanoin, että ymmärän mie.
