Perjantai 12.2.2021: Kolme päivää on jo menny, eikä synttärionnitteluja kuulu!

No mikäh ny mättää, ko kukhaan ei etes huomaa, että mulla oli jo kolme päivää sitte synttärit? Mie täytin 2 v 11 kk, mutta kukhaan ei etes onnittele!

Joku meinas, että alkasinko mie jo isäksi, mutta mamma sano, etteihän ne vauvat vielä semmosista hommista ymmärä. Niin mistä hommista? Ja miten niin isäksi? Miehän olen mamman poika, enhän mie ny sille isäksi voi alkaa!

Mutta mie kuulin, että mulle oli tullu pikkusisaruksia ja näin mie niistä kuvanki. Toinen oli vähä minun näkönen. Ja äitiki oli kuvassa niin kauhniina, että semmonen lämmin henkäys meni minun läpi.

Mie olen saanu käyä kaks kertaa mettässä laukkomassa ja lintuja haukkumassa. Lunta on ollu kyllä aika paljo, mutta ei se minua haittaa. Lumessa laukkominen on mukavaa, mutta kyllä siinä aika helposti mennee voimat.

                                          

Toisela kerrala mie näin Rekun, ja sen kans meni aivan mukavasti, mutta naapurin Pomosta on tullu oikea kiusanhenki. Se alisti minua mökilä ja kävi pääle, vaikka ennen se on ollu muka niin mukava. Saakeli, että otti päähän, ko minut panthiin eri huohneesseen ja Pomo valtasi koko mökin, aivan niin ko se olis muka sen!

Leikkimisestä mie kyllä tykkään! Mie ruukaan viä pihale kampheita ja hakea mammaa ja pappaa leikkihmään. Aina ne ei tajua tai jaksa, mutta sitte mie haen vielä muutaman kampheen ja tulen uuestaan hakehmaan niitä ulos.  Apinan ja ketun heittely ja puijuutus on mukavaa, ja myös violettia makkarakoiraa on hauska hakea. Mie olen oppinu aukasehmaan saunan lasioven kuonola. Mie pökkään sitä niin luijjaa, että se aukeaa ja menen niin ko läpi siittä. Mamma varottellee, että kuono mennee vielä rikki, tai ovi, mutta eipä ole menny!

Tässä yhtenä päivänä met käythiin joela kävelemässä ja tulipaikala tulistelemassa. Mie olisin halunu juosta vappaana ko tuulenhenki ja tuntea viiman turkissa, mutta minua ei päästetty mihinkhään. Köytethiin kiini roskakorhiin tai pelastusrenkhaasseen. Otti päähän.

Nyt mie laulan itteleni onnittelulaulun ja panen sitte nukkuhmaan. Ens kuussa piethään pilheet, ko minusta tullee sillon vissiin täysi-ikänen.

                                   

                                    

Lauantai 9.1.2021 Laumaa, lahjoja, tulta ja pikku kirjavinkkikin

Oli ihanaa, ko oli joulu ja koko lauma oli kasassa. Oli Veepo, Eepo, Iipo ja Laapo. Voi että mie nautin! Laapoa mie en olekhaan nähny ainakhaan vuotheen, ko se assuu jossaki kaukana. Met kerräännyimä yhteen kuvhaanki, ja minukki otethiin sohvale, vaikka normaalisti en saa mennä muuale ko omale nukkumasohvale. Olin mie vähä ihmeissäni, enkä viihtyny siinä läjässä ko kuvan ottamisen verran. Rapsutuksia tuli kuitenki koko loman ajan aivan mukavasti.

Mie sain lahjanki. Se oli kääritty pakethiin, ja mie sain sen auki aivan itte. Paketista löyty mukava nalle, jonka Veepo oli valinu ja mie aloin heti sillä leikkihmään. Vähän niin ko essiinnyin, ko kaikki nauro ja taputti.

Oli mahtavaa, ko met olthiin koassa pihala ja sielä oli tuli. Minusta otethiin oikein hieno kuvaki, mutta mie en julkase sitä vielä, ko mie olen sillä ilmottautunu yhteen mallikilpaihluun ja siihen asti pittää olla julkasematta kilpailukuvia.Son vähä niin ko salassa piettävää tietoa.

Loman aikana mie olen lukenu mamman kans aika paljo. Yks oikein hyvä on runokirja, jossa on koirista kertovia runoja. Mie tykkäsin erityisesti tästä, jonka nimi on Kuraveteen. Vaikka mie en ennää aivan pentu olekhaan, niin siinon jotaki sammaa ko minussa. Siihen saattaa niin ko samastua.

                      Kuraveteen 

                 Herttaisin pentu päällä maan,

enhän nyt sinua loukkaa,

mutta ohikulkija matkallaan

 ei tykkää, jos koira koukkaa

 kadulla suoraan eteen,

 käy selälleen kuraveteen

 ja odottaa, että vieras siihen jäisi

 ja märkää mahaa silittäisi.

Mamma tykkäsi tästä runosta:

Kohtaamisia 

Ei kukaan silmiin katso lempeämmin.

Ei mikään kohtaaminen ole yhtä lämmin.

Ei kukaan yhtä iloisesti vastaan juokse   

kuin sinä, kiitäessäsi ystäväsi luokse.

 

Niin monta ihmeellistä retkeä,

niin monta lohdullista hetkeä

kun vierelläni lepäät kuunnellen

ja ymmärrät sen, mitä minä en. 

Kieltämättä, kyllä tässäki on jotaki totta ja oikeaa. Onhan mamma minun paras ystävä, ja mie seuraan sitä iltakauet niin ko hai laivaa. Mamma on sanonu, että sille on kasvanu jalkhaan semmonen karvanen patti, mutta miehän se vain olen 😂! 

Kävimä met taas vähä reisussaki, eikä mulle tullu nyt niin mahoton ressi ko viime kerrala. Se oli mukava paikka. Autossa oli taas mukava katela maisemia ja nukuskella. Huohneessa sain nukkua nojatoolissa.

Tänä päivänäki mie sain lahjan,  Siipolta. Se on yhistetty joulu- ja synttärilahja, ko sattuu tänhään olehmaan taas synttärit. Se on oikein mukava, vähä erikoisen muotonen pallo. Kiitos paljo!

Kyllä minun häätyy sanoa, että mie olen kyllä aika onnellinen! Mulla on mukava koti ja semmosta sopivan rauhallista elämää, sopivasti oravia ja pihalintuja haukuttavaksi ja sitte niitä huippumettäreissujaki aina sillon tällön. Joskus tuntuu, että kaveri vois olla kiva, mutta mennee se näinki, eikä tartte ainakhaan mammaa jakkaa kenenkhään kans!

Kuvan kirja: Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni: Runoja koirille ja koirien ystäville. Kansi, graafinen suunnittelu Katja Kuittinen

 

Torstai 10.12.2020: Nuoren miehen elämää

 

Olin vielä nukkumassa, kun mamma tuli kuvvaamaan. Unohti kuulemma kuvata eilen synttärikuvan. Meillähän vietetään synttäreitä joka kuukausi.

Nyt ei kuulu kummempaa, mutta ulkona on niin mielenkiintosia hajuja, että aivan ulvottaa. U -U- uuu! Missä ne kaikki ihanaiset naiset on? Miehän olen täälä!!

Tiistai 10.11.2020: Kuukausi vierähti julkisuuden, talvimatkailun ja metsästyksen parissa

  

Aapon lomareissujuttu julkaistiin Pystykorva-lehdessä (2020/5). (Kannessa on joku muu.)

Talvireissu Koroumalle 22.10. 2020. Mukana oli Aapo, Eepo, Veepo ja Iipo. Nähtiin hienot talvimaisemat!

25.10.2020 Ylitorniolla metsästysreissussa. Hyvin meni, mutta saalista ei tullut.

29.10.2020 Kotona on niin hyvä olla.

7. - 8.11.2020 Ylitorniolla metsästysreissussa. Mihin lumi hävisi? 

2 v 8 kk: Aapon leikkihalut on vielä kovat. Naapureita ja koirakavereita Aapo tervehtii aina yhtä innokkaasti ja seisoo myös persoonallisesti kahdella jalalla tuijottamassa, keitä tulee. Facebookin pohjisryhmässä on esitelty muitakin kaksijalkaisia. Hupaisa rotuominaisuus!  Lenkille lähtöä Aapo osaa jo odottaa rauhassa. Istuu nätisti ja tulee tuulikaappiin valjaiden laittamista varten vasta kutsusta. Hösellys ja häsläys on vähentynyt. 

Aamulla Aapo ei suostu istumaan pannan laittamista varten. Muulloin voi kyllä istua ihan suosiolla,  esimerkiksi lenkin jälkeen istuu halukkaasti tassua paiskaamaan ja palkkoja mässyttämään. Aamullakin on tarjottu istumisesta palkkaa, mutta se ei auta. Aamulla ei istuta ja sillä selvä! Iltapäivällä pannan poisottamista varten Aapo istuu ihan automaattisesti, mutta aamu on Aapon junttura-aikaa. Olkoon sitten niin.

Perjantai 9.10.2020: Aaposta on tullut metsästyskoira

Kun Eepo meni loman jälkeen takaisin töihin, aika kului niin nopeasti, että blogia ei ehtinyt enää päivittää. Tässä postauksessa on kuulumisia elokuusta lokakuuhun.

Elokuussa Aapo kävi sorsastamassa ja oli siellä osoittanut uusia taitoja. Aapo oli uinut kuin vanha tekijä, vaikka tähän asti on ollut veteen menemisessä vähän arka. Tosi terävänä oli ollut, ja jopa hakenut sorsan, vaikka se ei kuulemma ole aivan itsestään selvää. 

.

Aapo terävänä sorsastamassa

Syyskuussa Aapo ja Veepo kävivät lintumetsällä, ja Veepo antoi hyvää palautetta Aapon toiminnasta. Oli tehnyt kuulemma laajaa kierrosta ja haukkunut hyvin, mutta linnut eivät olleet pysyneet haukussa, mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Käytiin myös ruskaretkellä Veepon kotimetsissä, ja mammakin näki, kuinka hienosti Aapo on metsässä omassa elementissään. 

Kotona kävi pikku haaveri, kun ampiainen pisti, ja turvonnutta naamaa käytiin näyttämässä eläinlääkärissä. Kortisonipiikillä olo helpottui ja turvotus alkoi laskea.

Tänään Veepo lähti vähän salaa hirvimetsälle, ja Aapo jäi viettämään synttäreitä mamman kanssa. Otettiin oikein poseerauskuva.

Aapo 2 v 7 kk 9.10.2020

Aapo on terävä, vilkas, utelias ja leikkisä ja ilmaisee itseään hyvin. Yhtenä päivänä Aapo meni ulos pallon viereen ja tuijotti pitkän aikaa tiiviisti ikkunasta sisälle. Viesti oli kyllä aika selkeä: "Mamma, tule pelaamaan!"  Ja mammahan meni.

Sunnuntai 9.8.2020: 2 v 5 kk , venekoira ja tuleva sorsanhakija

 Lauantaina käytiin taas veneilemässä. Se on Aapolle mieluista hommaa! Aapo tykkää katella maisemia, eikä kovempikaan vauhti pelota. Aapo on rohkistunut veteen menemisessä, ja meni nytkin oma-aloitteisesti kainaloita myöten veteen ja kahlasi sorsanhajun perässä. Veepo oli tästä uudesta oma-aloitteisuudesta iloinen. Oli mukava reissu ihanassa kesäsäässä!

Tiistai 28.7.2020: Mie en kyllä ymmärä, miten se LOMA muka NIIN ihanaa on!

Menthiin autola LOMALE. Aika pitkhään siinä ajaessa meni. Välillä pysähythiin. Kattelin maisemia ja nukuin. Autossa on aivan mukava olla, mutta sitte alko se LOMA. Huh hemmetti, mikä ressi siittä tuli! Hajuja, hajuja, hajuja, ääniä, ääniä, ääniä... Menthiin korkehhaan talhoon, jossa oli pikkunen huone. Sinne piti taas mennä hissilä. Se on tuttua hommaa ja aivan lelliä, mutta joskus siihen tuli muitaki ihmisiä ko mamma ja pappa, mutta niitten tykö ei saanukhaan mennä. Sieltä pikkusesta huohneesta ei päässy ulos, sillon ko itte halusi. Joka pikku asiale piti taas ajjaa sillä hissilä ees sun taas. Se alko ottahmaan jo päähän.

Ja sitte ulkona taas:  hajuja, hajuja, hajuja.... ihminen, ihminen, ihminen...nuori uroskoira, vanha uros, pieni naaras, juoksunarttu, (Mutta ei kethään tuttua!)...ihminen,  ihminen, ihmisen mahajätettä tai muuta moskaa, öljyä, ruohoa, bensaa, puita, ilmassaki jotaki uutta....Mulla tuntu, että pää räjähtää!!!

Sitte ne meinasit jättää minut siihen kopperoisseen yksin ja lähtä yhessä jonnekki. Mutta mie sanoin siihen painavan vastalausseen. Ei käy! Ja miehän en tänne jää!!! No, net taipu ja menit sitte vuorotellen.

No sitte piti kävelä taas ja taas. Minun piti hyppiä patsaitten viehreen kuvattavaksi ja piti nousta semmoset porthaat, jokka oli semmosesta ritilästä tehty. Mie en ennää niitä pöläny, mutta saakeli, että kävi tassuihin kipeää. Mie poika kävelin ko kerta muukki käveli. Mutta niilähän oli kenkut jaloissa, niin että olihan se vähä epistä. Sitte ko ilta tuli, mie hyppäsin omale sängyle lakanoitten pääle muina miehinä, ja mamma sano, että hyppää vain, että mie olen maksava asiakas niin ko muukki.

Yön jälkheen ressi jatku. Rinnasta puristi ja henki salpautu ja tuntu, että kieli kuivuu suupiehleen, mutta onneksi yks paarin pitäjä tajusi, että mie haistoin jo kauas, että sillä on mettäkoira kotona. No se tuli minun tykö ja hyvitteli minua ja jotenki mulla alko helpottaa, ko mie tajusin, että on täälä muitaki maalaisia. Iltapäivälä mie jo kuljin LOMAPAIKASSA niin ko olisin aina sielä ollu. Kävin kattomassa maisemiaki yheltä korkealta mäeltä.

Onneksi sielä tielä oli paksuja lintuja. Haukuin ja ajatin niitä, vaikka kyllä mie huomasin, ettei niin vissiin ois pitäny tehä. Jotenki menin hämihleen, ko aivan musta mies sano selvälä suomen kielelä, että onpa koirala voimakas haukku. Oliko se hyvin sanottu vai olisko pitänyt olla hiljaa? Mie mietin, että munasinko mie jotenki ko ajatin niitä paksukaisia? Eikö LOMALA saa tehä niin?

Mutta se oli mukavaa, ko kaikki vastaantulijat hymmyili ja moni kehu minua söpöksi ja komeaksi ja kaikki halusit silittää. Respan tyttöki halusi silittää ja sano, että pohjikset on maailman ihanimpia koiria. Se ihmetteli, että miten mulla on niin pehmeä karva ja miten mie olen niin ihmislähheinen. Sen isälä on kuulemma pohjiksia, mutta ne on aina häkissä, eikä net tykkää ihmisistä ja niitten karva on karhea. No pappa sano sille, että mamma kampaa minun turkin monta kertaa viikossa, niin pyssyy karva pehmeänä.

Kahen yön päästä katoin silmä kovana, ko mamma laitto tavaroita laukhuun. Sitte lähethiin taas autola. Kattelin maisemia ja nukuin rauhassa ko tiesin, että nyt tämä LOMA vihdoin ja viimein loppuu ja päästään kotia!

Kotona menin ensimmäiseksi pihale ja ilmotin kaikile kuuluvasti, että Aapo on tullu takasi. Oma piilopaikka senkin alla, oma lattiatyyny, oma peti ja sitte.... AAH, kotikylän lenkkipolkujen huussit ja kaikki ne ihanat TUTUT hajut!!!! Tuosta on menny Pilvi ja tuosta Pontus ja Hemmo, tuossa on käyny kulmakunnan kauhut, ja tuossa ne vesikoirat tuolta vähä kauempaa. Kaikki oli taas ihanasti mallilhaan!!

Kyllä mie sitä mieltä olen, että LOMA on aika laila yliarvostettua. Kyllä
KOTONA on senthään PALJO MUKAVAMPAA!