Sunnuntai 11.7.2021: Huh, hellettä!

Mamma on ollu aivan heltheen pökerryttämä ja vaikka mie olen kyllä muistuttanu, että kirjota taas jotaki, niin ei se ole oikein jaksanu. On mullaki ollu tosi kuuma, mutta olen mie senthään joka päivä käyny pikku lenkin tekemässä. Olen näyttäny mammale mallia, miten heltheelä pittää hengittää: panhaan kieli ulos aika pitkäle ja saalothaan sitte voimakhaasti. Se helpottaa. Mamma kiitteli neuvosta ja kokkeili heti.

Mamma on laittanu mulle märän pyyhkeen selkhään ja häkin tiililattiakohtaan. Seki on auttanu, mutta toisihnaan mie kyllä menen tahahlaan oikein aurinkoisheen paikhaan ja panen silmät kiini. Sillon mie olenki vähä niin ko muisssa maailmoissa ja unelmoin aivan omista asioista, joista mie en puhu kellekhään mithään.

Venheen kyytissä viilenee kans aika mukavasti. Nyt mie kyllä vähä hökelsin venheessä laiasta laithaan, enkä oikein asettunu. Lähtiessä rannala oli aika hemaseva, vähä vanhempi pystykorvarouva, joka taisi panna minun hormoonit hyrräähmään. Sen matkassa oli kans oikein hieno pystykorvapentu, mutta se ei ollu sen. Sitäki mie vähä haistelin. 

Rannala mamma tempo mulle pelastusliiviä pääle, ja ukko uimahousuissaan yritti saaha pystykorvarouvan tulehmaan kotia. Mie siinä välissä vähä järjestin ja yritin määrätä, mihin mie haluan mennä; sen rouvan tykö tietenki. Sillä rouvala oli kyllä aivan mahtavaa Peppum-merkkistä parfyymia! No, päästiin siittä sitte kuitenki venheesheen, mutta niin ko sanottu: mulla oli aika levoton olo. Ja airot oli vähä hankalasti tähystyksen tielä. Mutta tuuli tuiversi mukavavasti turkhiin.

Kuukauen kohokohta oli ehottomasti Laapon vierailu! Mie änkesin taas sille heti  sylhiin. Viimeksi ko nähtiin oli joulu.

Sitte met kävimä kahtena päivänä retkelä ja oli mukavaa, paitti ensimmäisessä retkipaikassa oli aivan saakelin äkäsiä paarmoja ja sääskiä ja multa katosi toinen korva. Toinen oli parempi, ja ennestään tuttu paikka. Korvaki löyty.

Laapon lähön jälkheen on ollu vähä hiljasempaa. Olen pureskellu luuta ja opettanu mammale tuota hengitystekniikkaa.

Yhtenä päivänä pihale ilmesty joku kumma piikkikerä, joka tuhisi äkäsesti. Sitä mie olen ajan kuluksi komentanu, mutta Veepo kielsi minua ja kanto sen piikkipallon vähä kauemmaksi. Jokapäiväsenä harrastuksena met takanaapurin urkin kans haukuma toisia. Jompikumpi alottaa ja toinen sitte vastaa. Mitä kovemmin, sen parempi. Se on aivan mukavaa hommaa, mutta aina minua siittä kielethään, vaikka se on vain läppää.

Mie olen Aapo. Olen 3v ja 4 kk. Minun lauhmaan kuuluu Eepo, Veepo, Iipo ja Laapo, ja aina välilä etäjäsenenä Siipo. Oma kaveri vois olla kiva, mutta mennee se näinki, ko ei makustele.

Pyyän mammaa kirjaahmaan tähän lophuun runon, jonka tässä yhtenä päivänä tehin. Se mennee näin:

Elä ko koira. Älä hättäile. Ota rennosti ja nuku paljo, mutta ko on toiminnan aika, toimi täysilä. Syö kaks kertaa päivässä ja tyhjennä mahas hyvilä mielin. 

Lauantai 19.6.2021: No nyt ne järjesti oikein syntymäpäiväkiertueen!

Meilä on semmonen perine, että minun syntymäpäiviä vietethään joka kuukausi. Vähän niin ko koko ajan on pikku juhlia. Nyt mie täytin 3 v 3 kk (9.6.2021), ja mamma ja pappa järjesti oikein syntymäpäiväkiertuheen. Menthiin paikkakunnalta toisele ja mie sain rapsutuksia ja kehuja joka paikassa. Olipa mahtavaa! Autossa on mukava katela maisemia ja torkkua joko istuen tai maaten, mutta en mie kovin kauon tykkää maata. Maisemien kattominen on paljo mukavampaa. Mamma välilä huutelee etupenkiltä, että mitenkäs sulla mennee ja mie vastaan, että aivan hyvin.

Met lähimä maanantaina 7.6.2021 liikentheesseen ja ajoima Kalajoele. Sielä ei tapahtunu vielä mithään, mutta kävin mie vähän sielä mettässä haistelemassa ja kyykkimässä. Siittä net kehut kuitenki alko. 

Meän oli tarkotus mennä seuraavaksi Vaashaan,  mutta se jou'uthiinki peruhmaan, ko lähtö viivästy pari päivää. No sitte tuli pitkä ja mutkanen etappi Ähtähriin. Sielä menthiin hotehliin, joka oli räihäytetty kallion sisäle. Se oli kyllä kaukaa hieno ja niin ko upposi maisehmaan, ja seiniläki oli vielä kalliota näkyvissä, mutta ko lähethiin huohneeseen, mie kyllä ajattelin, että hauthaanko sitä menhään. Hoteli oli rakennettu vuona 1976, ja sen kyllä haisto: ummehtunut ilma, vanhat kokolattiamatot ja vanhoja pintoja. Mutta huohneessa saatto nukkua ja siittä pääsi heti kätevästi ulos. Hienoja maisemia löyty lenkkipolulta. Mamma ja pappa puhu jotaki takiinista, lehmistä ja pandoista, mutta mie en niitä nähny, ko minua ei saanu ottaa matkhaan. No, mie ymmärsin sen ja oottelin rauhassa kämpilä.

No sitte met ajoima Porhiin ja Yytehriin. Sielä oli mahtavat näkymät, mutta hiekoile mie en saanu taaskaan mennä. Oottelin papan kans, ko mamma kävi ihhailemassa paikkoja.

Porista oliki lyhyt matka Turkhuun, johon met parkkeerasimma pariksi päiväksi. Sieläki oli mukava hotelli, ja sain herkku- ja kakkapussipaketin taas. Turku oli kyllä vissiin hieno paikka, mutta sielä oli vähän turhan kuuma ja turhan paljon hajuja, niin että mie menin vähän sekasi ja kuola alko valuhmaan suupielistä. Sielä mie en käyny paljo missään, mutta viileässä huohneessa oliki paljo mukavampaa levähellä. 

Sielä hotellissa oli hissiki. Siinä kulkeminen on aivan lelliä. Sen homman mie kyllä ossaan, niin ko vettä vain. Jokku ihmettellee, että miten pohjanpystykorva pystyy olehmaan reisussa, mutta mie sanon, että ei se ole poika homma eikä mikhään. Senku opettellee vain, ja ko kulkee niin oppii ymmärtähmään, että elämää on muualaki ko vain oman häkin sisälä ja kotipihala. Sitä niin ko sivistyy.

Turusta met poikkesimma Kustahviin. Se oli hieno ja mukava paikka. Vaikka ensin näytti, että sielä ei ole mithään, mutta ko mamma hävisi johonki, niin kohta se tuli vaatepussien kans takasi ja esitteli kleemujansa, joita oli löytäny jostaki putiikista. Niin että oli sielä jotaki. Met oottelimma papan kans vähän varjosammilla paikoila.

Kustavista ajethiin Espoosseen, ja se oliki kaikkein paras paikka! Mie sain taas herkkupussin. Respan naiset ja siivoja ihastuivat minhuun heti. Mie menin niitten kainahloon, ko ne kyykisty rapsuttahmaan minua. Istuin rauhassa ja annoin niitten kehua ja rapsuttaa.  Sitte met saima semmosen huohneen, jossa oli parveke. Voi jepulis! Se oli mulle aivan ihanepaikka: sopivasti varjosa, ja siittä saatto seurata suppailijoita ja lokkeja. Tuossa parvekheela sain olla rauhassa ja ajatella omia ajatuksia. En haukkunu yhthään. Vietin vain ihania mindfulness-päiviä. Olipa mahtavaa! Huohneesta pääsi käytävän puolelta heti ulos ja lenkkeilehmään tosi hienoissa maisemissa. Olthiin siinä hotellissa kolme yötä. 

Ja sitte sinne tuli Iipo! Voi ilon päivää. Olipa mahtava nähä sitä! Met kävimä vielä sen kotonaki ja yhessä toisessa kyläpaikassa, ennen ko lähethiin kotia kohti. Mamma ja pappa on mukavaa reissuseuraa, eikä mulla ole mithään hättää. Parin tunnin vällein pysähelhään, jalotelhaan ja juohaan vettä, ja autossa on hyvä ilmastointi. Oli oikein mukava reissu ja opin paljo elämästä. Ehkä vähän rauhotuinki, ja ehkä vähän aikuistuin, niin net ainaki meinasi.

Reissussa on mukavaa, mutta kyllä koti on ihana paikka! Uni maistu sunnuntai-illasta tiistai-iltapäihvään asti. Juuri ja juuri tarpheila kävin, mutta erityisesti en halunu lenkkeilä.

Seuraavaksi mie ootan, että pääsee taas venheesseen. Seki on mukavaa.

Sunnuntai 9.5.2021: Mamman syntymäpäiväkortti Aapolle äitienpäivänä

                            

Onnea, Aapo!

Täytät tänään 3 v 2 kk.

Löysin tämmöset kuvat, jossa olet 2 kk ikäinen pikku lilli ja olet tullut juuri kotiin.  

Mamma         

                               

Perjantai 9.4.2021: Aapo tässä, hei!

Ei mulla mithään erityistä asiaa ole. Aattelin vain vähä päivittää kuulumisia, niin ko nykyhään on tapana. Tuntuu aivan samalta ko viime kuussaki. Ulkona ja mettässä on mukavaa, leikkiminen on hauskaa, mutta mamma ja pappa ei leiki tarpheeksi. Ei net jaksa, ko net on vanhoja. Molen kyllä kuulu, ko net on miettiny, että pitäskään Aapole ottaa leikkikaveri. Se olis kyllä hauskaa, mutta em mie oikein usko, että siittä tullee mithään.

Olen päässy käyhmään kaks kertaa pohjosessa. Sain vähä juosta mettässäki. Ei mithään kunnon kierrosta, ko pittää olla kiini, mutta tien varressa sain vähä oikoa koipia.

Pääsiäisretkelä minhuun laskeutu rauha ja sain olla oikein lomala. Ei tarvinu koko ajan vahtia pihhaa ja haukkua kulkijoita ja sitä takapihan aijan takana olevaa hyypiötä. Oli ihanaa, ja mamma ja pappa puhu, että olin ollu kuulema ko eri koira: ulkonaki aivan rauhassa ja hiljaa. 

Kyllä mie tiesin, missä olthiin: hirvikämpälä! Ja sielä oli niin monet tutut hajut, että ei ollu mithään hättää. Ikkunasta oli kyllä mukava kurkkia, mitä net pihala touhusi. Saunaa ja kottaa ainaki lämmitethiin. Ko se rauha tuli minhuun, mie hyppäsin yölä mamman sänkhyynki, ko oli niin hyä olo.

Luita mie tykkään järsiä pihala. Sillon en halua tulla sisäle milhään. 

Ko kattoo vanhoja kuvia, niin huomaan ittekki, että olen mie vähä muuttunu kolmessa vuessa. Tuola viimisessä kuvassa mie olen aivan pikkulilli rakhaan Rita-äitin rinnala. Oi! Mulla on tuo läikkä pyllyssä vieläki, mutta on se jo vähä vaaleampi. Siittä se mamma ja pappa minut sillon tunnisti, ja minun valkeasta hännästä. Nyt ko kattoo minua ja äitiä, niin met taijama olla vähä samannäkösiä. 💓💓

Kyllä mulla on oikein hyä elämä, se häätyy sanoa.

Tiistai 9.3.2021: Aapon 3-vuotissynttäripäivä ja rusettikaulapäivä

Tänään on Aapon 3-vuotissyntymäpäivä. Aapo on tuonut koko perheelle paljon iloa, valoa ja rakkautta. Aapo on positiivinen, terhakka ja utelias sekä hyvin sosiaalinen. Lisäksi valtavan suuri hellyyden ja läheisyyden tarve ovat vastustamattomia ominaisuuksia. Aapo on kiltti ja mukava, mutta vahtii pihan reviiriään tehokkaasti. Aapo nauttii metsässä olemisesta ja toimii metsästyksessä odotusten mukaisesti.

Kiitos, Aapo, näistä kolmesta vuodesta, ja toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä paljon, paljon! 💓💓

Perjantai 12.2.2021: Kolme päivää on jo menny, eikä synttärionnitteluja kuulu!

No mikäh ny mättää, ko kukhaan ei etes huomaa, että mulla oli jo kolme päivää sitte synttärit? Mie täytin 2 v 11 kk, mutta kukhaan ei etes onnittele!

Joku meinas, että alkasinko mie jo isäksi, mutta mamma sano, etteihän ne vauvat vielä semmosista hommista ymmärä. Niin mistä hommista? Ja miten niin isäksi? Miehän olen mamman poika, enhän mie ny sille isäksi voi alkaa!

Mutta mie kuulin, että mulle oli tullu pikkusisaruksia ja näin mie niistä kuvanki. Toinen oli vähä minun näkönen. Ja äitiki oli kuvassa niin kauhniina, että semmonen lämmin henkäys meni minun läpi.

Mie olen saanu käyä kaks kertaa mettässä laukkomassa ja lintuja haukkumassa. Lunta on ollu kyllä aika paljo, mutta ei se minua haittaa. Lumessa laukkominen on mukavaa, mutta kyllä siinä aika helposti mennee voimat.

                                          

Toisela kerrala mie näin Rekun, ja sen kans meni aivan mukavasti, mutta naapurin Pomosta on tullu oikea kiusanhenki. Se alisti minua mökilä ja kävi pääle, vaikka ennen se on ollu muka niin mukava. Saakeli, että otti päähän, ko minut panthiin eri huohneesseen ja Pomo valtasi koko mökin, aivan niin ko se olis muka sen!

Leikkimisestä mie kyllä tykkään! Mie ruukaan viä pihale kampheita ja hakea mammaa ja pappaa leikkihmään. Aina ne ei tajua tai jaksa, mutta sitte mie haen vielä muutaman kampheen ja tulen uuestaan hakehmaan niitä ulos.  Apinan ja ketun heittely ja puijuutus on mukavaa, ja myös violettia makkarakoiraa on hauska hakea. Mie olen oppinu aukasehmaan saunan lasioven kuonola. Mie pökkään sitä niin luijjaa, että se aukeaa ja menen niin ko läpi siittä. Mamma varottellee, että kuono mennee vielä rikki, tai ovi, mutta eipä ole menny!

Tässä yhtenä päivänä met käythiin joela kävelemässä ja tulipaikala tulistelemassa. Mie olisin halunu juosta vappaana ko tuulenhenki ja tuntea viiman turkissa, mutta minua ei päästetty mihinkhään. Köytethiin kiini roskakorhiin tai pelastusrenkhaasseen. Otti päähän.

Nyt mie laulan itteleni onnittelulaulun ja panen sitte nukkuhmaan. Ens kuussa piethään pilheet, ko minusta tullee sillon vissiin täysi-ikänen.

                                   

                                    

Lauantai 9.1.2021 Laumaa, lahjoja, tulta ja pikku kirjavinkkikin

Oli ihanaa, ko oli joulu ja koko lauma oli kasassa. Oli Veepo, Eepo, Iipo ja Laapo. Voi että mie nautin! Laapoa mie en olekhaan nähny ainakhaan vuotheen, ko se assuu jossaki kaukana. Met kerräännyimä yhteen kuvhaanki, ja minukki otethiin sohvale, vaikka normaalisti en saa mennä muuale ko omale nukkumasohvale. Olin mie vähä ihmeissäni, enkä viihtyny siinä läjässä ko kuvan ottamisen verran. Rapsutuksia tuli kuitenki koko loman ajan aivan mukavasti.

Mie sain lahjanki. Se oli kääritty pakethiin, ja mie sain sen auki aivan itte. Paketista löyty mukava nalle, jonka Veepo oli valinu ja mie aloin heti sillä leikkihmään. Vähän niin ko essiinnyin, ko kaikki nauro ja taputti.

Oli mahtavaa, ko met olthiin koassa pihala ja sielä oli tuli. Minusta otethiin oikein hieno kuvaki, mutta mie en julkase sitä vielä, ko mie olen sillä ilmottautunu yhteen mallikilpaihluun ja siihen asti pittää olla julkasematta kilpailukuvia.Son vähä niin ko salassa piettävää tietoa.

Loman aikana mie olen lukenu mamman kans aika paljo. Yks oikein hyvä on runokirja, jossa on koirista kertovia runoja. Mie tykkäsin erityisesti tästä, jonka nimi on Kuraveteen. Vaikka mie en ennää aivan pentu olekhaan, niin siinon jotaki sammaa ko minussa. Siihen saattaa niin ko samastua.

                      Kuraveteen 

                 Herttaisin pentu päällä maan,

enhän nyt sinua loukkaa,

mutta ohikulkija matkallaan

 ei tykkää, jos koira koukkaa

 kadulla suoraan eteen,

 käy selälleen kuraveteen

 ja odottaa, että vieras siihen jäisi

 ja märkää mahaa silittäisi.

Mamma tykkäsi tästä runosta:

Kohtaamisia 

Ei kukaan silmiin katso lempeämmin.

Ei mikään kohtaaminen ole yhtä lämmin.

Ei kukaan yhtä iloisesti vastaan juokse   

kuin sinä, kiitäessäsi ystäväsi luokse.

 

Niin monta ihmeellistä retkeä,

niin monta lohdullista hetkeä

kun vierelläni lepäät kuunnellen

ja ymmärrät sen, mitä minä en. 

Kieltämättä, kyllä tässäki on jotaki totta ja oikeaa. Onhan mamma minun paras ystävä, ja mie seuraan sitä iltakauet niin ko hai laivaa. Mamma on sanonu, että sille on kasvanu jalkhaan semmonen karvanen patti, mutta miehän se vain olen 😂! 

Kävimä met taas vähä reisussaki, eikä mulle tullu nyt niin mahoton ressi ko viime kerrala. Se oli mukava paikka. Autossa oli taas mukava katela maisemia ja nukuskella. Huohneessa sain nukkua nojatoolissa.

Tänä päivänäki mie sain lahjan,  Siipolta. Se on yhistetty joulu- ja synttärilahja, ko sattuu tänhään olehmaan taas synttärit. Se on oikein mukava, vähä erikoisen muotonen pallo. Kiitos paljo!

Kyllä minun häätyy sanoa, että mie olen kyllä aika onnellinen! Mulla on mukava koti ja semmosta sopivan rauhallista elämää, sopivasti oravia ja pihalintuja haukuttavaksi ja sitte niitä huippumettäreissujaki aina sillon tällön. Joskus tuntuu, että kaveri vois olla kiva, mutta mennee se näinki, eikä tartte ainakhaan mammaa jakkaa kenenkhään kans!

Kuvan kirja: Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni: Runoja koirille ja koirien ystäville. Kansi, graafinen suunnittelu Katja Kuittinen