Torstaina 3.2.2022: Mie olen ollu kiihreinen fanipostin kans

Hei kaikki! Antheeksi, että päivitys on viipyny, Mie olen ollu tosi kiihreinen fanipostiin vastaamisen kans, ko sitä tullee ovista ja ikkunoista. Somessa huuelhaan, että missä postaus viipyy; met emmä jaksa ennää oottaa! Postilaatikossa on kirhjeitä ja kortteja, joissa kysythään minun mielipiettä siittä ja tästä ja tuosta. Mie olen pitäny kunnia-asiana, että vastaan kaikhiin henkilökohtasesti, niin ko Joulupukkiki.  Sitte on vielä ulkona nuo Facebookin päivitykset kavereilta ja Tinder-viestit neiteiltä. Oo herratun aika! Mie olen aivan täystyöllistetty, ko mulla on kaiken lisäksi vielä päivätyö tuola pihavahtina päätoimisena oravanhaukkujana ja takapihan tyypille rähisijänä, niin meinaa välilä aika mennä kortile. Mutta en mie valita. Mie kiitän suosiosta ja iloitten teän viesteistä.

Tammikuussa mulla tuli täyteheen 3 v 10 kk, ja helmikuussa täyttyy 3 v 11 kk. Maaliskuussa mie täytän jo neljä! Mie olen mies parhaassa iässä, enkä mie ole hullumman näkönenkhään. Mutta ei mulla ole vielä tyttöystävää. Mamma riittää mulle oikein hyvin.

Mutta kyllä mulla kävi tyttöystävä lenkkikaverina. Se ei ole semmonen tyttöystävä, niin ko ensimmäisenä tullee miehleen, vaan se on semmonen pikku kaverityttö, 6 kk ikäinen silkkiterrieri Sani. Se ja sen emäntä kerkisi tulla meile sisäle, ko met mamman kanssa käythiin esilenkilä. Mie hoksasin heti pihala, että joku on tullu meile ja seurasin sen jälkiä nokka maassa. Sisälä mie näin heti, että ai Sanihan se on. Met näimä sielä koirakuvvauksessa viimeksi. No, vähä nuuhkithiin toisia ja sitte lähethiin lenkile. Mie pittiin huolen, että saan kulkea eelä, ko kerran olen isompi ja vanhempi. Sani tuli perässä. Mie käänyin aina välilä kattohmaan, että pyssyykö se perässä, ja hyvin se pysy, vaikka se on minua vain polhveen asti. Kiersimä melko mukavan lenkin ja varhmaan käymä uuestaanki. Ja se Sanin emäntähän on minun vanhoja tuttuja ja kuuluu minun lauhmaan etäjäsenenä. Oli mukava vähä moikata sitäki pitkästä aikaa.

Mie olen kuulu, ko mamma on puhunu, että yhele tutule on tullu pohjiksen pentu, ja sen nimi on Rokka. Net tullee käyhmään meilä, sitte ko pentu on saanu kaikki rokotukset. Se on varhmaan mukavaa! Jos mamma kerkiää meitä kuvata, niin niitä näkkyy sitte myöhemmin täälä.

Kyllä mie papastaki tykkään, niin ko kuvasta näkkyy. Meilä oli tuossa pikkunen juttutuokio. Kyllä mie kuuntelin kaikki, vaikka korvat hävisikki. Ja alhaala on vielä yks haaristelukuva. Mamman mielestä mie olen nuissa haaristelukuvissa jotenki vastustamaton.

                                                        

                                                       

Tässä taas kaikki tällä kertaa. Kiitos viesteistä ja pysythään kanavalla. 💓

Perjantaina 10.12.2021: Kaksi kuukautta elämästäni

Viimeksi ko mie kirjotin, olima sopinu riiat mamman kans. Sen jälkheen on ollu aivan lepposaa. Olen käyny yhen kerran mettälä Veepon kans. Mie olen hyvä mettäkoira. Lennän ko raketti ja haukun lintuja.

No sitte mie olin innoissani, että taas pääsee methään, ja mammaki lähtee, mutta se oliki taas vain semmonen puuhunköyttämisreissu ja mamman kahviretki. Niitä mulla ei oikein hermo kestä. Mitä varten pittää tulla methään istuhmaan tulile ja juohmaan kahvia? Eikö sielä tosihaan voi jotaki mukavampaaki tehä ko vain istua paikoihlaan kahvia juomassa? Booring buumeri!!

Rapsutuksista mie en saa tarpheeksi. Jos mamma rappaa liian vähän aikaa, mie voin jäähä makkaahmaan takajalka ylhäälä sen merkiksi, että ei se vielä mihinkhään riitä. Tule takasi!

Ja kyllä se aika useasti tehoaaki ja voi että on ihanaa! Varsinki iltarapsutukset antaa aina hyvät unet. Onneksi mamma ymmärtää minua niin hyvin. Ja mie ymmärrän mammaa. Meilä on hyät ja rakhaat välit.

No sitte oli semmonen hösöpäivä, että mamma vei minut Mustin ja Mirrin joulukuvvaukseen, jossa kuvvaajana oli TP-kuvat. Mamma ajatteli kyllä viissaasti, että pittää mennä ajoissa, että kerkiää käyä vähä lenkilä ennen kuvvausta. Mulle se paikka oli aivan uusi ja niin täynä mielenkiintosia infopisteitä ja uusia naahraitten Tinder-viestejä, että mulla pyörähti hormoonimassit täyskäännöksen ja magneettinuoli alko pyörihmään vinhaa vauhtia. Sitte ko menthiin sisäle, niin sieläki oli uusia tuttavuuksia ja kaikkia herkkuja ja mulla meni polla vielä enemän sekasi. 

Mamma löysäsi multa valhjaat ja yritti, että otethaan rusettikaulakuva, mutta rusetti oli löystyny, eikä se piättäny mithään. Ei ollu pantaakhaan kaulassa. Mie tulkittin tietekki niin, että voin vaphaasti liikkua sielä liikheessä ja lähin tutkihmaan paikkoja kuvvauspaikalta kaks kertaa. Mamma tuli perhään ja kanto minut takasi. 

No,  mie saaloin kieli ulkona ja piilotin korvat kostoksi. Näytin mamman mielestä vähäjärkiseltä hylkheeltä. Mammaki tais olla hermona, ko se meinasi kaataa sen kuvvaajan varjot ja perruutti sen pääle. No sitte, ko mamma tajusi laittaa valhjaat pääle, mie pystyin rauhottuhmaan ja tuli niin ko turvalisempi olo. Viime hetkilä saathiin sitte yks kuva, jossa korvat kyllä näkkyy, mutta Tinder-viestit pyörii aika laila mielessä. Mie näin, että mammaa harmitti, mutta se yritti olla reipas ja sano, että rusettikaulakuvat otethaan sitte kotona. Ko päästiin kotia, mie menin heti häkhiin nukkuhmaan.

Tuo kuvvaus ei menny niin hyvin, mutta pääsin mie senthään Pystykorva-lehen kalenteripojaksi luukhuun 8. Se otethiin viime vuen jouluna koassa tulen loimussa. Se oli ihana hetki. Iipo ja Laapoki oli kotona. 

Kalenterikuvan myötä mie, Eepo ja Veepo toivotamma teile kaikile oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvvää joulua.

Sunnuntaina 10.10.2021: Aleksiksen ja Aapon päivä

Tänä päivänä on Aleksis Kiven päivä, ja eilen oli minun syntymäpäivä. Täytin 3 v 7 kk. Mie ja Aleksis Kivi liitymä yhtheen, ko mamma nimesi minut yhen seittemän veljeksen mukhaan Aapoksi. Se oli kuulema porukan viissain.

Meilä on ollu mamman kanssa vähä välit poikki, ko se alko niin kauheasti minua alistahmaan. Mie en saanu muka lenkilä vettää ennää yhthään, enkä saanu ryntäilä laiasta laithaan, enkä saanu nuola pissoja niin paljon ko halusin. Mamma piti vain hihnaa kireällä ja sano mulle, että mie se päätän tästä asiasta, ekkä sie! Lenkin jälkheen mamma mullisteli ja pani minut takasi häkhiin, eikä ottanu sisäle ko tunnin tai kahen päästä. Minut jätethiin huomioimatta, ko tahoin sisäle ja ulos, sisäle ja ulos, sisäle ja ulos, ja ko mie järjestin kauhean shoun lenkile lähtiessä. Mie aattelin, että sille on tullu varhmaan vaihevuoet, ko siittä on tullu niin äkänen. Kurinpitotoimet jatkuit jonku aikaa, ja kyllä mie sitte tajusin, mistä mamman kenkä puristaa. Että minun se häätyy muuttaa käytöstä, jos meinan päästä mamman kans sovinthoon. No, miehän muutin. Nyt lenkit on sujunu taas aivan mukavissa merkeissä.

Nyt meilä on taas lepposaa olla yhessä, ja kyllä se on minustaki mukavampaa ko olla riioissa. 
 

Maanantai 13.9.2021: Molen käyny sorsastamassa, kalastamassa, reissussa ja lintumettässä.

No niin, loppuhan se lösöäminen! 

Nyt on ollu aktiivista elämää, ja siittä mie tykkään. Ensin oli sorsahommia papan ja Heepon kans. Kesälä kuumalakhaan ilmala mie en mene vetheen, mutta sorsahommissa menin ja uinki! Hain sorsia joen toiselta puolen ja toin net papale. Mie ymmärsin heti, että minunhan se on tehtävä. Eihän pappa sinne pääse, eikä varsinkhaan Heepo. Minusta on oikein mainio videoki, jossa mie olen työn touhussa sorsaa uimala tuomassa, mutta sitä met emmä näytä ko papan ääni kuulostaa siinä kuulema niin pöljältä. Niin se kyllä kuulostaaki! Mutta se on varhmaan ilosta pakahtunu semmoseksi, niin mie ainaki luulen.

                                   

Heepon kans on mukava olla kyttäämässä. Meistä on tullu oikein hyvät mettäkaverit. Sen ja papan kans mie olin kalastamassaki, mutta sillon minun piti pysyä rannala, enkä päässy venheesseen, mutta annoin kyllä rannala hyviä neuvoja siittä,  millä seuraavaksi kannattaa pyytää.  Ja niilä minun konsteila, pappa sai ison lohen, josta mullekki keitethiin tosi muhkea pala.

                                                        

Sitte met käythiin taas reissussa. Siittä ei ole paljo kerrottavvaa, mutta mammalle tuli paha mieli, ko mulle ei huohneessa ollu etes petiä eikä tervetuliaispussia, niin ko muuala on aina ollu. Osotethiin vain lemmikkihuone ja otethiin rahat pois. Mamma kuulu sanovan, että muutenki oli sama meininki: kaikki piti kuulema maksaa etukätheen.

Käythiin sielä yhelä luontopolula ja sielä oli aika mukava mettän haju. Mie luulin, että ai jaa päästhään sieläki methään. Ihmettelin vain, miksi mulla on valhjaat ja remmi, eikä minua päästetä irti. Mie pistin turpovaihteen pääle ja aloin vetähmään, että hopi hopi, menhään nyt sinne methään, eikä meinata. Mamma tuli suttina minun ja remmin perässä ja meinasi kaatua juurakoihin ja kivhiin. On mulla sen verran voimaa, että kyllä mie yhen mammelin nurin saan, jos haluan! Normaalisti mie kyllä piän siittä hyvvää huolta, ko lenkilä ylitethään ojia tai pikku nyppylöitä ja kuljen sen vieressä niin ko tukena ja turvana. 

No sen lenkin jälkheen mie kyllä osasin rauhottua ja pääsin taas tuthuun zen-tilhaan.

                                   

Viime viikonloppuna mulla, papala ja Heepola oli lintumettähommat. Sielä oli paljo tapahtumia ja mie tehin hyvin töitä, mutta kävi sielä niinki, että yks vieras koira tuli haukkuhmaan minun lintua ja se homma meni sitte pilale. No, sitte met panthiin sen kans hommat leikiksi, että ei mulle mithään kaunoja jääny.  

Ko met vaihethiin papan kans paikkaa, niin mie haukuin ja haukuin niin, että yhtäkkiä papan pyssy pamahti ja lintu putosi puusta. Pappa hyvitteli minua ja anto palkkaa, ja mie lähin hakehmaan uusia töitä. Tässä hommassa mie alan olehmaan jo aika pätevä. 

    

                                   

Keskiviikkona 11.8.2021: Ei erityisempää kerrottavaa

Aapo täytti 9.8. 3 v 5 kk. Elämä sujuu, kuten viime kuussakin. Ei ole tapahtunut ihmeitä. Mamman työt alkoivat, rytmi vähän muuttui, mutta kaikki hyvin. Viimeisinä lomapäivinä saattoi vielä rentoilla. Käytiin myös Hossassa.

Sunnuntai 11.7.2021: Huh, hellettä!

Mamma on ollu aivan heltheen pökerryttämä ja vaikka mie olen kyllä muistuttanu, että kirjota taas jotaki, niin ei se ole oikein jaksanu. On mullaki ollu tosi kuuma, mutta olen mie senthään joka päivä käyny pikku lenkin tekemässä. Olen näyttäny mammale mallia, miten heltheelä pittää hengittää: panhaan kieli ulos aika pitkäle ja saalothaan sitte voimakhaasti. Se helpottaa. Mamma kiitteli neuvosta ja kokkeili heti.

Mamma on laittanu mulle märän pyyhkeen selkhään ja häkin tiililattiakohtaan. Seki on auttanu, mutta toisihnaan mie kyllä menen tahahlaan oikein aurinkoisheen paikhaan ja panen silmät kiini. Sillon mie olenki vähä niin ko muisssa maailmoissa ja unelmoin aivan omista asioista, joista mie en puhu kellekhään mithään.

Venheen kyytissä viilenee kans aika mukavasti. Nyt mie kyllä vähä hökelsin venheessä laiasta laithaan, enkä oikein asettunu. Lähtiessä rannala oli aika hemaseva, vähä vanhempi pystykorvarouva, joka taisi panna minun hormoonit hyrräähmään. Sen matkassa oli kans oikein hieno pystykorvapentu, mutta se ei ollu sen. Sitäki mie vähä haistelin. 

Rannala mamma tempo mulle pelastusliiviä pääle, ja ukko uimahousuissaan yritti saaha pystykorvarouvan tulehmaan kotia. Mie siinä välissä vähä järjestin ja yritin määrätä, mihin mie haluan mennä; sen rouvan tykö tietenki. Sillä rouvala oli kyllä aivan mahtavaa Peppum-merkkistä parfyymia! No, päästiin siittä sitte kuitenki venheesheen, mutta niin ko sanottu: mulla oli aika levoton olo. Ja airot oli vähä hankalasti tähystyksen tielä. Mutta tuuli tuiversi mukavavasti turkhiin.

Kuukauen kohokohta oli ehottomasti Laapon vierailu! Mie änkesin taas sille heti  sylhiin. Viimeksi ko nähtiin oli joulu.

Sitte met kävimä kahtena päivänä retkelä ja oli mukavaa, paitti ensimmäisessä retkipaikassa oli aivan saakelin äkäsiä paarmoja ja sääskiä ja multa katosi toinen korva. Toinen oli parempi, ja ennestään tuttu paikka. Korvaki löyty.

Laapon lähön jälkheen on ollu vähä hiljasempaa. Olen pureskellu luuta ja opettanu mammale tuota hengitystekniikkaa.

Yhtenä päivänä pihale ilmesty joku kumma piikkikerä, joka tuhisi äkäsesti. Sitä mie olen ajan kuluksi komentanu, mutta Veepo kielsi minua ja kanto sen piikkipallon vähä kauemmaksi. Jokapäiväsenä harrastuksena met takanaapurin urkin kans haukuma toisia. Jompikumpi alottaa ja toinen sitte vastaa. Mitä kovemmin, sen parempi. Se on aivan mukavaa hommaa, mutta aina minua siittä kielethään, vaikka se on vain läppää.

Mie olen Aapo. Olen 3v ja 4 kk. Minun lauhmaan kuuluu Eepo, Veepo, Iipo ja Laapo, ja aina välilä etäjäsenenä Siipo. Oma kaveri vois olla kiva, mutta mennee se näinki, ko ei makustele.

Pyyän mammaa kirjaahmaan tähän lophuun runon, jonka tässä yhtenä päivänä tehin. Se mennee näin:

Elä ko koira. Älä hättäile. Ota rennosti ja nuku paljo, mutta ko on toiminnan aika, toimi täysilä. Syö kaks kertaa päivässä ja tyhjennä mahas hyvilä mielin. 

Lauantai 19.6.2021: No nyt ne järjesti oikein syntymäpäiväkiertueen!

Meilä on semmonen perine, että minun syntymäpäiviä vietethään joka kuukausi. Vähän niin ko koko ajan on pikku juhlia. Nyt mie täytin 3 v 3 kk (9.6.2021), ja mamma ja pappa järjesti oikein syntymäpäiväkiertuheen. Menthiin paikkakunnalta toisele ja mie sain rapsutuksia ja kehuja joka paikassa. Olipa mahtavaa! Autossa on mukava katela maisemia ja torkkua joko istuen tai maaten, mutta en mie kovin kauon tykkää maata. Maisemien kattominen on paljo mukavampaa. Mamma välilä huutelee etupenkiltä, että mitenkäs sulla mennee ja mie vastaan, että aivan hyvin.

Met lähimä maanantaina 7.6.2021 liikentheesseen ja ajoima Kalajoele. Sielä ei tapahtunu vielä mithään, mutta kävin mie vähän sielä mettässä haistelemassa ja kyykkimässä. Siittä net kehut kuitenki alko. 

Meän oli tarkotus mennä seuraavaksi Vaashaan,  mutta se jou'uthiinki peruhmaan, ko lähtö viivästy pari päivää. No sitte tuli pitkä ja mutkanen etappi Ähtähriin. Sielä menthiin hotehliin, joka oli räihäytetty kallion sisäle. Se oli kyllä kaukaa hieno ja niin ko upposi maisehmaan, ja seiniläki oli vielä kalliota näkyvissä, mutta ko lähethiin huohneeseen, mie kyllä ajattelin, että hauthaanko sitä menhään. Hoteli oli rakennettu vuona 1976, ja sen kyllä haisto: ummehtunut ilma, vanhat kokolattiamatot ja vanhoja pintoja. Mutta huohneessa saatto nukkua ja siittä pääsi heti kätevästi ulos. Hienoja maisemia löyty lenkkipolulta. Mamma ja pappa puhu jotaki takiinista, lehmistä ja pandoista, mutta mie en niitä nähny, ko minua ei saanu ottaa matkhaan. No, mie ymmärsin sen ja oottelin rauhassa kämpilä.

No sitte met ajoima Porhiin ja Yytehriin. Sielä oli mahtavat näkymät, mutta hiekoile mie en saanu taaskaan mennä. Oottelin papan kans, ko mamma kävi ihhailemassa paikkoja.

Porista oliki lyhyt matka Turkhuun, johon met parkkeerasimma pariksi päiväksi. Sieläki oli mukava hotelli, ja sain herkku- ja kakkapussipaketin taas. Turku oli kyllä vissiin hieno paikka, mutta sielä oli vähän turhan kuuma ja turhan paljon hajuja, niin että mie menin vähän sekasi ja kuola alko valuhmaan suupielistä. Sielä mie en käyny paljo missään, mutta viileässä huohneessa oliki paljo mukavampaa levähellä. 

Sielä hotellissa oli hissiki. Siinä kulkeminen on aivan lelliä. Sen homman mie kyllä ossaan, niin ko vettä vain. Jokku ihmettellee, että miten pohjanpystykorva pystyy olehmaan reisussa, mutta mie sanon, että ei se ole poika homma eikä mikhään. Senku opettellee vain, ja ko kulkee niin oppii ymmärtähmään, että elämää on muualaki ko vain oman häkin sisälä ja kotipihala. Sitä niin ko sivistyy.

Turusta met poikkesimma Kustahviin. Se oli hieno ja mukava paikka. Vaikka ensin näytti, että sielä ei ole mithään, mutta ko mamma hävisi johonki, niin kohta se tuli vaatepussien kans takasi ja esitteli kleemujansa, joita oli löytäny jostaki putiikista. Niin että oli sielä jotaki. Met oottelimma papan kans vähän varjosammilla paikoila.

Kustavista ajethiin Espoosseen, ja se oliki kaikkein paras paikka! Mie sain taas herkkupussin. Respan naiset ja siivoja ihastuivat minhuun heti. Mie menin niitten kainahloon, ko ne kyykisty rapsuttahmaan minua. Istuin rauhassa ja annoin niitten kehua ja rapsuttaa.  Sitte met saima semmosen huohneen, jossa oli parveke. Voi jepulis! Se oli mulle aivan ihanepaikka: sopivasti varjosa, ja siittä saatto seurata suppailijoita ja lokkeja. Tuossa parvekheela sain olla rauhassa ja ajatella omia ajatuksia. En haukkunu yhthään. Vietin vain ihania mindfulness-päiviä. Olipa mahtavaa! Huohneesta pääsi käytävän puolelta heti ulos ja lenkkeilehmään tosi hienoissa maisemissa. Olthiin siinä hotellissa kolme yötä. 

Ja sitte sinne tuli Iipo! Voi ilon päivää. Olipa mahtava nähä sitä! Met kävimä vielä sen kotonaki ja yhessä toisessa kyläpaikassa, ennen ko lähethiin kotia kohti. Mamma ja pappa on mukavaa reissuseuraa, eikä mulla ole mithään hättää. Parin tunnin vällein pysähelhään, jalotelhaan ja juohaan vettä, ja autossa on hyvä ilmastointi. Oli oikein mukava reissu ja opin paljo elämästä. Ehkä vähän rauhotuinki, ja ehkä vähän aikuistuin, niin net ainaki meinasi.

Reissussa on mukavaa, mutta kyllä koti on ihana paikka! Uni maistu sunnuntai-illasta tiistai-iltapäihvään asti. Juuri ja juuri tarpheila kävin, mutta erityisesti en halunu lenkkeilä.

Seuraavaksi mie ootan, että pääsee taas venheesseen. Seki on mukavaa.