Tiistai 9.6.2020: Olen mamman poika ja ylpeä siitä!

Mamma on paras!

Olen mamman poika ja ylpeä siitä! Tykkään olla mamman lähellä, ja kyllä se on mamma, joka ymmärtää minua kaikkein parhaiten. Kyllä pappakin ymmärtää, mutta eri tavalla...

Kun ollaan lenkillä, tykkään nousta kahdelle jalalle ja tähystää, ketä tulee vastaan. Joskus kävelenkin kahdella jalalla, ja se naurattaa ihmisiä. Aika usein innostun rähisemään toisille, ainakin mamman seurassa. Kyllä se yrittää opettaa tavoille, mutta en ole vielä antanut periksi. Mamma on vähän löperö kasvattaja ja osaan käyttää sitä hyväksi.

Kotipihalla olen ykkösvahti ja pihan kunkku. Olen Aapo I.
Kuulutan aina muille, että tulin pihalle, ja haukun ohikulkijoille ja aidan takana oleville koirille. Illalla käyn vielä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa, eikä pihalla ole kukaan käynyt tai vienyt minun tavaroita ja luita.

Oravat on ärsyttäviä! Niille annan aina kunnon lähöt.

Tykkään keinua pihakeinussa - mamman kanssa tietenkin. Keinun alla on mulla myös matto, jonka päällä on kiva loikoilla varjossa ja  vähän piilossa.

Mamma on sisustanut minun huvilaa, jossa mulla on tosi lokosat oltavat. On sohva, terassi, mattoja ja koppi. Nyt on vielä kukkaistutuksiakin. Kaikkea se jaksaa värkätä, mutta ihan hyvä niin. Meillä on mukavaa ja tykkään olla kotona, mutta kyllä metsäreissutkin on ihania. Silloin vain on ärsyttävää, kun ei pääse irti. Vedän sitten hihnassa tosi kovaa, niin että voivat miettiä, kumpi olis niille helpompi vaihtoehto: päästää irti vai pitää kiinni!

Maanantai 9.3.2020: Rusettikaulapäivä ja 2v-synttärit

Aapo 2 v 9.3.2020

Tässäpä kuvia 2-vuotiaasta nuorukaisesta sisällä ja ulkona. Sisäkuvat 9.3.2020. Ulkokuvat 1.3.2020 Ylläksellä.

Sunnuntai 9.2.2020: Töttöröö ja torvet soi

Töttöröö! Kilkatikalkati! Torvet soi ja kellot kalkattaa!

Mulla on taas synttärit! Joillaki ne on kuulemma vain kerran vuoessa, mutta mulla ne on joka kuukausi. Olen nyt jo 1v 11 kk! Kohta täytän täysi-ikäsyyttä ja saan vissiin ajokortin. Mitähän sitä sitte saa ajjaa? Oravia ja variksia ajan jo nytten ja aivan ilman korttiaki. Vai olikohan se meän pohjisten täysi-ikkäisyys enemmän ko kaks vuotta? Ehkä se oli kolome? No aivan sama! En aio ainaskaan vielä  aikuseksi alkaa. Leikki se on paljo hauskempaa. Elämä on kato laiffii! 

Enkä minä ylleensä mittään synttärilahjoja saa, mutta nyt sain:
Mamman ja minun yhteinen ystävä kävi kylässä. Tungin itteni heti sylliin ja yritin pussailla.

Synttäripäivän ja ens viikola olevan ystävänpäivän kunniaksi kirjotinki  tämmösen runon:

Elämä on mukavaa, ko kaikki Aapoa rakastaa. Minun laumani on: Eepo, Veepo, Laapo, ja Iipo ja tietenkin vielä ystävä Siipo.

On tämä joukko verraton ja mulla on olo niin huoleton. Elämänilo se  virtaa vaan ja murheet saan kaikilta kaikkoamaan.

Köllötetään, juostaan ja pelataan; eipä tässä elämässä sen kummempaa!

Torstai 23.1.2020: Huh,huh, kuinka hoppua on ollu!

Ensiksi piti olla rusetti kaulassa jossaki mettän keskelä. Oli jännää, ko oli koko ajan pimeää, eikä kuulunu mittään. Sitte sai vähän aikaa köllötellä kotona rauhassa.

Sitte piti mennä kouluun. Se oli hauskaa! Sielä oli muitaki kavereita. Juostiin ringissä ja pujoteltiin toisten takkaa ja eestä. Sitte piti seisoa. Meinasin aina vaan istua. Mamma sano, että tajusin kaikki muut hommat nopeasti, ja sain palkkaa. Koulupäivä kesti tunnin. Voisin mennä toistekki.

Sitte oli Iipo ja Laapo kotona, just minun synttärinä. Täytin 1 v 10 kk. Voi että oli mukavaa! Ne on aina niin ahkeria rapsuttelijoita. Ko Iipo päästi minut Laapon huoneeseen, hyppäsin suoraa päätä Laapon sänkyyn, eikä kukaan ehtiny ees kieltää. Olin supernopea rakettimies! Sitte kävi niin, että mamma ja pappa hävis taas jonnekki. Onneksi sain olla Laapon kans kahestaan kotona. 

Vähä mulla tuli mammaa ja pappaa ikävä ja päätin taas vähän mullistella niille, ko ne tuli takasi, mutta aika nopeasti kyllästyin siihen murjotushommaan. 

Ja sitte: olen käyny vielä koiraporukan kans yhteislenkillä. Sielä oli kaksi pohjistaki, mutta se toinen oli mulle äkänen. Sitte oli vanhoja tuttuja aikasemmalta lenkiltä: Pimpula ja Carla. Kaikkien nimiä en nyt muista.Yhteensä meitä oli kait melkein 12. Alussa siellä parkkiksella olin aika täpinöissä, mutta ko lähettiin liikkeele, aloin mennä mamman kans aivan omia kulkujani,  enkä ennää välittäny muista. Halusin olla keulila. 

Tykkään kavereista ja haluaisin aina lenkilä hönköillä niitten tykö, mutta minua nyt jotenki koosataan ja koulitaan,  ja koko ajan hoetaan vain: "Ohi! Ohi!" Joskus saan palkkaa, mutta aina en. Jos joku rähisee mulle, rähisen sille takasi. Välistä kävelen kahela jalala, että näkisin paremmin, kuka tullee vastaan. Sitä ne ei onneksi kielä.

Lenkilä on hauskaa nuolla pissoja. Mamma sannoo, että olen brutaali. Se tarkottaa varmaan, että jotenki suloinen.

Torstai 19.12.2019: Aapon päivää ja koirajuttuja

Mamman kyljessä

Kattoin eilen kalenterista, että mulla on nimipäivä 18.12. Aapo-nimi mulle tuli Seittemästä veljeksestä. Mamma sannoo, että se on hyvä kirja ja että Aapo on porukan viissain veli. Ja niilä on kaks koiraa: Killi ja Kiiski. Siittä mulle on luettu vain se Seittemän koiraveljestä
 -versio, mutta pääsin siittäki kyllä kärryile. Se oikea luetaan kuulemma jonku vuen päästä. Sitte ko olen vähä isompi.

Vasta mamma luki mulle semmosen kirjan ko Kingi ja joulujen joulu. Se oli mukava kirja! Se kerto 16 vuotta vanhasta Kingi-koirasta, joka valmistautu joulun viettoon perheensä kans. Parasta oli se, ko perhe kuljetti Kingin rattaila kuusenhakumatkale. Se ei olis jaksanu kävellä sinne itte. Oli seki mukava kohta, ko Kingi söi koko piparkakkukaupungin, mutta huh, mulla kyllä mennee maha sekasi jo ajatuksesta!

Mamma haki kirjastosta semmosenki kirjan ko Molli, maailman viisain koira. (- Miten niin muka?!! No en kyllä usko, että on!!! )

Koirankynnen leikkaajanki se on lukenu ja Kylän koirat, ja siittä se sano, että pitäski lukea uuestaan, ko on unohtanu  melkein kaikki.

On se aikonu lukea Koirapuisto - ja Koirapuistoromaaninki. Ihmettelen vähä, ko on niin samanlaiset nimet...Miten siinä pyssyy järjestyksessä, että kumpi on kumpi ja kuka ne on kirjottanu? Keskuspuiston yksinäinen  ja Susikoira Roi on tietekki niin ko klassikoita, niin ko Lassietki. Nehän on luettu mulle jo pentuna.

On meilä tarkoitus lukea myös se Bim mustakorva. Siittä on paljon kuultu, mutta  ei vielä ole luettu. Saa näkyä, miten meile käy. Se on vissiin joku itkukirja.

Maanantai 9.12.2019: Talonvahtina

Olin tässä muutaman päivän talonvahtina. Sehän oli ihan lelliä hommaa! Meikä vahti taloa ja Iipo ja sen ystävä vahti minua. Iipon kavereitakin kävi. Rapsutuksia riitti ja syleihinkin pääsin. Kaiken huipuksi pääsin mamman kavereiden kanssa lenkille. Vähän siistiä! 

Olen jo iso poika, ja taas on synttärit!  Jotku viettää synttäreitä vain kerran vuessa, mutta mulla ne on joka kuukausi! Mamma pittää siittä huolen.

Olen ihmetelly, että mikähän se tenniskyynärpää oikein on. Mamma sannoo, että sille tulee semmonen, ko se joutuu kiskomaan minua lenkillä. No omapa on vika! Miksi se ei vain anna minun rauhassa nuuskia ja nuolla mahtavia märkäläjiä niin kauon ko haluan. Miksi pittää muka vain mennä etteenpäin koko ajan?

Mutta Veepon kanssa mettässä on kyllä tosi kivvaa! Veepo kehhuu minua ja meikäpoika se vaan juoksee ja haukkuu ja hakkee mettoja ja pyitä ja mitä niitä nyt on. Se se vasta on koiran elämää!

Vaikka talonvahtihomma oli aivan mukavaa, päätin kuitenki seuraavana päivänä mammale vähän mököttää ja komentelin sitä minun silittelyhommiin.

Lauantai 9.11. 2019: Metsän poika tahdon olla!

Näkyykö koira?

Aapo oli  tänään,

syntymäpäivänään, metsästystouhuissa, ja kuulemma pärjäsi siellä hyvin. Yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole tämän blogin sisältöä, koska tämä on myös lintuystävällinen blogi, jonka periaatteen mukaan linnuillakin on oikeus olla olemassa.

Kyllä metsä on Aapolle kuitenkin oikea elementti. Ilman metsästystarkoitustakin Aapo juoksee laajaa kierrosta, hyppelee mättäiden yli ja loikkii korkeita loikkia, kun saa olla vapaana. Aapo tulee aina välillä kuittaamaan ja katsomaan, ovatko ihmiset tallella. Suu on naurussa.

Nyt eletään mukavia aikoja myös yhteisymmärryksen vahvistumisen ja viestinnän kaksisuuntaisuuden vuoksi. Aapo ilmaisee hyvin itseään. Ulos pyytäminen sujuu pienen vinkumisen tai vetoavan katseen avulla. Joskus pelkkä oven vilkaisu riittää. Lenkillä Aapo osaa odottaa hyvin lupaa tien ylitykseen, ja ojan ylityksessä selvästi odottelee ja tarkistaa, millä vauhdilla on sopivaa mennä, ettei mamma kaadu. Lenkin jälkeen terassilla on mukavaa jutella ja läppäistä tassua.

Häkkiin meneminen mamman kanssa on nykyisin jarruttelua ja temppuilua. Nukkuminen sisällä olisi niin mukavaa. Häkissä tosin on sohva, kuivat ja lämpimät matot sekä lämmitetty koppi, joten nukkumista voi ihan hyvin jatkaa siellä. Pitää kai vaan osoittaa omaa tahtoa. Tosiasiassa pitemmänkin työpäivän jälkeen Aapo voi häkissä ihan hyvin ja on rauhallinen.

Naapurin aidan takana olevalle koiralle, jota ei koskaan näe, pitää käydä säännöllisesti rähisemässä, ja tiellä kulkijoita pitää pontevasti haukkua ja kommentoida. No, onhan se koiran tehtävä pitää vahtia, mutta välillä ihmiset säikähtävät, kun rähinä alkaa.

Leikkiminen on Aapon mielestä edelleen mukavaa. Sitäkään viestiä ei ole vaikea ymmärtää. Pitkäjalkainen apina on tällä hetkellä mieluisin lelu. Parhaat leikit ovat:

• Juostaan peräkkäin rinkiä olohuone - keittiö - eteinen - olohuone (Aapo edellä)
• Aapo kantaa lelua, jota yritetään napata.
• Kannetaan lelua yhdessä juosten, 
• Puijuutetaan lelua ja heitellään sitä,
• Heitetään tennispalloa, ja Aapo koppaa sen pompusta suuhun.
• Lumen alta on myös mukava kaivaa jäätyneitä palloja ja villasukkia. (Aapo kaivaa, mamma ei.)

Viikot kuluvat nopeasti. Kuukaudet kuluvat. Aapon kanssa tässä yhdessä vanhetaan. Toivottavasti vielä on jäljellä monen monta yhteistä vuotta.

Hyvää syntymäpäivää, Aapo! ❤️