Sunnuntaina 9.6.2024: Mie olen vaihtanu taktiikkaa

 

Nuo s**##*n oravat ei usko, vaikka mie kuinka niitä haukun! Net tullee aina tahahlaan mulle tirskuttahmaan ja puuta pitkin rapistelehmaan! Joskun niitä on kaks ja ne rapistellee puuta ylös ja alas ja kiertää sitä niin ko jokku heikkopäiset.

Mutta miepä olenki vaihtanu taktiikkaa! Mie olen kattonu mallia lännenelokuvista ja naapurin kissalta ja alkanu hiipihmään. Mie otan askehleita aivan hithaasti ja niin, ettei ääntäkhään kuulu. Mie menen niin ko hiastetussa filmissä ja piän ne tarkoin tähtäimessä ja mie ajattelen, että ..." Mis häne pääsä varjo ossuup tuon piene närree kohal, nii sillo hänel tullooki noutaja. Nii mie oon päättänt häne osalt."  

Muutaman kerran mie olen jo onnistunukki niitä säikhäyttähmään, ja voi vitsi, että orava on ollu tyhmän näkösenä monttu auki, ko mie olenki yhtäkkiä sen alapuolela, eikä se ole huomanu mithään! Ne on ollu kyllä tähänastisen kesän tähtihetkiä!

(Sitaatti: Väinö Linna: Tuntematon sotilas)

11.5.2024: Mie täälä taas!

Katothiin mamman kans vanhoja kuvia ja valithiin tuomonen kollaasi. Aika samanlainen mie olen vieläki. Ihmetyttää vain, kuinka pieni mie olen ollu pentuna.

Nyt ei ole tapahtunu mithään merkittävvää. Tavalista elämää on eletty. Mie olen ollu pihatöissä työnjohtajana. Sillonko pappa sahhaa moottorisahala, minut panhaan häkhiin, ettei satu vahinko. Siittä äänestä mie en oikein tykkää. Mutta sillon ko saan pyöriä pihala vaphaasti, sielä on mukava olla, ko linnut laulaa ja mie löyän sieltä luukätköjä. Sitte pittää ajattaa varikset pois siittä kärkkymästä ja välilä antaa oraville lähöt. Siinäpä se aika kulluu. Välilä mie sitte käyn lenkilä ja sisälä levähtämässä. Ko mamma huutaa minua, mie tulen heti sisäle. Ja sitte mamma kehhuu minua, että mie olen niin ko valkonen salama, yhtä nopea.

Nyt puskee pikku runo:

Mamma kehhuu minua: Olet nopea niin ko salama.

          Ja mie sanon takasi: Olet rakas niin ko kalama.

Mamma kyssyy: Mikä ihmeen kalama?

          Mie vastaan: Jos et sitä tiä, ole vaikka kanana! 

 

 

 

 

Lauantaina 13.4.2024: Mamma märisee mäntyjen perhään

 

Met olema kyllä kaikki vähä järkyttyhneitä, ko puita kaajethaan meän kotin vierestä niin että olhaan niin ko näyteikkunassa. Naapuhriin ei ole ennen näkyny, mutta nyt näkkyy. Mithään ei säästetä. Se ei ole meän toive, mutta kaupunki on kuulema niin päättäny ja meän mielipitheilä ei ole mithään väliä.

Tuo issoin puu on ollu rajapuu ja entinen naapuri sano, että se on suojeltu puu. Ei ole suojeluila mithään merkitystä näköhjään. Mie olen tykäny siittä, ko se on ollu hyvä oravanhaukkumispuu. Mamma märisee sitä, että se oli varhmaan yli satavuotias, ja nyt sitä ei ennää ole. Vissiin meän kohtipihlajaki lähtee. Koivu meni jo. Kotipihala on kesälä ollu mukavaa, ko linnut on laulahneet mahottomasti ja oravia on  hyppiny puusta toisheen. On kulkenu fasaaneita ja rusakoita. Mamma on saanu olla ulkona suojasella pihala lukemassa.

Jossaki vaihheessa aitaki kuulema kaajethaan. Sillon mie en saa olla pihala vaphaasti. Mitenkäs se elämä sitte sujjuu?

Sunnuntaina 10.3.2024: "Sie olet elämän valo" ja muita mukavia asioita

Perjantaina alko joku kuhina. Mamma ja pappa alko pakkaahmaan ja mie huomasin, että jonnekki ne on lähössä. Minua alko jännittähmään, että pääsenkö mie matkhaan. Minua hengästytti ja kuljin mamman perässä niin ko hai laivan perässä. Mamma sano, että met menemä Vaashaan minun synttäreitä viettähmään. Jaahas, vai niin! Se sano vielä, että sielä pittää sitte puhua ruottia.

Ko mie pääsin authoon, hyppäsin omhaan häkhiin ja aloin kattelehmaan maisemia. Se mulla suijjuu tosi mukavasti. Hotellissa mie ossaan kulkea hississä, niin ko vanha tekijä. Olen mie sen verran monta kertaa jo ollu reissussa, että sekhään ei ole poka homma eikä mikhään.

No sitte tuli lauantai ja minun synttäripäivä. Mamma harjasi minut hienoksi ja laitto taas rusetin kauhlaan. Mie poseerasin. Senki mie ossaan. Mamma ihhaili minua, laulo synttärilaulun ja sano, että "Sie olet elämän valo." Voi mahoton, ko se lämmitti! Mie olin niin hyvihlään. Käythiin sitte mamman kans kaupungillaki ja mulla oli rusetti kaulassa. Ihmisiä hymmyilytti.

Mie sain hotellista lahjaksi kakkapusseja, puruluun ja maissintähkälelun. Mammalta ja papalta mie sain uusia purutikkuja ja allerkisten koirien ruokaa, ko mulla ruukaa vuotaa silmät. Tontun mie sain jouluna.

Met kävimä monta kertaa lenkilä ja välilä mie olin huohneessa yksin, ko mamma ja pappa menit syöhmään. Lenkilä mie näin yhen mäyriksen, jolta mie kysyin ruottiksi, että "Kukas sie ålet?" Se sano, että se on Mårten.

Ko ilta tuli, mamma laitto synttärikuvan fasepuukhiin ja mie sain 182 tykkäystä ja monta kymmentä onnittelua. Moni kehu minua komeaksi.Seki oli mukavaa. Nyt mie olen 6 vuotta. Se on hyvä ikä.

Sunnuntaina 11.2.2024: Synttärit oli ja meni

Nukkuminen on kyllä mukavaa, mutta meilä kuuluu koko ajan: "Mene vain nukkuhmaan", "Nukuma vähän aikaa" ja "Ei nyt mennä ulos", "Ei nyt jakseta alkaa leikkihmään.", "Leiki yksin." ...  

Mie yritän kuljettaa tonttua, palloa ja muita kampheita ja selvästi sanoa, että "Leikithään!" "Lähemä ulos!" "Tule sieki ulos minun kans", mutta ei siittä taho tulla mithään. Mamma kyselee, että onko se vanhan näkönen? Jos multa kysyttäis, mie sanosin, että ei se ole vain vanhan näkönen. Se ON vanha! Saakeli, että minua joskus ottaa päähän olla koko ajan niitä perässä vetämässä johonki touhhuun. Kyllä mie lenkile pääsen joka päivä, mutta eipä paljo mithään muuta. Ei ole mettässä vaphaana laukkomista, ei ole mithään harrastusta. Kavereitaki käy vain harvoin. Ei ole muuta ko "Nuku, nuku!"

Kaverit kyselee, että mitä tehit synttärinä. Mie siihen, että en mithään. En toelakhaan mithään! Nukuin niin ko muinaki päivinä! Niinhän se meni seki päivä ohi ja vasta parin päivän päästä se etes otethiin esile. No eihän se mikhään pyöreitten vuosien päivä ollukhaan. Mutta ens kuussa on tasan pyöreä kuus. Jospa sitte ees jotaki ....

Mulla on semmonen kirjantarkistustehtävä työhommana. Ko mamma alottaa uuen kirjan, mie nuuhkin sen ensin läpi ja hyväksyn. Se on vähä minun vastuula, että mamma ei lue mitä sattuu. Mie olen meän talon kirjapäällikkö tai hyvinvointipäällikkö, niin ko nykyhään sanothaan.

Tiistaina 9.1.2024. Pohjanpirttikoiran pulinapoksi

Nyt on ollu niin saakelin kylmä, että mie en ole ollu häkissäkhään joulun jälkheen. Olen käyny vain asioilla ja pikku lenkeilä. Nyt ko vähä lauhtu, niin alko taas katolta kuuluhmaan jyrinää ja lumiläjät tippuhmaan. Mie meinasin,  että en lähe ulos, mutta minut vähä niin ko pakotethiin.

Jouluna meilä oli porukkaa. Oli Iipo, Laapo ja Raapo. Mieki sain joululahjan, niin ko muukki. Se on tonttu ja se on oikein mieluisa kaveri. Mamma ja pappa sait pohjanpystykorvapipon ja -pannan. Seki on tosi hieno lahja, jonka meän ystävä Siipo anto.

Joulunaki oli kyllä pakkasta, mutta met olima tulila ja uutenavuotena samoten. Minusta on mukavaa, ko olhaan yhessä ulkona.

On mulla vielä yks muuki mukava asia. Mie sain uuen kaverin, Ollin. Se kävi meilä kylässä ja met lenkkeilimmä ja tanssima joulupolkkaa. Oli oikein mukava ilta. Tiipo käytti Ollia meilä.

Joulun kunniaksi piti taas panna rusetti kauhlaan. Mamma meinasi, että mie olen niinko presitenttiehokas. Kyllä mie vain senki ossaisin; ei sole poka homma eikä mikhään!

Nyt mie jatkan synttäripäivän viettoa. Täytän tänä päivänä 5 v ja 10 kk. Molen kohta jo kuus!

Lauantaina 9.12.2023: Mamma taitaa olla vähä läheisriippuvainen

Mie olen kuulu läheisriippuvaisuuesta: että joku takertuu toisseen, eikä ossaa päästää irti, vaikka toinen olis kuinka vanha.  Mie olen alkanu ajattelehmaan, että mamma on semmonen. Mie jaksan aina ihmetellä, ko mamma käypii jossaki, vaikka kirjastossa tai kaupassa ja mie olen yksin kotona, niin sitte, ko se tullee takasi, se lätisee aivan mahottomasti, kuinka hieno koira mie olen ja kuinka hienosti mie pärjäsin yksin kotona ja etten ennää ole mikhään pikkupentu. No en toelakhaan ole! Tänä päivänä mie täytän 5 v ja 9 kk, eli mie olen ihmisten iässä vissiin jo melkein 36-vuotias. No kai sen ikänen jo pärjää puoli tuntia yksin! No ei siinä mithään, kyllä mulle rapsutukset aina kelpaa, mutta tuota lätinän määrää mie ihmettelen. Mutta, ko mamma on mulle rakas, niin kyllä mie sen kestän.

Mie olen ollu tet-harjottelussa jo puoli vuotta. Se on ollu semmonen lähihoitajahommeli. Mie olen ollu siinä hyvä ja hoitanu kympilä kaikkia niitä, jokka on hoitoa tarvinu. Mie luulen, että mie saan tästä hyvän toikkarin. Kyllä mie voisin kakkosammatiksi tämmöstä hoitajahommaa aatela. Voisin olla vanhustentaloissa rapsutuskoirana tai sitte kouluissa tai kirjastoissa lukukoirana. Sitä pitäs vissiin kuitekki etukätheen harjotella. On niitä kuulema semmosia koulutuksiaki olemassa. Pittää alkaa ottahmaan selvää, sitte ko tämä tetti loppuu.

Mamma ja pappa kävit parisuhematkala Tokmannilla. Mamma puhisi tyytyväisenä. On kuulema mukavaa, ko on tavallista elämää.💕

Tuossa kuvassa mulla on kuuraparta ja mamma halusi kuvata sitä, mutta mie en halunu kääntyä.