Viikko on nyt mennyt. Joka päivä on opittu jotain uutta. Ulkopissat ja -kakat alkavat jo sujua, jalkaakin on jo nostettu niin kuin isot pojat kuuluvat tekevän. Ruoka-ajat alkavat jo hahmottua, mutta vielä keskustellaan nimestä ja nukkumapaikasta. Aapo ei vielä ymmärrä nimeään. -Ai minä vai? Eepon mielestä nimi pitää kuitenkin osata ensin, ennen kuin pääsee tunnelin kautta Kiinaan.
Toinen keskusteluaihe on päiväunien paikka. Niin mielellään Aapo kyynähtäisi keittiön lattialla, josta voisi toisella silmällä päivystää Eepoa ja Veepoa. Aapo kuitenkin kannetaan puoliunessa omaan huoneeseen nukkumaan
- Paikka! Koko yön nukkuminen ei ole vielä sujunut yksin, mutta siinäkin edistytään.Tänään päiväunilta herättyään Aapo ilmoitti kohteliaasti, että on herännyt, joten oven voi avata. Ei kuulunut vinkumista.
Autoajelullakin käytiin. Pikkulintuja on haukuttu ja perhosia ihailtu. Touhupäivä tämäkin.
Kun Aapoa pitää kieltää, Eepolla tulee selkäytimestä Viipon seuraajan, itäsiperianlaikka Seepon nimi. Sitä oppi toistelemaan painokkaasti ja usein, koska Seepo tuli perheeseen luovutusiän jo ohittaneena.
Seepo oli valtaisa ja vallaton koira, joka teki tuhoja päätyökseen. Ovet, puutarhakalusteet, sähkökatkaisijat (Eepon pään yläpuolella olevatkin), pihan istutukset, leikkimökin siltakaide...ja pahimpana kaikista: maailman ihanin kultasandaali! Juoksunaru oli helppo katkaista, kun sopivasti tempaisi. Kettinki kesti vähän paremmin, mutta sillä aikaa saattoi tuhota oleskeluterassin. Mikään ei säästynyt.
Seepo oli tsunami, hurrikaani ja maanjäristys samassa paketissa.Voimia oli niin paljon, että talvella Seepo veti valjaissa potkukelkkaa, jonka kyydissä istui Eepo, ja jalaksilla vielä Veepo, eli noin 200 kg ja potkukelkka päälle, eikä tuntunut missään! Kaiken riehumisen jälkeen Seepo loiskautti illalla valtavan käpälänsä Eepon ympärille ja otti halaukseen lattialle tai makasi selällään jättikoivet pentuasennossa ja vaati rapsuttamaan.
Seepo ei pystynyt olemaan autossa, vaan oksensi ja kuolasi jo muutaman sadan metrin jälkeen. Silmät pyörivät päässä. Seepo oli ilmeisesti normaalin näköinen, mutta kehitysvammainen, eikä se ymmärtänyt voimiaan. Se oli kuin Lennie John Steinbeckin kertomuksessa Hiiriä ja ihmisiä. Kiltti, mutta vaarallinen.
Kun Eepolta murtui olkapää, ja Veepo oli reissutöissä, Seepo huomasi tilaisuutensa koittaneen ja alkoi ottaa valtaa. Se irvisteli Eepolle ja alkoi hyppiä voimalla päälle, kun Eepo yritti selvitä ruokkimisesta yhden käden avulla. Valta-asetelma keikahti lopullisesti. Käskyttäminen ei onnistunut. Yhteiselämästä ei tullut mitään.
