Eilen käytiin ihmettelemässä ulkoilualuetta. Rullaluistelijoita, rullahiihtäjiä ja pyöräilijöitä suhahteli ohi sellaisella vauhdilla, että oli parempi katella vähän kauempaa. Frisbeegolfareitakin näkyi. Uusia hajuja tuli nokka väärälleen. Hihnassa piti syöksähdellä edestakaisin ja päättömästi. Virikkeitä tuli niin paljon, että pökälehommat unohtuivat koko illaksi ja illalla piti alkaa Eepolle rähjäämään asiasta. Eepon ystävän lapsi riehui aikoinaan niin kauan, että väsymyksen vuoksi sietokyvyn rajat tulivat vastaan. Lapsi oli itkenyt ja sanonut: "Äiti, korjaa minut." Ehkä Aaponkin ärinä oli tätä.
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa hihnakävelyllä tiellä. Vetäminen oli kovaa, mutta aina silloin tällöin meni hyvin, ainakin parin sekunnin ajan. Ei tätä tietenkään heti voi osata. Pyöräilijöiden kohtaaminen meni ihmeen hyvin.
Palkat eivät kelpaa, kun on tutkimistouhu päällä. Kehut saavat riittää.
Naapuriston berninpaimenkoira nousi kahdelle jalalle aidan yli ja ilmoitti, että tänne ei sitten ole asiaa. Kulmakunnan kauhuja ei onneksi näkynyt. Kotipihalle oli hyvä tulla, ja oman kopin terassilla voi rauhassa sulatella tätäkin kokemusta.
