Eepolassa asuu hellepakolainen Pepe Pitkäsääri, murrosikäinen honkkeli, jonka jalat ja kuono ovat venyneet omituisiin mittasuhteisiin. Päivät kuluvat nukkuen ja sisäkoppeja hakien: pöydän alustat, tuolien alustat, vanhan senkin alusta, nojatuolin tausta ovat sopivia lepopaikkoja. Häkissä kyllä käydään joka päivä harjoituksen vuoksi, mutta sisälle ei todellakaan tarvitse houkutella. Leikkimiseen ei ole energiaa, paitsi yöllä, kun muut nukkuvat.
Ruokahalu on muuttunut joko helteen takia tai iän vuoksi. Ruoka maistuu enää pari kertaa päivässä, korkeintaan kolme, ja yksi kerta mieluusti vasta yöllä.
Kesäleirillä Aapo sai olla sohvalla. Kotona sitä yritetään estää. Vähän muitakin unohtuneita tapoja yritetään aktivoida uudelleen, kuten istumista ennen hihnan laittamista ja poisottamista. Valjaita ei kesäleirin jälkeen tahdottu saada päälle, vaan Aapo näytti aluksi jopa pelkäävän niitä. Loma on loppu. Paluu arkeen on edessä. Tiettyjä rajoja haetaan, mutta kokonaisuutena vapautta on kuitenkin tullut lisää: kaikki huoneet ovat käytössä, toisin kuin aivan pikkupentuna, koska pureskelun halu tyydyttyy nahkaluilla ja ihan oikeilla luuaarteillakin. Osa huoneista on käytössä valvotusti, ja osa suljetaan yöksi, mutta periaatteessa siellä missä Eepo tai Veepo on, siellä on myös Aapo.
Pikkupentuna kynsien leikkaaminen sujui hyvin, mutta sitä(kään) ei jaksettu koko ajan ja kunnolla harjoitella. Nyt se on vähän tappelun paikka, mutta harjoittelu jatkuu.
No, toisaalta... elämä sujuu omalla painollaan, ja viikon ero Aaposta teki Eepolle hyvää. Tämä olisi hyvä ihmispentujen emojenkin muistaa: Pitää laittaa happinaamari ensin omille kasvoilleen ja sitten vasta auttaa muita. Omaa aikaa ja irtiottoa tarvitaan. Eepon emo-opinnoissa päästiin viikon eron ja jälleennäkemisen jälkeen rauhallisemmalle tasolle. Eepon yliherkkä tunne-elämä ja ylikorostunut vastuuntunto normalisoituivat hieman. Ei sen tarvi mennä niin justiinsa, oppikirjojen mukaisesti. Silti koirasta voi kasvaa kunnon koira ja mukava kaveri, kuhan nyt jonkunlaiset rajat ja käytöstavat saadaan opetetuksi. Eepo sai erosta ja jälleennäkemisestä varmuutta. Töihinlähtö ei ahdista: kun Aapo pärjäsi viikon vieraissa olosuhteissa, pärjää se myös päivän kotiolosuhteissa.
Mustin ja Mirrin pentukerhoon mennään. Kokoontumiset ovat kai kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Pitää seurata ilmoittelua.
Niin mikä se oli se toinen elämäntotuus? No se, että aina kannattaa mennä paikalle, kun jotain ilmaista on tarjolla. Sillä lailla pääsee vaikka mainoskasvoksi:
