Keskiviikkona 14.9.2022: Kuvvauskeikka, ilahuttava vieras ja kehujaki

Joskus ei tapahu paljo mithään, ja sitte yhtäkkiä tapahtuu vaikka mitä. Lauantaina 10.9.2022 met kävimä papan kans taas mettässä. Sen piti olla mulle muka haukkuhommia, mutta eipä ollukhaan. Pappa meinasi, että met menimä vissiin liian aikasten methään. Oli kauheasti sumua, niin ei näkyny lintuja, eikä net ollu jättäny maahankhaan mithään hajuja. Pappa kuulema näki kaks mettoa, mutta mie en nähny mithään, enkä haistanu mithään. Mie en ollu oikein virheessä ja olin vähä sitä mieltä, että kotona olis ollu mukavampaa olla nukkumassa. Haukkumisen ja saahliin kannalta reissu meni mönkhään, mutta kuvvaamisen kannalta se onnistu hyvin.

Mie itte tykkään näistä kuvista ja meinasin lähettää niitä johonki mallitoimistoon tai lehen kantheen.  Varsinki nuo hämähäkinverkkokuvat on minusta hyvin onnistuhneita, vaikka itte sanonki.  Mie näytän niissä  jotenki salaperäseltä, vähän niin ko taikakoiralta.

Tämän reissun jälkheen  meile tuli  mukava vieras, Siipo, pitkästä aikaa. Mulla alko syän moukuttahmaan ilokelloja ja mie halusin tunkea sille sylhiin. Mamma kielteli ja yritti käskyttää alas, mutta en mie sitä joutanu kuuntelehmaan, ko oli vain niin kertakaikkisen mukavaa nähä lauman etäjäsentäki pitkästä aikaa.

Mie en rauhottunu enkä antanu periksi, ennen ko pääsin Siipon sylhiin ja rapsutettavaksi. Mamma oli nolona, ja motkotti, että mie en ossaa käyttäytyä, mutta Siipo kyllä ymmärsi. Mie olen semmonen avosyäminen ja ilmasen rakhauteni ja iloni täysilä. En mie maha itteleni mithään. Ilo se on, joka koiran tielä pittää vai miten se menikhään.

No eilen sitte näimä naapuruston koiramamman, jonka tunnen ja meinasin silleki hönköilä pääle, mutta mamma ei päästäny. Se rouva kehu minua monheen kerthaan, että olen niin kaunis, niin kaunis, että minut pitäis viä näyttehlyyn, että varhmaan voittasin palkintoja.  Mamma kiitteli sitä ja sano, että ko koiraa kehuthaan, tuntuu, että omistajjaaki kehuthaan siinä samala. Siinä se mamma hymmyili naama korvissa ja pollevana ylpeyestä. Se sano, että jos olis joku kouluttaja ja näyttelyissä käyttäjä, niin mikä ettei, mutta että mie olen perhekoira, eikä näyttelyhommat meitä oikein kiinnosta. Oli mukava kuula kehuja, mutta en mie jaksanu niitä kovin kauan kuunela, ko oli jo melkonen kakkahätä.

Maanantaina 5.9.2022: Rapahommia ja köllöttelyä

Se sorsastushomma tuli ja meni. Siittä on jo monta viikkoa aikaa, ko käythiin papan kans päiväselthään tutuila paikoila. Aluksi mie vähä höperehin ja juoksin niin ko heikkopää niitä ajattahmaan. Kaikki sorsat säikähit ja lähit lenthoon. Sitä mie tehin aikani, mutta sitte mie aloin rauhottuhmaan ja olin taas kiini  itte asiassa. Mie istuin papan vieressä ja hain niitä rapakoista, ko oli sen aika. Minusta otethiin hieno videoki, ko mie uin ja tuon sorsaa papale. Mutta ko pappa kehhuu minua videolla ääni käheänä ja niin ko liikuttuhneena, niin en mie kehtaa sitä tässä julkasta.

Minusta rapahommat on aivan jees, mutta mamma ei tykäny. Se pesi minut kolhmeen kerthaan, ja pari kertaa semmosella erikoissamppoola, mutta vieläkhään ei kaikki värjäymät ole kuulema lähtehnee.

Tuon reissun jälkheen ei ole tapahtunu mithään erikoista. Kotona olen köllötelly ja pihala oravia ja ohikulkijoita haukkunu.

Kuulin, että minun yks silkkiterrierituttu oli pärjäny näyttelyssä hyvin ja saanu hienoja palkintoja. Onneksi olkhoon, Sani! Mie olen niissä asioissa maalainen, enkä tiä niistä mithään. 

Perjantaina meilä on taas minun synttärit ja täytän jo 4 v 6 kk.  Joka kuussa on synttärit. Se on mukavaa. Sitte lähethään vissiin taas mettähomhiin, mutta kuivemmille paikoile.