Sunnuntaina 18.12.2022 Aapon päivän spesiaali: kantaäitin patsasta kattomassa

Eilen mie tiesin taas heti, että johonki olhaan lähössä. Mie seurasin silmä kovana, pääsenkö mie matkhaan. Ja pääsinhän mie. Ajethiin jonku aikaa ja pysähythiin sitte Taivalkoskele semmosen vanhan rakennuksen kohale. Se oli kuulema Jalavan kauppa, ja sielä oli kuulema pohjanpystykorvanäyttely (ei mikhään kilpailu, ko semmonen tietonäyttely) ja pohjispatsaski. No sitähän piti mennä kattohmaan. 

Puusta tehty patsas esittää savukoskelaista maatiaispystykorva Kiiraa. Patsaan on tehny Susanna Rautasaari.

                                                

Kiira oli ollu ihmeen terhakka mettäkoira jo pentuna. Se oli pohjaväriltä valkonen ja sillä oli ruskeita läiskiä selässä ja päässä. Se kävi näyttelyssä ja sai joitaki hienoja palkintoja ja mainetta, ja se otethiin meän pohjanpystykorvien rothuun, vähä niin ko kantaäitiksi. Se on vissiin yksi Suomen parhaimmista rothuun otetuista maatiaispystykorvista. Esittelyteksteissä sanothiin, että tämmösiä valkosia maatiaispystykorvia löyty muualtaki Koillis-Lapista.

Näyttelyssä sanothiin kans, että pienet valkosenkirjavat pystykorvat olit tavallisia Suomessa aina 1960-luvule asti, jonka jälkheen vasta punaruskeat suomenpystykorvat alko ylleistyhmään. Oho! Se oli uutta tietoa, ko mie olen ajatellu, että suomenpystykorvia on ollu jo Kalevalan Kullervollaki.

Minusta alethiin sitte ottahmaan kuvia Kiiran vieressä. Se ei ollu aivan yksinkertanen homma, ko mulla iski vähän paniikki, ko oli aivan uusi paikka, aivan uuet hajut, liukas lattia ja kova penkki, johon minut panthiin istuhmaan tai seisohmaan. Mulla meni korvat luihmuun, ko niin jännitti ja syän hakkasi tuhatta ja sattaa, että mitä helvattua täälä oikein tapahtuu ja mitä multa oikein ootethaan. 

Yhessä otoksessa mamma yritti esittää pystykorvaa ja sano, että katto tuone ylös, niin ko Kiiraki. No enhän mie nähny, mihin se itte katto, ko se oli minun takana. Mie katoin sinne mihin halusin, ja mamma oli kuvassa tyhmän näkönen, nokka ylöspäin, niin ko Kiirala. Sitte se alko hallailehmaan minua, ja lässyttähmään. Mie kyllä vähä rauhotuin. Niistä kuvista tuli kyllä aivan mukavia minun osalta, mutta mamma oli niissäki tyhmän näkönen.

Aika hyvin onnistu kuitenki kuva minusta, keltanaamasta ja Kiirasta. Kyllä met siinä Kiiran kans kieltämättä olema sukulaisen näkösiä.          

Keltanaama, mie ja Kiira-patsas

Minusta ja Kiira-patsaasta saathiin sitte lopulta muutama kiva otos, mutta ko mie olen penkilä ja Kiira pöyälä, niin met näytämä vähä epäsuhtaselta. Mutta ei se mamma halunu minua pöyäle nostaa, ko olthiin viehraassa paikassa. Enkä mie olis kyllä siittä tykänykhään. En tykäny kovala penkiläkhään olla.

                                              

Oli sielä näyttelyssä paljo tietoa ja hienoja piirustuksiaki, joita olit tehneet Taivalkosken alakoulun 6.luokan oppihlaat. Näyttely on Jalavan kaupassa loppiaisseen saakka. Kannattaa se käyä kattomassa. Jalavan kaupassa on pirttikahvilaki, jos tullee nälkä tai jano.

Sielä luki, että tällä patsashankheella on tarkotus tehä tunnetummaksi pohjanpystykorvan toelliset  kotimaiset juuret. Taivalkosken jälkheen patsas ja näyttely lähtee kiertuheele meän pohjisten syntysijoille Kuusahmoon, Salhaan, Savukoskele, Pelkosenniemele  ja Soankylhään. 

Joku mukka siinä rotuhommassa on ollu, että met oltaiski jotenki ruottalainen rotu. Mutta siihen mie en oikein jaksanu keskittyä. Mie ainaki olen syntyny Kuusamossa, eikä se ole Ruotissa, senhän nyt tietää joka iikka.

Mamma oli kauhean kiinostunu siittä kaupasta ja se hipisteli sielä kaikkia tavaroita, mutta se aiko mennä sinne joskus uuesthaan ilman keltanaamaa ja minua. Se kauppa on joku tosi vanha, 1800-luvulta asti ollu jo olemassa. Se käski minun panna linkin sen kaupan sivuile, niin että olkhoon sitte:

https://www.jalavankauppa.fi/ 

Ittenäisyyspäivänä 6.12.2022

Hyvvää ittenäisyyspäivää! Kyllä mie tiän, että se on nyt. Ihana ko saa köllöttää kotona ja aivan ittenäisesti valita paikanki, jossa voi olla. Mie tiesin heti aamusta, että on ittenäisyyspäivä ja aloin heti olehmaan ittenäinen. Mie menin kophiin aivan ittenäisesti. Mamma säikähti, että mie karkasin ko minua ei näkyny, mutta mie kurkinki kopista ja minua niin nauratti ko se kuttu ja huuteli minua, eikä nähny.

Olipa meilä vasta mukava mettälenkki mamman kans!  Meilä meni lenkki aivan sovinnossa, eikä minukhaan tarvinu mammaa koko ajan kouluttaa. On mahtavaa ko on lunta! Mettässäki on valosaa ja minun kaulavalo valasee vielä lissää. Oli paljon muitaki valoja talojen pihoila ja ikkunoissa, ja tuliaki näky porttien pielessä. Ja lippuja liehu! 

Mamma kävi yksilä markkinoila Ruottissa ja se sano, että sielä oli paljo hyvin käyttäytyviä koiria. Niistä ei ollu kuvia, mutta hevosesta ja kissasta se näytti kuvia. Minusta tuo kissan kuljetussysteemi on mainio ja silläkin näkkyy olevan samanlainen kaulavalo ko mulla. Oliskhaan tuomosta kantokoppaa koirilekki? Vaikka kyllä se taitaa mulle olla turhaa, ko mie olen niin kova juoksehmaan.

Juoksemisesta puhheen ollen: methän kävimä papan kans viime pyhänä hakemassa mettästä meton. Ensin mie hättyytin papan tykö kaks mettoa. Toinen lähti karkhuun, mutta toinen ei päässy. Mie kävin sitte näyttämässä papale, missä se on. Pappa kehu minua mahottomasti ja oli niin tyytyväinen, että aivan hykerteli. Se sano, että mie toimin niin ko ihmisen ajatus. Mie kyllä ajattelin, että se taisi olla toisin päin, että pappa se toimi niin ko koiran ajatus.

Kahen päivän päästä mie täytän 4 v 9 kk. Mie en voi sietää sitä, että olhaan toisile äkäsiä. Olhaan vain sovussa kaikki: ihmiset ja elläimet. Mie ainaki olen kaikkien kaveri.