Maanantaina 15.9.2025: Mie olen kuulema unohtanu

Kuvituskuva Joensuusta

Mie kävin pyhänä papan kans reisussa. Kyllä mie heti tiesin, että Ylitorniolle olhaan menossa. Ja mie katoin, että hei, mehän menhään methään! Mie pääsin vaphaana laukkohmaan ja ajattahmaan vareksia ja autoja. Ryntäsin tietä kohti, enkä meinanu totela milhään. Sitte säntäsin norjanharmaata jututtahmaan, mutta pappa käski minut sieltäki pois. Hauskaa oli mellastaa ja säntäilä mihin sattuu, ko ei ollu valhjaita eikä hihnaa piättämässä. Väsytin itteni aika laila.

Kotona mamma passasi mulle lohennahkaa ja kinkkusiivua ja vielä lohiaterianki. Söin hyvälä ruokahalula ja menin nukkuhmaan. Koko ilta meni levähellessä ja vielä maanantainaki uni maitto.

Pyhänä mie kuulin unen läpi, ko mamma ja pappa juttelit. Pappa kerto jotenki lyhkäsillä lausheila minun tohotuksesta. Sitte ne hiljensi ääntä ja mamma sano: "Se on unohtanu!! Kolme vuotta on pitkä aika tuomoselle hetkessä eläjälle." Pappa sano, että pittää vain yrittää uuestaan.

Mie ajattelin, että eiköh ne olekhaan minun vauhtiin tyytyväisiä, vaikka mie näytin papale kaikista parhainta noppeutta ja vaphauen riemua. Mitä mie olen unohtanu? Ja mikkä kolme vuotta? Mitä minun olis pitäny sielä tehä, jos se vappaa laukkominen ei kerta ollu tavote?