Tiistaina 7.6.2022: Pohjis pohjoisessa

Viime torstaina mie huomasin, että johonki olhaan taas lähössä. Minua käytethiin lenkilä epätavallisseen aikhaan ja ko mie tulin sisäle, mie huomasin, että laukkuja on pakattu. Seurasin silmä kovana, että alkaako minun tavaroita ilmestyhmään etheisseen. Ko mamma tuli, seurasin sitä niin ko hai laivaa ja ajattelin, että lähenkhään mie mamman vai papan matkhaan vai lähemäkö met kaikki johonki. No, met lähimä kaikki. Ei muuta ko authoon vain!

Ensimmäinen pysähys oli tutuissa maisemissa, ja mie ajattelin, että hirvikämpäle vissiin olhaan menossa. Hirvikämpälä oli Taapo, ja mie hyppäsin sille heti sylhiin aivan olkapääle asti, niin että Taapon lippalakkiki putosi. Se oli  mielissään, eikä se ennää yrittäny esittää muka välinpitämätöntä. Se on minun laumaa jo.

Matka jatku ja meni hyvin. Mie kattelin maisemia ja välilä torkuin. Mie huomasin, että maisemat muuttuu ja puukki on vähä erilaisia ko kotona. Menthiin näköhjään pohjosseen. Huone oli aika pikkunen koppi, eikä siittä päässy ulos suohraan, mutta mulle oli laitettu tuoli ikkunan etheen. Se oli ok muuten, mutta ko siittä yritti hypätä pois, se pyöri, ja siittä mie en tykäny. Yölä mie seisoin tuolila ja tuijotin mammaa, että mites tästä nyt pääsee lattialle. Se heräsi minun tuijotukseen ja autto vähä.

Sitte käythiin retkilä ja välilä minut jätethiin yksin, mutta mie olen siihen jo tottunu. Aina ko ajethaan johonki, menhään johonki huohneesseen ja sitte mie aina välilä oottelen sielä, että mamma ja pappa tullee takasi, enkä mie ennää välitä siittä. Paitti yhen kerran mie haukuin, ko siinä oven takana oli joku toinen koira, niin sille piti ilmottaa, että älä sie tänne tule.

Ensimmäisen päivän retket ei ollu kovin kummosia. Mammaki meinasi olla jo pahala tuulela, että täälä ei ole mithään katottavaa, eikä mithään elämyksiä, niin ko kuvissa on. Mutta vesi oli hyvvää ja raikasta, ja ruoka maistu mulle hyvin.

Seuraavana päivänä ajethiin taas jonku aikaa. Mamma ja pappa puhu jostaki ässälä alkavasta ja luulin, että siiasta ja ko tulthiin ison talon pihale, ihmettelin, ettei täälä mithään siikaa kyllä ole. No sitte luin seinästä, että siinä luki Siida eikä siika. Mamma ja pappa hävisit sinne ja mie jäin oottahmaan authoon.

Sitte ajethiin taas vähän matkaa ja lähethiin kävelehmään polkua pitkin ylöspäin vaaran laitaa. Se oliki aika pitkä matka. Sielä oli kauheasti isoja kiviä ja puunjuuria ja mieki sain laukkoa aivan tosissaan, vaikka en mie irti ollukhaan. Mettän haju oli niin kiehtova, että mie vein ko  heikkopäinen. Mamma varotteli, että ei saa vettää, ko hän kaatuu, mutta mie en oiken mahtanu itteleni mithään. Vein vain.

Mamma luki kyltistä, että Pielpajärven erämaakirkko 3,9. Jaaha, sinne siis oli matka. Kyltissä numerot oli kyllä väärinpäin, ja sen tunsi!  Piti välissä levähellä ja jua vettä. Jossaki plogissa oli, että matka on 9,5 km. No, mamma alko kippuroihmaan, ettei se jaksa ennää, ja niin met palasima takasi, eikä nähty mithään järveä eikä kirkkoa. Mutta muuten se oli kyllä hieno retki ja maisemat oli tosi komeat. 

Kotona mamma sitte pisti Inarin kunnale palautetta, että korjakkaa se kyltti oikeaksi.

Lomala söin paljon ja join paljon. Liikuntaa oli kans paljon. Minun kohala voi lisätä vielä, että peräpää laulo koko ajan ja sain jätettyä paljon lannotuspötkyjä Lapin methiin. Vähä niin ko muile kulkijoile tioksi, että Aapo kävi täälä!

Reissussa on aivan mukavaa, mutta kotonaki on mukava olla ko saa leikkiä yksisarvisen kans. Ja hei, torstaina mulla on taas synttärit! Mie täytän 4 v ja 3 kk! Mamma ei vain oikein tajua, että olen jo aikamies, mutta antaa sen hössöttää. Mie kuitenki piän siihen jo vähä ethäisyyttä enkä ole ennää niin mammanpoika ko aikasemmin.

Maanantai 9.5. 2022: Pilkile mie lähen toistekki, mutta silmiä mie en ennää anna kaivaa

Huhtikuussa mie pääsin miesten kans reissuun. Meitä oli mie ja Veepo, Heepo ja Taapo.  Menthiin Ruothiin pilkile. Olthiin ulkona koko ajan, kaks päivää. Nukuthiin vain yöt yhessä kömmätissä.

Heepon kans mie olen hyvä kaveri, ja met tykkäämä käyä sorsastamassa yhessä. Me olema ko kaks veljestä, karvanaamoja ja ruskeasilmiä kumpiki.  Taapo ei ole aikasemmin oikein ollu minun kans. Se on vähä esittäny, ettei se muka minusta välitä, ko sillä on omaki koira. Taapo on kuitenki semmonen, että kaikki met koirat tykkäämä siittä. Mieki tykkään, ja tuola reissula mie otin Taapon omaksi ja liitin sen omhaan lauhmaan. Tykkäsin olla sen lähelä ulkona ja sisälä. Mie menin sen viehreen nukkuhmaanki. Taapo oli mielissään, vaikka taas muka esitti muuta. Reissun jälkheen mulle tuli hyvä mieli, ko mie kuulin, että Heepo oli kyselly, että koska mie tulen kylhään sen tykö.

Mie pääsin nyt eka kertaa moottorikelkan reen kyythiin. Veepo piti minua sylissä, eikä minua sitte ennää pelottanu yhthään, vaikka kelkka piti kyllä kovvaa ääntä. Reissu oli mukava, ja mie näin yhen matheenki sätkyttelevän jäälä. Ensiksi mie ajattelin, että mikä helvattu tuo on, mutta ko mie huomasin, että kalahan se on, jätin sen siihen sätkyhmään ja lähin vähä kauemmaksi.

Mulla on jonku aikaa kutissu silmiä, ja rähmää on valunu aivan poskile asti. No mamma tilasi sitte ajan lääkähriin. Minut piti kuulema rokottaakki. Kyllä mie muistin, että sielä on ennenki käyty, mutta sielä oli niin paljo hajuja, että mie menin vähä kierroksille. Sitte ko meän aika oli mennä tutkimushuohneesseen mie porisin vähä lääkärin kans ja hyppäsin tutkimuspöyäle aivan itte. Olin mie kyllä vähä hermostunu ja saaloin aika laila, mutta yritin ainaki olla reipas.

Sitte se lääkärin perhana teki tempun, jota mie en sulattanu yhthään. Se alko kääntelhmään minun silmäluomia ja mie ajattelin, että irti niitten käpäliesti kans! Se ei uskonu mithään ja mie aattelin, että saamari, nyt mie lähen täältä, että kaivele omia silmiästi niin paljo ko haluat, mutta minun silhmiin et koske! Se määräsi mamman piättähmään minua paikoihlaan ja kuttu hoitajanki toiseksi. Pistin vasthaan kympilä. Sitte hoitajan rääpäle pani mulle kuonon pääle semmosen pussin, että en saanu suuta ennää auki, ja piättäminen jatku, ja silmien kaivelu tikula ja jotaki ainettaki panthiin silhmiin. S...tana, että otti se touhu päähän, ja mie ajattelin, että tätä mie en anna teile ikinä antheeksi. Mammaki oli siinä matkassa. Miten seki saatto kohela minua niin?! Miksi se ei kieltäny niitä?! Mulle vain jotaki sössötti, että rauhotu. Miten siinä muka voi rauhottua?

Sitte onneksi se kaivelu loppu ja mie pääsin alas siittä pöyältä. Saaloin ko heikkopäinen. Mamma älysi onneksi tahtoa mulle vettä, ja se hoitaja toi ison kupin. Ja mie join ja join ja join. Sitte alko vähä helpottahmaan. Mamma vei minut authoon ja anto palkkaa ja mie sain vähän aikaa hengähtää, ko mamma meni vielä sisäle. Mutta oli mulla aika paljo miettimistä tuossa asiassa että miksi ne nuin mulle teki.

Sitte kotona alko vielä uus homma. Nyt pappa alko kaatahmaan minun silhmiin joka päivä jotaki ainetta ainaki kaks kertaa päivässä, ja mammaki hääri vielä pumpulisuttinsa kans ja pyyhki silmiä. No se papan panema aine alko vissiin kuitenki vaikuttahmaan ja kutina ja rähmiminen loppu. Nyt on jo aivan hyvä olo.

Mamma on pessy minua hellästi ja ihanasti aina tarpheen mukhaan ja ostanu suihkun lattialle semmosen pehmeän matonki, ettei jalat luista. Pesu on ollu mukavaa ja mie olen ymmärtäny mitä minun pittää tehä, ko mamma on sanonu, että menhään suihkuun. Mie olen itte menny suihkukaaphiin, mutta tuon lääkärireissun jälkheen suihkuun meneminenkhään ei tuntunu mukavalta. Tappelin siinäki vasthaan ja paniikki iski taas. Mammaki  tappeli ja karju, eikä meilä ollu kummalakhaan ennää mukavaa.

Mamma on kuitenki jutelu mulle siittä lääkärikäynnistä ja se sano, että se toimi siinä parhaan ymmäryksensä mukasesti ja että joskus pittää kestää semmostaki, mistä ei tykkää, että semmonenki kuuluu elähmään, ko hoiethaan terhveyttä. Se sano, että kaikkien meän pittää jotaki toimenpitheitä kestää. Sitte se pyysi antheeksi sitä, että se alko pesupaikalla mulle karjuhmaan ja sillä meni hermot. Se sano, että siinä se toimi väärin ja että jatkossa pesthään aivan yhtä nätisti niin ko ennenki, eikä karjuta. Kyllä mie uskon, että mie pääsen tuosta yli ko sen aika on.

Oli hyvä, ko saathiin mamman kans puhutuksi nämä asiat selväksi ja mie huomasin, että kyllä mamman lähellä on senthään aina hyvä olla, ja varsinki nyt ko mie saan olla sohvalaki.

Lauantaina 9.4.2022: K niin kuin KATTO, L niin kuin LAKKO, V niin kuin VOITTO ja R niin kuin RETKI

Yhtenä päivänä oli kauhea tuuli, ja siittä mie tykkää yhthään. Enkä mie tykkää katolta kuuluvasta jyrinästäkhään. Mamma sannoo, että katolta vain tullee lumet alas, että siittä ei tarvi välittää, mutta vaikka mie en siittä kaikkea ymmäräkhään, mie ymmärän kyllä, että KATTO. Sillon minua pelottaa ja mie kuljen mamman perässä koko ajan.

No sitte tällä viikola mamma luki lehestä, että joilekki tullee LAKKO. Mie kysyin, että mitäs se tarkottaa. Mamma selitti, että sillon jokku ihmiset ei mene töihin ja ne tekkee mitä ne haluaa sillon. Mie sanoin, että ahaa, kyllä se lakko sitte mullekki soppii. Mie lopsautin silmät kiini ja panin nukkuhmaan. 

Sitte se vielä luki lehestä, että semmonenki ko työtaistelu voi olla. Mie hoksasin, että molen käyny jo neljä vuotta työtaistelua siittä, että saanko mie olla pirtin sohvala vai en. Tähän asti on aina kieletty ja mie olen kyllä oppinukki hyppäähmään sohvalta alas aina, ko mamma kattoo minua siihen malhiin. Mutta nyt mie saan olla sohvala! Yhtenä yönä ko mie olin sohvala ja mamma näki, niin mie hyppäsin heti alas niin ko ennenki, mutta mamma nosti minut takasi sinne ja sano, että nyt sulla on uuet säänöt, eikä sinua ennää siittä kieletä. Siittä tuli mulle VOITTO. Seki vain mulle kyllä soppii.  Mammaa on niin helppo pyörittää ja nykysin se antaaki mulle jo kaikki periksi.

Tänä päivänä tuli sitte vielä RETKI. Vettä ja räntää sato ja minut köytethiin puuhun niin ko ennenki ja käythiin samala paikala niin ko ennenki, mutta pääasia oli että käythiin ees jossaki. Sielä ei vielä ollu joki auki, eikä näkyny lintuja, mutta pikkulinnut kyllä lauloit ja niitä oli mukava kuunela. Mie vaivuin semmoseen zen-tuijottelutilhaan ja sain mie pikku palan makkaraaki. Niin että aivan mukava retki se oli.

Tähän mie ajattelin kirjottaa runon, mutta nyt ei tulekhaan mithään miehleen. Toisela kertaa sitte.

                                            

Sunnuntaina 20.3.2022: Tavallisen mukavia päiviä ja huippupäiviä

Minusta elämä on mukavaa aivan tavallisenaki päivänä. Aina voi makkoila häkin sohvala tai haukkua oravia ja kulkijoita, ja aina käyhään lenkilä, saa rapsutuksia ja ruokaa. Se on semmosta mukavaa peruselämää.

Nyt mulla on ollu pari huippupäivääki. Niin ko mie viimeksi kirjotin, minun 4-vuotissynttärivasthaanotto piethiin Espoossa lauantaina 12.3.2022. Met saima saman huohneen niin ko viime vuonaki. Respan täti muisti minut ja sano, että voi kulta, sie tulit takasi! Vähä tuntu mahtavalta. Seki oli mahtavaa, ko siihen althaale oli nyt tehty luistinrata, ja aivan pikkusekki sielä harjotteli luistelehmaan. Niitä oli mukava seurata parvekheelta tai huohneesta. Enkä mie rähissy niile ollekhaan.

Sitte mulle panthiin rusetti kauhlaan ja menthiin hissilä oottahmaan Laapoa. Ja sieltähän se vihoin ja viimein tuli! Mie änkesin heti sille sylhiin ja sain rapsutuksia mahottomasti. Olin aivan mahottoman ilonen. Jonku ajan päästä tuli vielä Raapoki. Mie en ollu nähny sitä ennen, mutta kyllä mie heti huomasin, että kiltti son, ja niin mie änkesin silleki heti sylhiin ja sain rapsutuksia siltäki. Sitte tuli vielä Iipo ja Kaapoki, ja taas mie pääsin sylhiin ja sain rapsutuksia.  Mie oottelin huohneessa, ko ne muut olit jossaki, mutta illala vielä kaikki rappasit ja halasit minua. Ja voi että mie tykkään niistä kaikista! Mie olen niin onnellinen tästä omasta laumasta.

Sitte toisen yön jälkheen met lähimä kotia kohti. Sillon tuntu, että se matka ei lopu koskhaan ja mulla meni hermot. Yhelä pissapaikala mie aloin rähisehmään autoile ja rekoile ja aloin niin ko ajattahmaan niitä. Mamma moitti minua, että ei semmonen peli vetele, mutta kyllä se ymmärsi, että hermot mulla meni. No sitte mie sain onneksi levätä koko seuraavan päivän kotona. Mie olin vähä pahala tuulela, mutta nukkumalla se sitte hälveni.

Tällä viikola oli sitte toinen huippupäivä. Mulle tuli leikkikaveriksi 5 kuukauen ikänen Rokka. Meilä meni tosi hyvin kaikki ja oli aivan mahtavan mukavaa ja hauskaa. Leikithiin ensin pihala ja sitte sisälä ja olthiin vielä kahestaanki pihala. Ei olis maltettu milhään lopettaa. Ja Rokka sai pureskella minun nahkaluita.

Aika moni kuvista kuulema tärähti, ko met emmä oikein pysyhnee paikoihlaan. Mutta lopuksi saathiin sitte tämmönen kaverikuva. Met olema vähä samannäkösiä.

Se oli kyllä aivan mahtava päivä; yks elämäni parhaista! Mie toivon, että Rokka tullee meile toistekki ja että met pysyttäis aina kavereina.

Keskiviikkona 9.3.2022: Paljon onnea, mulle! Paljon onnea vaan!

Tänä aamuna ko mie olin vielä aamupäivätorkuila, mamma alko kuvvaahmaan minua ja sano, että vähä harjotelhaan virallista poseerauskuvvaa varten. Minua väsytti vielä, enkä mie ollu oikein innostunu asiasta. Tiän kyllä, että mulla on tänhään synttäripäivä ja täytän 4 vuotta. Se on kyllä mahtavaa, mutta kyllä minun pitäis saaha ensin rauhassa herätä, ennen ko olen valmis kuvhiin. Räähmeetki on vielä silmissä.

Virallista synttärikuvvaa varten minut harjathaan ja taas mulle laitethaan rusetti kauhlaan. Se on se sama, joka on ollu aina kuvissa. Mie kyllä ajattelin, että voisin saaha jo uuen, vaikka semmosen skottiruutusen kravatin, mutta ei semmosta eilen kaupasta löytyny. Niitä on kuulema vain joulun alla tarjola. Myyjä sano, että lastenvaateosastolta vois löytyä. Sitä pittää vähä miettiä vielä. Lastenvaateosastolta...?

Kuvvaaminen on aivan mukavaa. Kuvista ei vielä huomaa eroa vuosien välilä. Mie olen pysyny hyvännäkösenä koko ajan, enkä ole mitenkhään kauhtunu tai kulahtanu vielä.

Mie olen tainu saaha kaverin. Tässä lähelä assuu cairnterrieripoika, Papu. Met olema nyt nähnee pari kertaa lenkilä, ja meilä synkkasi tosi hyvin. Mie olin ilonen, ko mamma tahto sen meile leikkihmään ens viikola. Toivottavasti se tulis!

Vaikka mie aamula jo punasella matola makasin, toimittajia ei ole nyt tulossa paikalle. Virallinen vastaanotto on Espoossa ens lauantaina. Sinne tullee Iipo ja Laapo ja vissiin Kaapo ja Raapoki. Perjantaina meilä on pitkä matka eessä, mutta paikka on tuttu. Sielä met olima viime kesänäki. Toivottavasti sais taas sen parvekehuohneen.

Illemmalla, postauksen julkasemisen jälkheen otethiin sitte vielä viralliset rusettikaulakuvakki:

Torstaina 3.2.2022: Mie olen ollu kiihreinen fanipostin kans

Hei kaikki! Antheeksi, että päivitys on viipyny, Mie olen ollu tosi kiihreinen fanipostiin vastaamisen kans, ko sitä tullee ovista ja ikkunoista. Somessa huuelhaan, että missä postaus viipyy; met emmä jaksa ennää oottaa! Postilaatikossa on kirhjeitä ja kortteja, joissa kysythään minun mielipiettä siittä ja tästä ja tuosta. Mie olen pitäny kunnia-asiana, että vastaan kaikhiin henkilökohtasesti, niin ko Joulupukkiki.  Sitte on vielä ulkona nuo Facebookin päivitykset kavereilta ja Tinder-viestit neiteiltä. Oo herratun aika! Mie olen aivan täystyöllistetty, ko mulla on kaiken lisäksi vielä päivätyö tuola pihavahtina päätoimisena oravanhaukkujana ja takapihan tyypille rähisijänä, niin meinaa välilä aika mennä kortile. Mutta en mie valita. Mie kiitän suosiosta ja iloitten teän viesteistä.

Tammikuussa mulla tuli täyteheen 3 v 10 kk, ja helmikuussa täyttyy 3 v 11 kk. Maaliskuussa mie täytän jo neljä! Mie olen mies parhaassa iässä, enkä mie ole hullumman näkönenkhään. Mutta ei mulla ole vielä tyttöystävää. Mamma riittää mulle oikein hyvin.

Mutta kyllä mulla kävi tyttöystävä lenkkikaverina. Se ei ole semmonen tyttöystävä, niin ko ensimmäisenä tullee miehleen, vaan se on semmonen pikku kaverityttö, 6 kk ikäinen silkkiterrieri Sani. Se ja sen emäntä kerkisi tulla meile sisäle, ko met mamman kanssa käythiin esilenkilä. Mie hoksasin heti pihala, että joku on tullu meile ja seurasin sen jälkiä nokka maassa. Sisälä mie näin heti, että ai Sanihan se on. Met näimä sielä koirakuvvauksessa viimeksi. No, vähä nuuhkithiin toisia ja sitte lähethiin lenkile. Mie pittiin huolen, että saan kulkea eelä, ko kerran olen isompi ja vanhempi. Sani tuli perässä. Mie käänyin aina välilä kattohmaan, että pyssyykö se perässä, ja hyvin se pysy, vaikka se on minua vain polhveen asti. Kiersimä melko mukavan lenkin ja varhmaan käymä uuestaanki. Ja se Sanin emäntähän on minun vanhoja tuttuja ja kuuluu minun lauhmaan etäjäsenenä. Oli mukava vähä moikata sitäki pitkästä aikaa.

Mie olen kuulu, ko mamma on puhunu, että yhele tutule on tullu pohjiksen pentu, ja sen nimi on Rokka. Net tullee käyhmään meilä, sitte ko pentu on saanu kaikki rokotukset. Se on varhmaan mukavaa! Jos mamma kerkiää meitä kuvata, niin niitä näkkyy sitte myöhemmin täälä.

Kyllä mie papastaki tykkään, niin ko kuvasta näkkyy. Meilä oli tuossa pikkunen juttutuokio. Kyllä mie kuuntelin kaikki, vaikka korvat hävisikki. Ja alhaala on vielä yks haaristelukuva. Mamman mielestä mie olen nuissa haaristelukuvissa jotenki vastustamaton.

                                                        

                                                       

Tässä taas kaikki tällä kertaa. Kiitos viesteistä ja pysythään kanavalla. 💓

Perjantaina 10.12.2021: Kaksi kuukautta elämästäni

Viimeksi ko mie kirjotin, olima sopinu riiat mamman kans. Sen jälkheen on ollu aivan lepposaa. Olen käyny yhen kerran mettälä Veepon kans. Mie olen hyvä mettäkoira. Lennän ko raketti ja haukun lintuja.

No sitte mie olin innoissani, että taas pääsee methään, ja mammaki lähtee, mutta se oliki taas vain semmonen puuhunköyttämisreissu ja mamman kahviretki. Niitä mulla ei oikein hermo kestä. Mitä varten pittää tulla methään istuhmaan tulile ja juohmaan kahvia? Eikö sielä tosihaan voi jotaki mukavampaaki tehä ko vain istua paikoihlaan kahvia juomassa? Booring buumeri!!

Rapsutuksista mie en saa tarpheeksi. Jos mamma rappaa liian vähän aikaa, mie voin jäähä makkaahmaan takajalka ylhäälä sen merkiksi, että ei se vielä mihinkhään riitä. Tule takasi!

Ja kyllä se aika useasti tehoaaki ja voi että on ihanaa! Varsinki iltarapsutukset antaa aina hyvät unet. Onneksi mamma ymmärtää minua niin hyvin. Ja mie ymmärrän mammaa. Meilä on hyät ja rakhaat välit.

No sitte oli semmonen hösöpäivä, että mamma vei minut Mustin ja Mirrin joulukuvvaukseen, jossa kuvvaajana oli TP-kuvat. Mamma ajatteli kyllä viissaasti, että pittää mennä ajoissa, että kerkiää käyä vähä lenkilä ennen kuvvausta. Mulle se paikka oli aivan uusi ja niin täynä mielenkiintosia infopisteitä ja uusia naahraitten Tinder-viestejä, että mulla pyörähti hormoonimassit täyskäännöksen ja magneettinuoli alko pyörihmään vinhaa vauhtia. Sitte ko menthiin sisäle, niin sieläki oli uusia tuttavuuksia ja kaikkia herkkuja ja mulla meni polla vielä enemän sekasi. 

Mamma löysäsi multa valhjaat ja yritti, että otethaan rusettikaulakuva, mutta rusetti oli löystyny, eikä se piättäny mithään. Ei ollu pantaakhaan kaulassa. Mie tulkittin tietekki niin, että voin vaphaasti liikkua sielä liikheessä ja lähin tutkihmaan paikkoja kuvvauspaikalta kaks kertaa. Mamma tuli perhään ja kanto minut takasi. 

No,  mie saaloin kieli ulkona ja piilotin korvat kostoksi. Näytin mamman mielestä vähäjärkiseltä hylkheeltä. Mammaki tais olla hermona, ko se meinasi kaataa sen kuvvaajan varjot ja perruutti sen pääle. No sitte, ko mamma tajusi laittaa valhjaat pääle, mie pystyin rauhottuhmaan ja tuli niin ko turvalisempi olo. Viime hetkilä saathiin sitte yks kuva, jossa korvat kyllä näkkyy, mutta Tinder-viestit pyörii aika laila mielessä. Mie näin, että mammaa harmitti, mutta se yritti olla reipas ja sano, että rusettikaulakuvat otethaan sitte kotona. Ko päästiin kotia, mie menin heti häkhiin nukkuhmaan.

Tuo kuvvaus ei menny niin hyvin, mutta pääsin mie senthään Pystykorva-lehen kalenteripojaksi luukhuun 8. Se otethiin viime vuen jouluna koassa tulen loimussa. Se oli ihana hetki. Iipo ja Laapoki oli kotona. 

Kalenterikuvan myötä mie, Eepo ja Veepo toivotamma teile kaikile oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvvää joulua.