Sunnuntaina 9.10.2022: Sisustuselementti ja Struven ketju

Viime aikoina ei ole ollu oikein erikoisia tapahtumia, tavallista elämää vain.  Mie olen maanu lähinnä sisustuselementtinä sohvala.

Yhtenä päivänä ko met olima mamman kans lenkilä, mie sain vähän nuuhkia Sallia. Hyvin se meni, mutta jotenki sen haju oli erilainen ja mulla alko loppuillaksi soihmaan päässä Lännen-Jukan laulu Nancystä ja Sallystä: "Nancy ja Sally, Nancy ja Sally... Lännen-Jukka hellutti ne molemmat." Koko loppuilta meni ulos ja sisäle eestaas rampatessa. Tuli jotenki levoton olo.

Sitte ko päästhiin lähemmäksi kotia, mulla tuli pökäle naapurin asfalttiliittyhmään. Mammala ei ollu kakkapussia matkassa, niin se yritti nenäliinala siirtää sen laiemmaksi lehtien alle. No siinä samassa siittä tontin vierestä tulleeki se naapurin emäntä ja muutaki porukkaa. Mamma seiso kakkapaperi käessä ja ihmetteli, mihin sen panis. Mie huomasin heti, että tilantheen pelastaminen oli taas minun varassa. Aloin mahottomasti viuhtohmaan niile ja vetähmään niitten tykö ja muka osottahmaan, että mie haluan niiltäki rapsutuksia, ko kerta lähelä asuthaan. Mie panin korvat hyljeasenthoon ja yritin olla aivan muina miehinä, että ei vain mithään pökälettä ole tullu, eikä ainakhaan teän liittyhmään, että mie en kyllä tiä asiasta mithään!

Eilen mie pääsin mamman kans kahestaan retkele Aavasaksale. Sehän on kuulema vähän niin ko maapallon mittanauha ja kansallismaisema. Sitä on käyhneet monet kuuluisuuekki ihhailemassa jo ajat sitte. Joku Akerbi ja Lönruuttiki. Mamma sano, että se on osa Struven ketjua ja näytti mulle konheelta lisätietoja siittä. (https://www.maanmittauslaitos.fi/struvenketju) Mamma on käyny sielä ennenki, mutta mie olin eka kertaa.

Pitkospuut vain olit liukhaat satheen jäljiltä ja mulla löi jalat sutia niilä, ko mulla oli kauhea veto päälä, mutta mamma ei päästäny minua vaphaaksi. Se vain tappeli hihnan päässä ja mie kuulin, että se välilä karju rumasti, että PER...LE, EI VEÄ!!!! Mie kuulin aivan selvästi, että se sano ruman sanan. 

Kyllä mie sitte vähitellen rauhotuinki, ko mie ymmärsin, että jos mie en tottele, mamma kaatuu ja lyö jalkansa tai päänsä. Mie ymmärsin, että minun häätyy pittää siittä huolta, ko enhän mie sitä sieltä vaarasta yksin alas sais. Päivä oli hieno ja maisema kans. Oli mukava reissu.

Tänä päivänä mie täytän 4 v ja 7 kk, niin että: Onnea Aapolle. Tv. Aapo!

Keskiviikkona 14.9.2022: Kuvvauskeikka, ilahuttava vieras ja kehujaki

Joskus ei tapahu paljo mithään, ja sitte yhtäkkiä tapahtuu vaikka mitä. Lauantaina 10.9.2022 met kävimä papan kans taas mettässä. Sen piti olla mulle muka haukkuhommia, mutta eipä ollukhaan. Pappa meinasi, että met menimä vissiin liian aikasten methään. Oli kauheasti sumua, niin ei näkyny lintuja, eikä net ollu jättäny maahankhaan mithään hajuja. Pappa kuulema näki kaks mettoa, mutta mie en nähny mithään, enkä haistanu mithään. Mie en ollu oikein virheessä ja olin vähä sitä mieltä, että kotona olis ollu mukavampaa olla nukkumassa. Haukkumisen ja saahliin kannalta reissu meni mönkhään, mutta kuvvaamisen kannalta se onnistu hyvin.

Mie itte tykkään näistä kuvista ja meinasin lähettää niitä johonki mallitoimistoon tai lehen kantheen.  Varsinki nuo hämähäkinverkkokuvat on minusta hyvin onnistuhneita, vaikka itte sanonki.  Mie näytän niissä  jotenki salaperäseltä, vähän niin ko taikakoiralta.

Tämän reissun jälkheen  meile tuli  mukava vieras, Siipo, pitkästä aikaa. Mulla alko syän moukuttahmaan ilokelloja ja mie halusin tunkea sille sylhiin. Mamma kielteli ja yritti käskyttää alas, mutta en mie sitä joutanu kuuntelehmaan, ko oli vain niin kertakaikkisen mukavaa nähä lauman etäjäsentäki pitkästä aikaa.

Mie en rauhottunu enkä antanu periksi, ennen ko pääsin Siipon sylhiin ja rapsutettavaksi. Mamma oli nolona, ja motkotti, että mie en ossaa käyttäytyä, mutta Siipo kyllä ymmärsi. Mie olen semmonen avosyäminen ja ilmasen rakhauteni ja iloni täysilä. En mie maha itteleni mithään. Ilo se on, joka koiran tielä pittää vai miten se menikhään.

No eilen sitte näimä naapuruston koiramamman, jonka tunnen ja meinasin silleki hönköilä pääle, mutta mamma ei päästäny. Se rouva kehu minua monheen kerthaan, että olen niin kaunis, niin kaunis, että minut pitäis viä näyttehlyyn, että varhmaan voittasin palkintoja.  Mamma kiitteli sitä ja sano, että ko koiraa kehuthaan, tuntuu, että omistajjaaki kehuthaan siinä samala. Siinä se mamma hymmyili naama korvissa ja pollevana ylpeyestä. Se sano, että jos olis joku kouluttaja ja näyttelyissä käyttäjä, niin mikä ettei, mutta että mie olen perhekoira, eikä näyttelyhommat meitä oikein kiinnosta. Oli mukava kuula kehuja, mutta en mie jaksanu niitä kovin kauan kuunela, ko oli jo melkonen kakkahätä.

Maanantaina 5.9.2022: Rapahommia ja köllöttelyä

Se sorsastushomma tuli ja meni. Siittä on jo monta viikkoa aikaa, ko käythiin papan kans päiväselthään tutuila paikoila. Aluksi mie vähä höperehin ja juoksin niin ko heikkopää niitä ajattahmaan. Kaikki sorsat säikähit ja lähit lenthoon. Sitä mie tehin aikani, mutta sitte mie aloin rauhottuhmaan ja olin taas kiini  itte asiassa. Mie istuin papan vieressä ja hain niitä rapakoista, ko oli sen aika. Minusta otethiin hieno videoki, ko mie uin ja tuon sorsaa papale. Mutta ko pappa kehhuu minua videolla ääni käheänä ja niin ko liikuttuhneena, niin en mie kehtaa sitä tässä julkasta.

Minusta rapahommat on aivan jees, mutta mamma ei tykäny. Se pesi minut kolhmeen kerthaan, ja pari kertaa semmosella erikoissamppoola, mutta vieläkhään ei kaikki värjäymät ole kuulema lähtehnee.

Tuon reissun jälkheen ei ole tapahtunu mithään erikoista. Kotona olen köllötelly ja pihala oravia ja ohikulkijoita haukkunu.

Kuulin, että minun yks silkkiterrierituttu oli pärjäny näyttelyssä hyvin ja saanu hienoja palkintoja. Onneksi olkhoon, Sani! Mie olen niissä asioissa maalainen, enkä tiä niistä mithään. 

Perjantaina meilä on taas minun synttärit ja täytän jo 4 v 6 kk.  Joka kuussa on synttärit. Se on mukavaa. Sitte lähethään vissiin taas mettähomhiin, mutta kuivemmille paikoile.

Tiistaina 9.8.2022: Mie kävin omatoimilenkilä ja reissussa

Ko mamma oli tässä joku aika sitte kipeänä, mie hoijin sitä. Kävin aina välilä tarkistamassa, miten se jaksaa, mutta ei se paljo muuta tehny ko nukku vain.

Kesän aikana meilä mamman kans kehitty semmonen rytmi, että nousthiin aamula varhain kahvile ja esitethiin vähän aikaa pirteää ja menthiin sitte uuestaan nukkuhmaan ja heräthiin uuestaan vähä myöhemmin. Yhtenä tämmösenä aamuna, ko mie menin pissale, mie huomasin, että portti oli selkosen selälählään. Pappa oli jättäny sen vahingossa auki, ko oli hakenu peräkärryn pihalta. Samhaan aikhaan meän ohi meni mahtavan näkönen villakoira ja mie huomasin, että se oli aika leikkisän olonen. Mie lähin sille perhään. 

Ei mulla ollu pantaakhaan kaulassa, mutta em mie kauas keriny, ko ne sen villakoiran ulkoiluttajat käänty takasi meilepäin ja mie seurasin sitä villakoiraa. Meilä suju leikit oikein hyvin ja mie olisin voinu jatkaa leikkimistä vielä vaikka kuinka kauon. 

Mamma oli hättäännyksissään ja lähti ettihmään minua. Naapuruston tyttäret tulit kuitenki mammalle ilmottahmaan, että mie olen aivan lähelä ja tulossa kotia päin sen toisen koiran matkassa. Mamma tuli minua vasthaan ja mie juoksin hyvilä mielin sen tykö. Mie sanoin sille, että mulla on uus kaveri ja että mie kävin vähä lenkkeilemässä sen kans. Mamma oli niin hyvihlään ja kiitteli villakoiran ihmisiä monta kertaa. Mie en oikein tiä, mitä mie ajattelen siittä, ko se villakoiran mamma kysy, että olenko mie pentu, ko olen niin leikkisä. Pentu!! Kysythäänkös hyväntuulisilta ja leikkisiltä ihmisiltä, että onko net pentuja? 

Sitte met käythiin koko porukalla taas reisussa. Matkat sujjuu mulla hyvin. Mie kattelen maisemia ja välilä vähän makkoilen. Hotelleissa mie olen jo vanha tekijä. Respassa ossaan olla rauhalllinen, vaikka ihmisiä on ympärillä. Hissi on kiva, ja mie tykkään siittä. Ja kiva on aina saaha tervetuliaispussi ikiomaksi. Mie ossaan ylheensä oottaa huohneessa aivan rauhassa ja hiljaa ko mamma ja pappa käyvät jossaki. 

Savonlinnassa mie tykkäsin tähystää ikkunasta ulos. Samala kuvala mie pääsin hotellin lemmikkivieraskirhjaan ja instagramhiin. 

Nyt oli mahtavaa, ko sinne tuli kans Iipo. Pikkusen mie menin ilosta sekasi, ko sain taas tämmösen mukavan yllärin. Käythiin yhessä lenkilä ja mie tukin sille sylhiin.

Kohta alkaa kuulema sorsastus. Enkhään mie pääse taas Heepon kans pyyntihomhiin. Se on meile mukava yhteinen harrastus. Ehkä met otama papanki matkhaan. Häätyyhän jonku ottaa minusta ja Heeposta kuvia.

Sunnuntai 3.7.2022: Rokka, Hilu, jussi ja Elma

Nyt mie ajattelin päivittää vähä kesäkuulumisia koirakavereista ja -tutuista.

Mulla on yks oikein hyvä kaveri: Rokka. Viimeksi ko se kävi meilä, mie olin tosi ilonen. Meilä kotona on iso piha, jolla on mukava jytistellä. Meilä oli mukavaa. Annoin Rokan kantaa minun puruluita ja syä ruat minun kupista. Hoputin sitä koko ajan leikkihmään, jos se oli vähän aikaa kiinnostunu enemän puruluista ko minun seurasta.  Ko Rokka on kasvanu minusta jo ohi, niin mie mietin, että olenkhaan mie jotenki kitukasvunen?

Lenkilä mulla on yks tyttötuttu, Hilu. Hilu on valkea, rauhallinen ja sopivasti ujo, ja se jaksaa aina opettaa mulle, ettei kannata hönkiä toisten pääle. Pittää vaikka istua ensin ja rauhottua, niin sitte voi vähä nuuhkia ja Hiluki uskaltaa sitte paremmin lähestyä minua. Tässä mulla on kuulema oppimista vielä. Mie olen kuulema yli-innokas. (Sannoo kaikkitietävä mamma.) Minusta se on enemmänki sen merkki, että mie tarttisin oman vakituisen koirakaverin tänne kotia. Tai siittä, että mulle ei ole jaksettu tarpheeksi opettaa kentlemannin elkheitä. (Ei net jaksa! Miehän olen ennenki sanonu, että net on liian vanhoja mulle, mutta älkää sanoko mammale ja papale. En mie niitten mieltä halua pahottaa, vaikka net onki tosi ärsyttäviä aina välilä.)

Jussi otsikossa on vain harhautusta. Ha haa!!!! Ei se mikhään koirakaveri ole. Se on juhannus! 😎 Joku saatto ehkä huomatakki, että mie kirjotin sen pienelä, niin ko juhlat pittää kirjottaa. Mamma on mulle senki opettanu. 

No jussina eli juhannuksena met kävimä ajelulla mamman kotipaikoila. Sielä oli iso ja hieno järvi, Vietonen, ja ko oli kuuma, niin mie menin kahlohmaan. En uinu, mutta tassupohjaa päästelin kuitenki. Ja sitte minusta otethiin rantaposeerauskuva. Mamma kerto, että ennen vanhaan yhessä lehessä oli Aurinkotyttö-kilpailu. Jos olis Aurinkokoira-kilpailu, mulla vois olla tuola kuvala mahiksia päästä ainaki kolmen parhaan joukhoon, vaikka itte sanonki.

Tuola Vietosella oli kans yks pohjis. Sen nimi oli Elma. Se oli saakelin äkänen mulle, vaikka mie en tehny mithään. Se vain murisi ja haukku ja näytti hamphaita. Mie olin vähän hämmentyny, että mikäs sille oikein tuli. Ei sen kans nuuhkimisesta tullu mithään. 

Kesä on sitte mukavaa aikaa! Ulkona on mahtavaa olla, ko koko ajan on elämää ja tapahtumia. On oravia, lintuja, kulkijoita, ja aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Joskus vain on helkkarin kuuma. Joskus mie oikein maata rellotan auringonpaistheessa, enkä ole moksiskaan, mutta joskus pittää mennä varhjoon. 

Onneksi minun häkki on varjossa ja sielä omala sohvala on mukava seurata maailman menoa ja ponkasta aina välilä ajattahmaan millon mitäki, vaikka ampiaisia, jos ei muuta keksi. Mie ruukaan mennä itte häkhiin päiväläki ja illalla mie en meinaa tulla sisäle, vaikka mamma tullee erikseen hakehmaan. Makkaan vain aivan velttona, niin ettei minua saa kantamallakhaan mihinkhään. 

Nyt mie olen kuitenki innostunu uuesta harrastuksesta, elikkä kuoppien kaivamisesta. Tehen sitä OIKEIN MIELELÄNI!!!

Tiistaina 7.6.2022: Pohjis pohjoisessa

Viime torstaina mie huomasin, että johonki olhaan taas lähössä. Minua käytethiin lenkilä epätavallisseen aikhaan ja ko mie tulin sisäle, mie huomasin, että laukkuja on pakattu. Seurasin silmä kovana, että alkaako minun tavaroita ilmestyhmään etheisseen. Ko mamma tuli, seurasin sitä niin ko hai laivaa ja ajattelin, että lähenkhään mie mamman vai papan matkhaan vai lähemäkö met kaikki johonki. No, met lähimä kaikki. Ei muuta ko authoon vain!

Ensimmäinen pysähys oli tutuissa maisemissa, ja mie ajattelin, että hirvikämpäle vissiin olhaan menossa. Hirvikämpälä oli Taapo, ja mie hyppäsin sille heti sylhiin aivan olkapääle asti, niin että Taapon lippalakkiki putosi. Se oli  mielissään, eikä se ennää yrittäny esittää muka välinpitämätöntä. Se on minun laumaa jo.

Matka jatku ja meni hyvin. Mie kattelin maisemia ja välilä torkuin. Mie huomasin, että maisemat muuttuu ja puukki on vähä erilaisia ko kotona. Menthiin näköhjään pohjosseen. Huone oli aika pikkunen koppi, eikä siittä päässy ulos suohraan, mutta mulle oli laitettu tuoli ikkunan etheen. Se oli ok muuten, mutta ko siittä yritti hypätä pois, se pyöri, ja siittä mie en tykäny. Yölä mie seisoin tuolila ja tuijotin mammaa, että mites tästä nyt pääsee lattialle. Se heräsi minun tuijotukseen ja autto vähä.

Sitte käythiin retkilä ja välilä minut jätethiin yksin, mutta mie olen siihen jo tottunu. Aina ko ajethaan johonki, menhään johonki huohneesseen ja sitte mie aina välilä oottelen sielä, että mamma ja pappa tullee takasi, enkä mie ennää välitä siittä. Paitti yhen kerran mie haukuin, ko siinä oven takana oli joku toinen koira, niin sille piti ilmottaa, että älä sie tänne tule.

Ensimmäisen päivän retket ei ollu kovin kummosia. Mammaki meinasi olla jo pahala tuulela, että täälä ei ole mithään katottavaa, eikä mithään elämyksiä, niin ko kuvissa on. Mutta vesi oli hyvvää ja raikasta, ja ruoka maistu mulle hyvin.

Seuraavana päivänä ajethiin taas jonku aikaa. Mamma ja pappa puhu jostaki ässälä alkavasta ja luulin, että siiasta ja ko tulthiin ison talon pihale, ihmettelin, ettei täälä mithään siikaa kyllä ole. No sitte luin seinästä, että siinä luki Siida eikä siika. Mamma ja pappa hävisit sinne ja mie jäin oottahmaan authoon.

Sitte ajethiin taas vähän matkaa ja lähethiin kävelehmään polkua pitkin ylöspäin vaaran laitaa. Se oliki aika pitkä matka. Sielä oli kauheasti isoja kiviä ja puunjuuria ja mieki sain laukkoa aivan tosissaan, vaikka en mie irti ollukhaan. Mettän haju oli niin kiehtova, että mie vein ko  heikkopäinen. Mamma varotteli, että ei saa vettää, ko hän kaatuu, mutta mie en oiken mahtanu itteleni mithään. Vein vain.

Mamma luki kyltistä, että Pielpajärven erämaakirkko 3,9. Jaaha, sinne siis oli matka. Kyltissä numerot oli kyllä väärinpäin, ja sen tunsi!  Piti välissä levähellä ja jua vettä. Jossaki plogissa oli, että matka on 9,5 km. No, mamma alko kippuroihmaan, ettei se jaksa ennää, ja niin met palasima takasi, eikä nähty mithään järveä eikä kirkkoa. Mutta muuten se oli kyllä hieno retki ja maisemat oli tosi komeat. 

Kotona mamma sitte pisti Inarin kunnale palautetta, että korjakkaa se kyltti oikeaksi.

Lomala söin paljon ja join paljon. Liikuntaa oli kans paljon. Minun kohala voi lisätä vielä, että peräpää laulo koko ajan ja sain jätettyä paljon lannotuspötkyjä Lapin methiin. Vähä niin ko muile kulkijoile tioksi, että Aapo kävi täälä!

Reissussa on aivan mukavaa, mutta kotonaki on mukava olla ko saa leikkiä yksisarvisen kans. Ja hei, torstaina mulla on taas synttärit! Mie täytän 4 v ja 3 kk! Mamma ei vain oikein tajua, että olen jo aikamies, mutta antaa sen hössöttää. Mie kuitenki piän siihen jo vähä ethäisyyttä enkä ole ennää niin mammanpoika ko aikasemmin.

Maanantai 9.5. 2022: Pilkile mie lähen toistekki, mutta silmiä mie en ennää anna kaivaa

Huhtikuussa mie pääsin miesten kans reissuun. Meitä oli mie ja Veepo, Heepo ja Taapo.  Menthiin Ruothiin pilkile. Olthiin ulkona koko ajan, kaks päivää. Nukuthiin vain yöt yhessä kömmätissä.

Heepon kans mie olen hyvä kaveri, ja met tykkäämä käyä sorsastamassa yhessä. Me olema ko kaks veljestä, karvanaamoja ja ruskeasilmiä kumpiki.  Taapo ei ole aikasemmin oikein ollu minun kans. Se on vähä esittäny, ettei se muka minusta välitä, ko sillä on omaki koira. Taapo on kuitenki semmonen, että kaikki met koirat tykkäämä siittä. Mieki tykkään, ja tuola reissula mie otin Taapon omaksi ja liitin sen omhaan lauhmaan. Tykkäsin olla sen lähelä ulkona ja sisälä. Mie menin sen viehreen nukkuhmaanki. Taapo oli mielissään, vaikka taas muka esitti muuta. Reissun jälkheen mulle tuli hyvä mieli, ko mie kuulin, että Heepo oli kyselly, että koska mie tulen kylhään sen tykö.

Mie pääsin nyt eka kertaa moottorikelkan reen kyythiin. Veepo piti minua sylissä, eikä minua sitte ennää pelottanu yhthään, vaikka kelkka piti kyllä kovvaa ääntä. Reissu oli mukava, ja mie näin yhen matheenki sätkyttelevän jäälä. Ensiksi mie ajattelin, että mikä helvattu tuo on, mutta ko mie huomasin, että kalahan se on, jätin sen siihen sätkyhmään ja lähin vähä kauemmaksi.

Mulla on jonku aikaa kutissu silmiä, ja rähmää on valunu aivan poskile asti. No mamma tilasi sitte ajan lääkähriin. Minut piti kuulema rokottaakki. Kyllä mie muistin, että sielä on ennenki käyty, mutta sielä oli niin paljo hajuja, että mie menin vähä kierroksille. Sitte ko meän aika oli mennä tutkimushuohneesseen mie porisin vähä lääkärin kans ja hyppäsin tutkimuspöyäle aivan itte. Olin mie kyllä vähä hermostunu ja saaloin aika laila, mutta yritin ainaki olla reipas.

Sitte se lääkärin perhana teki tempun, jota mie en sulattanu yhthään. Se alko kääntelhmään minun silmäluomia ja mie ajattelin, että irti niitten käpäliesti kans! Se ei uskonu mithään ja mie aattelin, että saamari, nyt mie lähen täältä, että kaivele omia silmiästi niin paljo ko haluat, mutta minun silhmiin et koske! Se määräsi mamman piättähmään minua paikoihlaan ja kuttu hoitajanki toiseksi. Pistin vasthaan kympilä. Sitte hoitajan rääpäle pani mulle kuonon pääle semmosen pussin, että en saanu suuta ennää auki, ja piättäminen jatku, ja silmien kaivelu tikula ja jotaki ainettaki panthiin silhmiin. S...tana, että otti se touhu päähän, ja mie ajattelin, että tätä mie en anna teile ikinä antheeksi. Mammaki oli siinä matkassa. Miten seki saatto kohela minua niin?! Miksi se ei kieltäny niitä?! Mulle vain jotaki sössötti, että rauhotu. Miten siinä muka voi rauhottua?

Sitte onneksi se kaivelu loppu ja mie pääsin alas siittä pöyältä. Saaloin ko heikkopäinen. Mamma älysi onneksi tahtoa mulle vettä, ja se hoitaja toi ison kupin. Ja mie join ja join ja join. Sitte alko vähä helpottahmaan. Mamma vei minut authoon ja anto palkkaa ja mie sain vähän aikaa hengähtää, ko mamma meni vielä sisäle. Mutta oli mulla aika paljo miettimistä tuossa asiassa että miksi ne nuin mulle teki.

Sitte kotona alko vielä uus homma. Nyt pappa alko kaatahmaan minun silhmiin joka päivä jotaki ainetta ainaki kaks kertaa päivässä, ja mammaki hääri vielä pumpulisuttinsa kans ja pyyhki silmiä. No se papan panema aine alko vissiin kuitenki vaikuttahmaan ja kutina ja rähmiminen loppu. Nyt on jo aivan hyvä olo.

Mamma on pessy minua hellästi ja ihanasti aina tarpheen mukhaan ja ostanu suihkun lattialle semmosen pehmeän matonki, ettei jalat luista. Pesu on ollu mukavaa ja mie olen ymmärtäny mitä minun pittää tehä, ko mamma on sanonu, että menhään suihkuun. Mie olen itte menny suihkukaaphiin, mutta tuon lääkärireissun jälkheen suihkuun meneminenkhään ei tuntunu mukavalta. Tappelin siinäki vasthaan ja paniikki iski taas. Mammaki  tappeli ja karju, eikä meilä ollu kummalakhaan ennää mukavaa.

Mamma on kuitenki jutelu mulle siittä lääkärikäynnistä ja se sano, että se toimi siinä parhaan ymmäryksensä mukasesti ja että joskus pittää kestää semmostaki, mistä ei tykkää, että semmonenki kuuluu elähmään, ko hoiethaan terhveyttä. Se sano, että kaikkien meän pittää jotaki toimenpitheitä kestää. Sitte se pyysi antheeksi sitä, että se alko pesupaikalla mulle karjuhmaan ja sillä meni hermot. Se sano, että siinä se toimi väärin ja että jatkossa pesthään aivan yhtä nätisti niin ko ennenki, eikä karjuta. Kyllä mie uskon, että mie pääsen tuosta yli ko sen aika on.

Oli hyvä, ko saathiin mamman kans puhutuksi nämä asiat selväksi ja mie huomasin, että kyllä mamman lähellä on senthään aina hyvä olla, ja varsinki nyt ko mie saan olla sohvalaki.