Sunnuntaina 20.3.2022: Tavallisen mukavia päiviä ja huippupäiviä

Minusta elämä on mukavaa aivan tavallisenaki päivänä. Aina voi makkoila häkin sohvala tai haukkua oravia ja kulkijoita, ja aina käyhään lenkilä, saa rapsutuksia ja ruokaa. Se on semmosta mukavaa peruselämää.

Nyt mulla on ollu pari huippupäivääki. Niin ko mie viimeksi kirjotin, minun 4-vuotissynttärivasthaanotto piethiin Espoossa lauantaina 12.3.2022. Met saima saman huohneen niin ko viime vuonaki. Respan täti muisti minut ja sano, että voi kulta, sie tulit takasi! Vähä tuntu mahtavalta. Seki oli mahtavaa, ko siihen althaale oli nyt tehty luistinrata, ja aivan pikkusekki sielä harjotteli luistelehmaan. Niitä oli mukava seurata parvekheelta tai huohneesta. Enkä mie rähissy niile ollekhaan.

Sitte mulle panthiin rusetti kauhlaan ja menthiin hissilä oottahmaan Laapoa. Ja sieltähän se vihoin ja viimein tuli! Mie änkesin heti sille sylhiin ja sain rapsutuksia mahottomasti. Olin aivan mahottoman ilonen. Jonku ajan päästä tuli vielä Raapoki. Mie en ollu nähny sitä ennen, mutta kyllä mie heti huomasin, että kiltti son, ja niin mie änkesin silleki heti sylhiin ja sain rapsutuksia siltäki. Sitte tuli vielä Iipo ja Kaapoki, ja taas mie pääsin sylhiin ja sain rapsutuksia.  Mie oottelin huohneessa, ko ne muut olit jossaki, mutta illala vielä kaikki rappasit ja halasit minua. Ja voi että mie tykkään niistä kaikista! Mie olen niin onnellinen tästä omasta laumasta.

Sitte toisen yön jälkheen met lähimä kotia kohti. Sillon tuntu, että se matka ei lopu koskhaan ja mulla meni hermot. Yhelä pissapaikala mie aloin rähisehmään autoile ja rekoile ja aloin niin ko ajattahmaan niitä. Mamma moitti minua, että ei semmonen peli vetele, mutta kyllä se ymmärsi, että hermot mulla meni. No sitte mie sain onneksi levätä koko seuraavan päivän kotona. Mie olin vähä pahala tuulela, mutta nukkumalla se sitte hälveni.

Tällä viikola oli sitte toinen huippupäivä. Mulle tuli leikkikaveriksi 5 kuukauen ikänen Rokka. Meilä meni tosi hyvin kaikki ja oli aivan mahtavan mukavaa ja hauskaa. Leikithiin ensin pihala ja sitte sisälä ja olthiin vielä kahestaanki pihala. Ei olis maltettu milhään lopettaa. Ja Rokka sai pureskella minun nahkaluita.

Aika moni kuvista kuulema tärähti, ko met emmä oikein pysyhnee paikoihlaan. Mutta lopuksi saathiin sitte tämmönen kaverikuva. Met olema vähä samannäkösiä.

Se oli kyllä aivan mahtava päivä; yks elämäni parhaista! Mie toivon, että Rokka tullee meile toistekki ja että met pysyttäis aina kavereina.

Keskiviikkona 9.3.2022: Paljon onnea, mulle! Paljon onnea vaan!

Tänä aamuna ko mie olin vielä aamupäivätorkuila, mamma alko kuvvaahmaan minua ja sano, että vähä harjotelhaan virallista poseerauskuvvaa varten. Minua väsytti vielä, enkä mie ollu oikein innostunu asiasta. Tiän kyllä, että mulla on tänhään synttäripäivä ja täytän 4 vuotta. Se on kyllä mahtavaa, mutta kyllä minun pitäis saaha ensin rauhassa herätä, ennen ko olen valmis kuvhiin. Räähmeetki on vielä silmissä.

Virallista synttärikuvvaa varten minut harjathaan ja taas mulle laitethaan rusetti kauhlaan. Se on se sama, joka on ollu aina kuvissa. Mie kyllä ajattelin, että voisin saaha jo uuen, vaikka semmosen skottiruutusen kravatin, mutta ei semmosta eilen kaupasta löytyny. Niitä on kuulema vain joulun alla tarjola. Myyjä sano, että lastenvaateosastolta vois löytyä. Sitä pittää vähä miettiä vielä. Lastenvaateosastolta...?

Kuvvaaminen on aivan mukavaa. Kuvista ei vielä huomaa eroa vuosien välilä. Mie olen pysyny hyvännäkösenä koko ajan, enkä ole mitenkhään kauhtunu tai kulahtanu vielä.

Mie olen tainu saaha kaverin. Tässä lähelä assuu cairnterrieripoika, Papu. Met olema nyt nähnee pari kertaa lenkilä, ja meilä synkkasi tosi hyvin. Mie olin ilonen, ko mamma tahto sen meile leikkihmään ens viikola. Toivottavasti se tulis!

Vaikka mie aamula jo punasella matola makasin, toimittajia ei ole nyt tulossa paikalle. Virallinen vastaanotto on Espoossa ens lauantaina. Sinne tullee Iipo ja Laapo ja vissiin Kaapo ja Raapoki. Perjantaina meilä on pitkä matka eessä, mutta paikka on tuttu. Sielä met olima viime kesänäki. Toivottavasti sais taas sen parvekehuohneen.

Illemmalla, postauksen julkasemisen jälkheen otethiin sitte vielä viralliset rusettikaulakuvakki:

Torstaina 3.2.2022: Mie olen ollu kiihreinen fanipostin kans

Hei kaikki! Antheeksi, että päivitys on viipyny, Mie olen ollu tosi kiihreinen fanipostiin vastaamisen kans, ko sitä tullee ovista ja ikkunoista. Somessa huuelhaan, että missä postaus viipyy; met emmä jaksa ennää oottaa! Postilaatikossa on kirhjeitä ja kortteja, joissa kysythään minun mielipiettä siittä ja tästä ja tuosta. Mie olen pitäny kunnia-asiana, että vastaan kaikhiin henkilökohtasesti, niin ko Joulupukkiki.  Sitte on vielä ulkona nuo Facebookin päivitykset kavereilta ja Tinder-viestit neiteiltä. Oo herratun aika! Mie olen aivan täystyöllistetty, ko mulla on kaiken lisäksi vielä päivätyö tuola pihavahtina päätoimisena oravanhaukkujana ja takapihan tyypille rähisijänä, niin meinaa välilä aika mennä kortile. Mutta en mie valita. Mie kiitän suosiosta ja iloitten teän viesteistä.

Tammikuussa mulla tuli täyteheen 3 v 10 kk, ja helmikuussa täyttyy 3 v 11 kk. Maaliskuussa mie täytän jo neljä! Mie olen mies parhaassa iässä, enkä mie ole hullumman näkönenkhään. Mutta ei mulla ole vielä tyttöystävää. Mamma riittää mulle oikein hyvin.

Mutta kyllä mulla kävi tyttöystävä lenkkikaverina. Se ei ole semmonen tyttöystävä, niin ko ensimmäisenä tullee miehleen, vaan se on semmonen pikku kaverityttö, 6 kk ikäinen silkkiterrieri Sani. Se ja sen emäntä kerkisi tulla meile sisäle, ko met mamman kanssa käythiin esilenkilä. Mie hoksasin heti pihala, että joku on tullu meile ja seurasin sen jälkiä nokka maassa. Sisälä mie näin heti, että ai Sanihan se on. Met näimä sielä koirakuvvauksessa viimeksi. No, vähä nuuhkithiin toisia ja sitte lähethiin lenkile. Mie pittiin huolen, että saan kulkea eelä, ko kerran olen isompi ja vanhempi. Sani tuli perässä. Mie käänyin aina välilä kattohmaan, että pyssyykö se perässä, ja hyvin se pysy, vaikka se on minua vain polhveen asti. Kiersimä melko mukavan lenkin ja varhmaan käymä uuestaanki. Ja se Sanin emäntähän on minun vanhoja tuttuja ja kuuluu minun lauhmaan etäjäsenenä. Oli mukava vähä moikata sitäki pitkästä aikaa.

Mie olen kuulu, ko mamma on puhunu, että yhele tutule on tullu pohjiksen pentu, ja sen nimi on Rokka. Net tullee käyhmään meilä, sitte ko pentu on saanu kaikki rokotukset. Se on varhmaan mukavaa! Jos mamma kerkiää meitä kuvata, niin niitä näkkyy sitte myöhemmin täälä.

Kyllä mie papastaki tykkään, niin ko kuvasta näkkyy. Meilä oli tuossa pikkunen juttutuokio. Kyllä mie kuuntelin kaikki, vaikka korvat hävisikki. Ja alhaala on vielä yks haaristelukuva. Mamman mielestä mie olen nuissa haaristelukuvissa jotenki vastustamaton.

                                                        

                                                       

Tässä taas kaikki tällä kertaa. Kiitos viesteistä ja pysythään kanavalla. 💓

Perjantaina 10.12.2021: Kaksi kuukautta elämästäni

Viimeksi ko mie kirjotin, olima sopinu riiat mamman kans. Sen jälkheen on ollu aivan lepposaa. Olen käyny yhen kerran mettälä Veepon kans. Mie olen hyvä mettäkoira. Lennän ko raketti ja haukun lintuja.

No sitte mie olin innoissani, että taas pääsee methään, ja mammaki lähtee, mutta se oliki taas vain semmonen puuhunköyttämisreissu ja mamman kahviretki. Niitä mulla ei oikein hermo kestä. Mitä varten pittää tulla methään istuhmaan tulile ja juohmaan kahvia? Eikö sielä tosihaan voi jotaki mukavampaaki tehä ko vain istua paikoihlaan kahvia juomassa? Booring buumeri!!

Rapsutuksista mie en saa tarpheeksi. Jos mamma rappaa liian vähän aikaa, mie voin jäähä makkaahmaan takajalka ylhäälä sen merkiksi, että ei se vielä mihinkhään riitä. Tule takasi!

Ja kyllä se aika useasti tehoaaki ja voi että on ihanaa! Varsinki iltarapsutukset antaa aina hyvät unet. Onneksi mamma ymmärtää minua niin hyvin. Ja mie ymmärrän mammaa. Meilä on hyät ja rakhaat välit.

No sitte oli semmonen hösöpäivä, että mamma vei minut Mustin ja Mirrin joulukuvvaukseen, jossa kuvvaajana oli TP-kuvat. Mamma ajatteli kyllä viissaasti, että pittää mennä ajoissa, että kerkiää käyä vähä lenkilä ennen kuvvausta. Mulle se paikka oli aivan uusi ja niin täynä mielenkiintosia infopisteitä ja uusia naahraitten Tinder-viestejä, että mulla pyörähti hormoonimassit täyskäännöksen ja magneettinuoli alko pyörihmään vinhaa vauhtia. Sitte ko menthiin sisäle, niin sieläki oli uusia tuttavuuksia ja kaikkia herkkuja ja mulla meni polla vielä enemän sekasi. 

Mamma löysäsi multa valhjaat ja yritti, että otethaan rusettikaulakuva, mutta rusetti oli löystyny, eikä se piättäny mithään. Ei ollu pantaakhaan kaulassa. Mie tulkittin tietekki niin, että voin vaphaasti liikkua sielä liikheessä ja lähin tutkihmaan paikkoja kuvvauspaikalta kaks kertaa. Mamma tuli perhään ja kanto minut takasi. 

No,  mie saaloin kieli ulkona ja piilotin korvat kostoksi. Näytin mamman mielestä vähäjärkiseltä hylkheeltä. Mammaki tais olla hermona, ko se meinasi kaataa sen kuvvaajan varjot ja perruutti sen pääle. No sitte, ko mamma tajusi laittaa valhjaat pääle, mie pystyin rauhottuhmaan ja tuli niin ko turvalisempi olo. Viime hetkilä saathiin sitte yks kuva, jossa korvat kyllä näkkyy, mutta Tinder-viestit pyörii aika laila mielessä. Mie näin, että mammaa harmitti, mutta se yritti olla reipas ja sano, että rusettikaulakuvat otethaan sitte kotona. Ko päästiin kotia, mie menin heti häkhiin nukkuhmaan.

Tuo kuvvaus ei menny niin hyvin, mutta pääsin mie senthään Pystykorva-lehen kalenteripojaksi luukhuun 8. Se otethiin viime vuen jouluna koassa tulen loimussa. Se oli ihana hetki. Iipo ja Laapoki oli kotona. 

Kalenterikuvan myötä mie, Eepo ja Veepo toivotamma teile kaikile oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvvää joulua.

Sunnuntaina 10.10.2021: Aleksiksen ja Aapon päivä

Tänä päivänä on Aleksis Kiven päivä, ja eilen oli minun syntymäpäivä. Täytin 3 v 7 kk. Mie ja Aleksis Kivi liitymä yhtheen, ko mamma nimesi minut yhen seittemän veljeksen mukhaan Aapoksi. Se oli kuulema porukan viissain.

Meilä on ollu mamman kanssa vähä välit poikki, ko se alko niin kauheasti minua alistahmaan. Mie en saanu muka lenkilä vettää ennää yhthään, enkä saanu ryntäilä laiasta laithaan, enkä saanu nuola pissoja niin paljon ko halusin. Mamma piti vain hihnaa kireällä ja sano mulle, että mie se päätän tästä asiasta, ekkä sie! Lenkin jälkheen mamma mullisteli ja pani minut takasi häkhiin, eikä ottanu sisäle ko tunnin tai kahen päästä. Minut jätethiin huomioimatta, ko tahoin sisäle ja ulos, sisäle ja ulos, sisäle ja ulos, ja ko mie järjestin kauhean shoun lenkile lähtiessä. Mie aattelin, että sille on tullu varhmaan vaihevuoet, ko siittä on tullu niin äkänen. Kurinpitotoimet jatkuit jonku aikaa, ja kyllä mie sitte tajusin, mistä mamman kenkä puristaa. Että minun se häätyy muuttaa käytöstä, jos meinan päästä mamman kans sovinthoon. No, miehän muutin. Nyt lenkit on sujunu taas aivan mukavissa merkeissä.

Nyt meilä on taas lepposaa olla yhessä, ja kyllä se on minustaki mukavampaa ko olla riioissa. 
 

Maanantai 13.9.2021: Molen käyny sorsastamassa, kalastamassa, reissussa ja lintumettässä.

No niin, loppuhan se lösöäminen! 

Nyt on ollu aktiivista elämää, ja siittä mie tykkään. Ensin oli sorsahommia papan ja Heepon kans. Kesälä kuumalakhaan ilmala mie en mene vetheen, mutta sorsahommissa menin ja uinki! Hain sorsia joen toiselta puolen ja toin net papale. Mie ymmärsin heti, että minunhan se on tehtävä. Eihän pappa sinne pääse, eikä varsinkhaan Heepo. Minusta on oikein mainio videoki, jossa mie olen työn touhussa sorsaa uimala tuomassa, mutta sitä met emmä näytä ko papan ääni kuulostaa siinä kuulema niin pöljältä. Niin se kyllä kuulostaaki! Mutta se on varhmaan ilosta pakahtunu semmoseksi, niin mie ainaki luulen.

                                   

Heepon kans on mukava olla kyttäämässä. Meistä on tullu oikein hyvät mettäkaverit. Sen ja papan kans mie olin kalastamassaki, mutta sillon minun piti pysyä rannala, enkä päässy venheesseen, mutta annoin kyllä rannala hyviä neuvoja siittä,  millä seuraavaksi kannattaa pyytää.  Ja niilä minun konsteila, pappa sai ison lohen, josta mullekki keitethiin tosi muhkea pala.

                                                        

Sitte met käythiin taas reissussa. Siittä ei ole paljo kerrottavvaa, mutta mammalle tuli paha mieli, ko mulle ei huohneessa ollu etes petiä eikä tervetuliaispussia, niin ko muuala on aina ollu. Osotethiin vain lemmikkihuone ja otethiin rahat pois. Mamma kuulu sanovan, että muutenki oli sama meininki: kaikki piti kuulema maksaa etukätheen.

Käythiin sielä yhelä luontopolula ja sielä oli aika mukava mettän haju. Mie luulin, että ai jaa päästhään sieläki methään. Ihmettelin vain, miksi mulla on valhjaat ja remmi, eikä minua päästetä irti. Mie pistin turpovaihteen pääle ja aloin vetähmään, että hopi hopi, menhään nyt sinne methään, eikä meinata. Mamma tuli suttina minun ja remmin perässä ja meinasi kaatua juurakoihin ja kivhiin. On mulla sen verran voimaa, että kyllä mie yhen mammelin nurin saan, jos haluan! Normaalisti mie kyllä piän siittä hyvvää huolta, ko lenkilä ylitethään ojia tai pikku nyppylöitä ja kuljen sen vieressä niin ko tukena ja turvana. 

No sen lenkin jälkheen mie kyllä osasin rauhottua ja pääsin taas tuthuun zen-tilhaan.

                                   

Viime viikonloppuna mulla, papala ja Heepola oli lintumettähommat. Sielä oli paljo tapahtumia ja mie tehin hyvin töitä, mutta kävi sielä niinki, että yks vieras koira tuli haukkuhmaan minun lintua ja se homma meni sitte pilale. No, sitte met panthiin sen kans hommat leikiksi, että ei mulle mithään kaunoja jääny.  

Ko met vaihethiin papan kans paikkaa, niin mie haukuin ja haukuin niin, että yhtäkkiä papan pyssy pamahti ja lintu putosi puusta. Pappa hyvitteli minua ja anto palkkaa, ja mie lähin hakehmaan uusia töitä. Tässä hommassa mie alan olehmaan jo aika pätevä. 

    

                                   

Keskiviikkona 11.8.2021: Ei erityisempää kerrottavaa

Aapo täytti 9.8. 3 v 5 kk. Elämä sujuu, kuten viime kuussakin. Ei ole tapahtunut ihmeitä. Mamman työt alkoivat, rytmi vähän muuttui, mutta kaikki hyvin. Viimeisinä lomapäivinä saattoi vielä rentoilla. Käytiin myös Hossassa.