Lauantaina 28.12.2024: Pitsikaupungi joul

 "Pitsikaupungi joul

Suamen gaikkest nätein joulkaupung

Siit om bali vuassi ko Rauma haminahan dul seilaloste jäneksin kaukka mailma merilt oikke lembäluandossi ja ossavaissi joulutuntui. He oliva jalosukust pitsinypläjätte sakki. Het tykkäsiväk koristellap paikoi ja tällät itteski fiiniks, jos ol sitt arkmaananda taikk juhlaliseva pyhäpäev. Tontu rakastiva kaikki kaunist, raari ja hyvä makust. Täyty opetell mont taitto ja nähd vaeva niitte ette, nii hes sääkkräsivä..."   (Yhestä lapusta kopsasin.)

 

Met kävimä jouluna Raumala kattelemassa. Olihan sielä mahottoman kapeat kaut ja kävelijät kulki siinä aivan autojen vieressä. Mulle tuli vähä ahistava olo sen takia ja siksi kans, että mulla meni pää sekasi ko oli niin paljo uusia hajuja, kuulu paljo ääniä ja ihmisiä lampsi melkein pääle. Mulla tuli stressi ja mie ajattelin, että voi luoja, koska täältä pääsee pois! Mie olen enämpi semmonen kotikoira, että mie en tykkää oikein kaupunkien vilskheestä. 

No, ko mie aloin voihmaan huonosti ja saalohmaan, mie kuulin, että mamma ja pappa alko ottahman yhtheen. Mamma vänkäs toishaale ja pappa toishaale. Mie aattelin, että voi itku, ko pitiki lähteä koko reishuun ja minun takia tuli riitaki vielä.

No sitte net päätti, että minut viehään takasi Kauttualle majapaikhaan ja net tullee itte tänne takasi. Se oli hyä päätös. Mie sain levähtää rauhassa ja mamma ja pappa sait katela mitä halusit. Sitte ne selitti mulle, mitä ne olit nähnee ja olit aivan sovinnossa. Ne osti ittele uuet pyjamat ja panit ne heti pääle. Mulle ei ostettu mithään, mutta en  mie kyllä mithään olis halunukhaan.

Kauttualla mie pärjäsin majapaikassa hyvin, ko mamma ja pappa kävit syömässä kuulema kartanolla. Met asuima talossa, jota sanothiin Villa Aalloksi. En tiä kyllä,  miksi. Sielä oli mukavasti tillaa, niin minunkhaan ei tarvinu kököttää vain yhessä huohneessa, niin ko hotelleissa, mutta ei sielä oikein oltu koirakavereille mithään varusteita laitettu: ei ollu tervetuliaispussia, eikä petiä, eikä mithään, ja sielä oli vähä tunkkanen haju. Ko kolme yötä oli menny, mie olin jo valmis lähtehmään kotia. 

 

Sitte tuli oikea yllätyspaukku! Met pysähyimä johoki, ja ko menthiin sisäle, niin sielä oliki Olli! Se oli Ollin koti. Mie ilahuin mahottomasti ja met aloima painihmaan ja juoksehmaan ympäri huushollia. Mulle kävi vähä höperösti ja mie lirhautin keittihöön pikku pissan ja meinasin lirhauttaa vielä sohvan jalkhaanki, mutta mamma ja pappa alko kieltähmään ja komentahmaan, että niin ei saa tehä. Kyllä mie sen tiän, enkä ole koskhaan ennen niin tehnykhään, mutta nyt meni jotenki hunerinki sekasi, ko oli niin mukava nähä Ollia. Mamma motkotti vielä kotonaki, että häntä hävettää tuomonen käytös. Niin minuaki.

Eipä tässä muuta. Palathaan taas!

Maanantaina 9.12.2024: Laapo ja Olli kävit minun synttärilä

Pitkästä aikaa oli mukavia tapahtumia. Laapo tuli kotona käyhmään. Met tulistelimma pihala, lenkkeilthiin ja piethiin tulta takassaki. Oli mukavaa.

Sitte pyhänä tuli vielä Olliki synttäreile. Mie ootin sitä ja kurkin ikkunasta, että kyllä se kohta tullee. Ja niinhän se tuli! Voi että meilä oli hauskaa! Painima ensin niin kauan ko jaksethiin, ja sitte käythiin vielä lopuksi lenkiläki. Olli on kiva kaveri. Viiminen kuva on sattuhneesta syystä vähä epätarkka.

                                                    

                                                                

Sunnuntaina 10.11.2024: Lintukoira, muikkukoira ja petikoira

Mie olen välhiin lintukoira, vaikka en mie ole kyllä paljo lintuja nähny tänä syksynä. Välhiin mie olen muikkukoira, niiin ko tuossa kuvassa, ko met kävimä papan, Heepon, Taapon ja Tiipon kans muikunpyynnissä Miekojärvelä.

Ko olthiin kämpälä, mie makasin Heepon jaloissa pöyän alla. Mie tykkään siittä ja se minusta. Se on mulle vähä niin ko varapappa. 

Välhiin mie olen petikoira, niin ko tuossa toisessa kuvassa. Yhtenä aamuna nukutti niin pirusti, ja ulkona oli pimeä ja kylmä. Ei minua kiinostanu oikein sinne lähteä. Eikä minun tarvinukhaan.

Eipä tässä muuta, ko että eilen mie täytin 6 v 8 kk. Aika on menny nopeasti. Niin ja kävin mie tuola reissula pyörimässä yhessä solkkuläjässä. Pappa pesi minut, mutta silti nuo äijät valitteli kämpässä, että mie haisen.

Perjantaina 11.10.2024: Minusta on puhuttu toisela puolela maapalloaki!

Niin se maine vain leviää. Minusta on puhuttu ja minun kuvvaa on esitelty toisela puolela maapalloaki, Uuessa Seelannissa asti! Iipo oli näyttäny minun kuvvaa paikallisille,  ja kyllä sieläki oli kuulema minua kehuttu. Net oli vain kysyny, että olenko mie shiba inu tai akita. Iipo oli sitte vähä valassu niile pohjiksen syvintä olemusta.

Tässä kuvassa on shiba inu. Onhan meissä kieltämättä jotaki sammaa: väritys vähä samanlainen ja pystyt korvat ja komea naama. Shiba on aikalaila minun kokonenki.Shiban luontheesta sanothaan, että se on "viehättävä, innokas, valpas, peloton, itsevarma ja uskollinen", vähä niin ko mieki, paitti että en mie aina ole peloton ja itsevarma. Ilotulitusta ja ukkosta mie ainaki pelkään. (https://www.google.com/search?q=shiba+inu&oq)

Tässä kuvassa on sitte akita inu. Netissä siittä sanothaan, että se on "rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen. Akita on suurikokoinen ja näyttävä pystykorva. Osa sen charmista piilee kuitenkin sen käytöksessä, joka on hillittyä ja rauhallista. Ensi näkemältä koira antaa itsestään ylvään vaikutelman. Vieraita kohtaan akitat asennoituvat ystävällisen pidättyvästi tai valikoivan epäluuloisesti. Oman perheen jäseniä ne kuitenkin palvovat ehdoitta ja ovat äärimmäisen lempeitä ja uskollisia koiria." (https://www.hankikoira.fi/koirarodut/akita.) Akita on paljo isompi ko mie.

***********

Mulla on elämä sujunu kotona niin ko ennenki, mutta eilinen minua kyllä vähä harmittaa. Mulla oli iso luu ja mie olin just alkanu sitä jyystähmään, ko mamma tuli käskehmään minua sisäle. Mie sanoin sille, että EN TULE! ja menin peräkärryn taakse piihloon. No, se tuli perässä ja jankutti, että sisäle nyt, ko kerta käskethään. Mie kannoin luun toisseen paikhaan ja sanoin uuestaan, että EN TULE! No, se jankutti ja jankutti siinä vieressä, niin että mulla meni hermo. Mie näytin sille hamphaita, katoin silhmiin ja ärisin pahasti. Mamma kauhtu siittä aivan kauheasti ja huusi, että MULLE ET KYLLÄ ÄRISE SENKI SAA.. PEE.. TYHMÄ KOIRA JA NYT SISÄLE SIITTÄ!!! Sisäläki se haukku minut lythyyn ja sano, että nuin ei tehä.

Kyllä mie sen illan pääle ymmärsin, että kyllä minun pittää uskoa mammaa ja pappaa, enkä mie saa hamphaita näytelä. Mie pyysin antheeksi ja mamma anto. Se vielä jutteli mulle ja kysy, että ymmäränkö mie varmasti, että nuin ei tehä. Mie sanoin, että ymmärän mie.

Shiba-kuvan osoite: https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQSHRxtrIEYmXKt_8OYhY1dkMLwWNg6rmoa5exJa6B27MTKGT0KkIjcKR6KuCNNKfLn880&usqp=CAU

Akita-kuvan osoite: https://www.google.com/search?q=akita+inu&oq

Tiistaina 10.9.2024: Mettähommia

Viime vuona mie en päässy ollekhaan methään, mutta nyt mie olen käyny jo  monta kertaa mettästämässä. Olema käyhneet kyyhkyjahissa, sorsajahissa ja mettälintuhommissa. Kyyhyjahissa ja sorsajahissa met toimima Heepo-seän kans tiiminä. Meilä pelittää hyvin, ja mie toimin kuulema niin ko ammattilainen. Heepo ja pappa kehuvat minua ja se tuntuu mukavalta. 

Sorsahommissa tullee tosi rapaseksi ja minun turkki värjäytyy harmaaksi niin että mamma joutuu pesehmään minut ainaki kahtheen kerthaan sinisellä shampoola ja harjaahmaanki kans kahtheen kerthaan, että mie olisin taas itteni näkönen. Vähä se meinasi itkua vääntää ko se pesi minua ja se sano papale, että kyllä sinne rapahomhiin välttäis joku rumempiki koira.

Mutta mettälintujen kans ei niinkhään sotkeennu. On mukavaa juosta vaphaana. Mulla on uus tutkapantaki, niin en jou'u hukhaan. Tänä päivänä just käythiin Kaumavaaran laiassa. Oli hieno päivä, lämmin ja kesänen, mutta lintuja ei näkyny.

Meilä kotona on koko kesän jyrissy kaivinkonheet ja rekat tuossa kotin vieressä tielä. Se on alkanu ottahmaan jo pathiin. Mie olen alkanu antahmaan rekoile lähtöjä ja ajatan niitä pihalta käsin.

Mamman kans on mukava nukkua, lenkkeilä ja jutskaila päivän asioista samala ko se silittellee minua. Meilä sujjuu yhteispeli hyvin ja mie ymmärän kaikki, mitä se sannoo ja sen kans, mitä se ei sano. Mie ruukaan aina tarkistaa sen kirjat, ennen ko se alkaa lukehmaan. Mie hyväksyn net ja annan sille luvan jatkaa.

Yhtenä päivänä ko mie mässytin oikein antaumuksela hamphaittenpesuluuta, mie näin ko mamma hymmyili mulle. Mie kysyin siltä, että "Mitä?" Se sano, että ei mithään, mässytä vain. Se oli rakhautta. Taitaa se mamman rakhaus kestää, vaikka multa joskus pääsee paukku, ko mie nukun. Tai ei se pauku, se vain haisee.

Perjantaina 9.8.2024: Aapon kesälomaraportti

Mulla on ollu hieno kesä! On ollu kaveri yökylässä, on ollu reissuja ja vähä jännitystäki.

Olli on kiva kaveri. Meilä sujjuu leikit hyvin. Olli oli meilä yökylässä, niin ehithiin hyvin painia, ja ko siihen väsythiin, olthiin muuten kavereita ja käythiin yhessä lenkilä. Mie annoin sen syä omasta kupista ja omia puruluitaki. Olli on mahottoman kova pellaahmaan palloa. Mamma meinas, että Olli nukkuu minun kans lattialla, mutta ei, Olli hyppäs ko raketti mamman viehreen pethiin. Ei se minua haitanu.  Aamula oli taas kiva nähä, ja mie annoin sille kaulahierontaa, eli ihan nätisti omala kaulala Ollin kaulaa silitin. 

Sitte oli taas Rödupp. Mie lähin papan kans sinne, ja Olli jäi loppuajaksi kahesthaan mamman kans kotia. Mikäpä mulla on ajela, ko mulla on passi kunnossa! Mutta reissun jälkheen mie olinki aika poikki ja ajattelin, että mie en tarvi mithään virikheitä ennää, mutta tuliki vielä vaikka mitä.

Ensin tuli aika hullun pitkä ajomatka, kuulema Turkhuun, Nuutajärvele, Hattuhlaan ja Joensuuhun. Turun hotellissa mie menin heti sängyn alle ja nukuin sielä koko yön. Pääsinhän mie matkala välissä tietekki tarpheile ja sain vettä ja ruokaa, mutta tästä reissusta mie en niin kauheasti tykäny. Kotona oli sitte mukava rauhassa elpyä.

Meilä on ollu työkonheitten räminää koko kesän ja jou´uima välilä mothiin. Pappa joutu tekehmään takapihale portin, että päästhiin liikheele. Sen portin alla on verkko ja mulle tuli siittä uusi  hyvä kyttäyspaikka. Ko mie panen siihen maata, näen kaikki, jokka tielä kulkee.

Kävimä met vielä Tyynelän tonttuja kattomassa. Tai oikeasthaan mie en nähny mithään tonttuja ko minut jätethiin authoon. Kurkin aukihnaisesta ikkunasta ja kuulin ko lipunmyyjä sano, että noo, oishan tuo täälä menny! No niinpä! Yhthään tonttua en nähny, vaikka olisin halunu!

Tonttulasta menthiin Kokkohlaan ja nukuthiin yölä kaikessa rauhassa, ko alko kuuluhmaan kauhea pirinä ja kilinä. Mamma herätti papan ja sano, että on palohälytys. Pappa ei meinanu ensin uskoa, mutta kyllä se sitte usko. Mie katoin mammaa, että mikäs homma tämä on. Mamma sano, että Aapo, nyt meän häätyy lähteä ulos. Se pani mulle valhjaat ja mie ajattelin, että no menhään sitte. Mie en hättäily ollekhaan, ko mie ajattelin, että kyllä mamma tietää, mitä tehhään.

Tänä aamuna mie tiesin jo varhain, että nyt taas lähethään johonki.  Ensin mie seurasin mammaa niin ko hai laivaa, mutta sitte mie hoksasin, että nyt taiethaanki päästä mettäle! Pappa pakkasi authoon pyssyn ja kalavehkeitä ja kaikenlaista muuta kampetta. Mie hyppäsin valhmiiksi authoon, etten vain jää kyytistä. Tästä tuliki oikein mahtava synttärilahja. On tätä jo ootettukki!

 

Pappa sano mulle, että sovithaanko kuitenki niin, että net ajjaa joila on ajokortti.

Tiistaina 9.7.2024: Mie kävin synttärireissula ulkomaila

 

Voi että oli mahtavaa, ko pääsin taas synttärireissule! Tällä kertaa met menimäki aivan ulkomaile asti. Ensiksi met menimä Heepo-seän tykö Rodupphiin.   (Rödupp är en by i norra Överkalix kommun. Byn ligger på ömse sidor Kalix älv 1,5 mil uppströms kommunens centralort Bränna i Överkalix.) 

Se on mulle tuttu paikka. Mie olen ollu sielä jo aivan pentuna, ko sillon ko mie olin ollu kotona vasta kaks kuukautta, mie olin hoiossa Heepolassa, ko mamma ja pappa menit lomale. Heepo on mulle niin ko varapappa, niin tuttu ja mukava. Mie ryntäsinki heti sitä tervehtihmään ja kiikuin sylhiin. Heepoki ilahtu, ko mie tulin. Suunnittelimma, että ko Heepon jalka paranee, lähemä taas yhessä sorsa- (eli rapa) homhiin.

Päivälä siinä Kalixjoen rannala oli mukava tähystää vesilintuja. Mie näin koskelon, jolla oli ainaki kaheksan poikasta ja yks niistä matkusti emon selässä, toiset uit perässä.  Sitä mie en haukkunu, katoin vain. Valpastuin kyllä aika laila, ko näin niitten liikettä vähä kauempana. Ko heräsimä yölä, niin lähimä ranthaan ja tehimä laavule tulet. Oli hieno yö: koski kohisi, ja mahtavaa usvaa kerräänty joen pääle. Mie ihhailin jokea ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Minut valtasi ihana rauha ja ymmärsin kyllä, mitä tarkottaa olla "rauhan tyvenessä". Näimä majavanki uimassa.

Meitä ei nukuttanu, niin päätimä lähteä käyhmään pikku ajelulla Jockfallissa. Se on kans hieno paikka. Oli mahtavaa kattoa ja kuunela koskea aamuvarhasella ko kukhaan muu ei ollu vielä herreilä. Kattelimma koskea ja kävimä vähä kävelemässä luontopolula.

Sitte oliki aika jatkaa matkaa kohti Bodenia. Mamma huomasi, että säleverho oli jääny alas ja mie en nähny kunnola maisemia. Se aukasi verhon mulle. Voi sitä kultasta mammaa! Kaikki se huomaa! Svartbyssä mie kävin mamman kans mettälenkilä ja ajattelin, että kannatti se Ruottin lääke ottaa, vaikka jou'uthiinki vähä painihmaan sen takia, niin saan nyt huolettomasti lusmuta pitkin mettää. Ruottistahan voi tarttua paha tauti ilman sitä lääkettä. 

Mie näin semmosenki paikan ko Hundsjö, ja jäin miettihmään, että miksikhään sillä paikala on semmonen nimi. Ettei vain jollekki koirale olis käyny sielä pahasti... Sitte oli semmonenki paikka ko Svartbjörnsby. Sielä mie olisin halunu pysähtyä ja kattoa, onko sielä muka karhuja, vaikka en mie tiä, tuntisinko mie etes karhua, vaikka se vasthaan tulis, ko en ole koskhaan nähny.

Boden on mukava paikka jossa meitä koiriaki on ajateltu. Sielä on vesipostiki keskelä katua ja juomakuppi vieressä. Koiria sielä näkyki aika paljo, mutta met emmä nyt vaihtahneet kuulumisia kenenkhään kans.  Kävimä vain lenkkeilemässä omala porukalla. Nukuima Bodenissa yhen yön. Sen mie huomasin, että Suomessa koirakavereita huomioihaan hotelleissa paremmin ko tuola. Ei sielä annettu minkhäänlaista tervetulopusssia, eikä huohneessa ollu petiä, eikä ruokakuppia. Eikä kukhaan ollu oikasthaan kiinostunu minusta, niin ko Suomen hotelleissa respat lällyttää mulle aina mahottomasti.  Päästhiin kuitenki kulkehmaan kätevästi omasta ovesta ulos. 

Siittä hotellista mammale tuli miehleen Hercule Poirot ja art deco, niin se sano. Mie sanoin siihen, että joo niin tulleeki, vaikken yhthään tieny, mitä se tarkotti.

Ko mamma ja pappa olit syöhneet aamupalan, alko auton pakkaaminen ja mie pittiin tarkoin vahtia, ettei minua jätetä sinne.