lauantai 28. joulukuuta 2024

Lauantaina 28.12.2024: Pitsikaupungi joul

 "Pitsikaupungi joul

Suamen gaikkest nätein joulkaupung

Siit om bali vuassi ko Rauma haminahan dul seilaloste jäneksin kaukka mailma merilt oikke lembäluandossi ja ossavaissi joulutuntui. He oliva jalosukust pitsinypläjätte sakki. Het tykkäsiväk koristellap paikoi ja tällät itteski fiiniks, jos ol sitt arkmaananda taikk juhlaliseva pyhäpäev. Tontu rakastiva kaikki kaunist, raari ja hyvä makust. Täyty opetell mont taitto ja nähd vaeva niitte ette, nii hes sääkkräsivä..."   (Yhestä lapusta kopsasin.)

 

Met kävimä jouluna Raumala kattelemassa. Olihan sielä mahottoman kapeat kaut ja kävelijät kulki siinä aivan autojen vieressä. Mulle tuli vähä ahistava olo sen takia ja siksi kans, että mulla meni pää sekasi ko oli niin paljo uusia hajuja, kuulu paljo ääniä ja ihmisiä lampsi melkein pääle. Mulla tuli stressi ja mie ajattelin, että voi luoja, koska täältä pääsee pois! Mie olen enämpi semmonen kotikoira, että mie en tykkää oikein kaupunkien vilskheestä. 

No, ko mie aloin voihmaan huonosti ja saalohmaan, mie kuulin, että mamma ja pappa alko ottahman yhtheen. Mamma vänkäs toishaale ja pappa toishaale. Mie aattelin, että voi itku, ko pitiki lähteä koko reishuun ja minun takia tuli riitaki vielä.

No sitte net päätti, että minut viehään takasi Kauttualle majapaikhaan ja net tullee itte tänne takasi. Se oli hyä päätös. Mie sain levähtää rauhassa ja mamma ja pappa sait katela mitä halusit. Sitte ne selitti mulle, mitä ne olit nähnee ja olit aivan sovinnossa. Ne osti ittele uuet pyjamat ja panit ne heti pääle. Mulle ei ostettu mithään, mutta en  mie kyllä mithään olis halunukhaan.

Kauttualla mie pärjäsin majapaikassa hyvin, ko mamma ja pappa kävit syömässä kuulema kartanolla. Met asuima talossa, jota sanothiin Villa Aalloksi. En tiä kyllä,  miksi. Sielä oli mukavasti tillaa, niin minunkhaan ei tarvinu kököttää vain yhessä huohneessa, niin ko hotelleissa, mutta ei sielä oikein oltu koirakavereille mithään varusteita laitettu: ei ollu tervetuliaispussia, eikä petiä, eikä mithään, ja sielä oli vähä tunkkanen haju. Ko kolme yötä oli menny, mie olin jo valmis lähtehmään kotia. 



 


Sitte tuli oikea yllätyspaukku! Met pysähyimä johoki, ja ko menthiin sisäle, niin sielä oliki Olli! Se oli Ollin koti. Mie ilahuin mahottomasti ja met aloima painihmaan ja juoksehmaan ympäri huushollia. Mulle kävi vähä höperösti ja mie lirhautin keittihöön pikku pissan ja meinasin lirhauttaa vielä sohvan jalkhaanki, mutta mamma ja pappa alko kieltähmään ja komentahmaan, että niin ei saa tehä. Kyllä mie sen tiän, enkä ole koskhaan ennen niin tehnykhään, mutta nyt meni jotenki hunerinki sekasi, ko oli niin mukava nähä Ollia. Mamma motkotti vielä kotonaki, että häntä hävettää tuomonen käytös. Niin minuaki.

Eipä tässä muuta. Palathaan taas!