Se on mulle tuttu paikka. Mie olen ollu sielä jo aivan pentuna, ko sillon ko mie olin ollu kotona vasta kaks kuukautta, mie olin hoiossa Heepolassa, ko mamma ja pappa menit lomale. Heepo on mulle niin ko varapappa, niin tuttu ja mukava. Mie ryntäsinki heti sitä tervehtihmään ja kiikuin sylhiin. Heepoki ilahtu, ko mie tulin. Suunnittelimma, että ko Heepon jalka paranee, lähemä taas yhessä sorsa- (eli rapa) homhiin.
Päivälä siinä Kalixjoen rannala oli mukava tähystää vesilintuja. Mie näin koskelon, jolla oli ainaki kaheksan poikasta ja yks niistä matkusti emon selässä, toiset uit perässä. Sitä mie en haukkunu, katoin vain. Valpastuin kyllä aika laila, ko näin niitten liikettä vähä kauempana. Ko heräsimä yölä, niin lähimä ranthaan ja tehimä laavule tulet. Oli hieno yö: koski kohisi, ja mahtavaa usvaa kerräänty joen pääle. Mie ihhailin jokea ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Minut valtasi ihana rauha ja ymmärsin kyllä, mitä tarkottaa olla "rauhan tyvenessä". Näimä majavanki uimassa.
Sitte oliki aika jatkaa matkaa kohti Bodenia. Mamma huomasi, että säleverho oli jääny alas ja mie en nähny kunnola maisemia. Se aukasi verhon mulle. Voi sitä kultasta mammaa! Kaikki se huomaa! Svartbyssä mie kävin mamman kans mettälenkilä ja ajattelin, että kannatti se Ruottin lääke ottaa, vaikka jou'uthiinki vähä painihmaan sen takia, niin saan nyt huolettomasti lusmuta pitkin mettää. Ruottistahan voi tarttua paha tauti ilman sitä lääkettä.
Mie näin semmosenki paikan ko Hundsjö, ja jäin miettihmään, että miksikhään sillä paikala on semmonen nimi. Ettei vain jollekki koirale olis käyny sielä pahasti... Sitte oli semmonenki paikka ko Svartbjörnsby. Sielä mie olisin halunu pysähtyä ja kattoa, onko sielä muka karhuja, vaikka en mie tiä, tuntisinko mie etes karhua, vaikka se vasthaan tulis, ko en ole koskhaan nähny.
Boden on mukava paikka jossa meitä koiriaki on ajateltu. Sielä on vesipostiki keskelä katua ja juomakuppi vieressä. Koiria sielä näkyki aika paljo, mutta met emmä nyt vaihtahneet kuulumisia kenenkhään kans. Kävimä vain lenkkeilemässä omala porukalla. Nukuima Bodenissa yhen yön. Sen mie huomasin, että Suomessa koirakavereita huomioihaan hotelleissa paremmin ko tuola. Ei sielä annettu minkhäänlaista tervetulopusssia, eikä huohneessa ollu petiä, eikä ruokakuppia. Eikä kukhaan ollu oikasthaan kiinostunu minusta, niin ko Suomen hotelleissa respat lällyttää mulle aina mahottomasti. Päästhiin kuitenki kulkehmaan kätevästi omasta ovesta ulos.
Siittä hotellista mammale tuli miehleen Hercule Poirot ja art deco, niin se sano. Mie sanoin siihen, että joo niin tulleeki, vaikken yhthään tieny, mitä se tarkotti.
Ko mamma ja pappa olit syöhneet aamupalan, alko auton pakkaaminen ja mie pittiin tarkoin vahtia, ettei minua jätetä sinne.
