Sunnuntaina 9.3.2025: Kuviokelluntaa, potkurilenkkejä, kaveritärskyt ja seittemänvuotisynttärit

No nyt kuuluu paljo mukavia asioita! 

Minun kaveri Tonttu on alottanu kuviokellunnan. Sen harjottelua on ollu hauska seurata. Nyt se jo polskii niin ko hylje ja kehittyy aivan silmissä.

Viimeksi mie kirjotin tappelusta mamman kans, mutta nyt ei ole mithään semmosta maila eikä halhmeila. Mammaki on nyt käyttäny minua potkurilenkeilä ja voi että met olema menheet lujjaa! Mie olen juossu ja mamma on potkutellu alamäkheenki niin ko ennen vanhaan. Se sano, että tämähän on hauskaa, ja mie aattelin, että joo, meitä on tässä niin ko kaks seittemänvuotiasta reissussa. Joissaki kohissa mamma on seissy jalaksilla ja mie olen vetäny sitä. Kyllä mie jaksan, ko miehän olen vahva nuori mies enkä mikhään jauhosäkki!

Toinen homma, joka meilä sujjuu mahtavasti, on harjaaminen. Mamman ei tartte sanoa ko että tänä päivänä harjathaan, niin mie menen jo valhmiiksi harjauspaikale. Mie tykkäään siittä hommasta ja ossaan kääntyäkki aivan itte, ennen ko mamma etes käskee. Ulos lähtiessä mie ylheensä kans istun ilman eri käskyä. Sitte panhaan valhjaat ja lähethään.

Joku päivä sitte mamma lähti johonki, eikä se tullu illala takasi. Mie ootin sitä koko illan korvat pystyssä, mutta se oli yönki poissa. No, mie nukuin sen sängyn vieressä ja päätin, että olen sielä niin kauon, että se tullee takasi. Ja niinhän se aamula tuli.

Mulla on ollu jo aika pitkhään Sani-kaveri, mutta met emmä ole kovin ussein olheet tekemisissä. Se on käyny meilä aikasemmin vissiin kerran, ja kerran met olema lenkkeihleet. Niin ja kävimähän met kerran valokuvvauksessaki yhessä, mutta ei kuitekhaan yhteiskuvassa. Sani on minua vähä nuorempi ja pienempi. Nyt se tuli meile. Ensin met vähä nuuskima toisia pihala ja huomasimma että tuttuja tässä olhaan. Sitte lähethiin lenkile. Ja kaikki meni oikein mukavasti. Kuljethiin välilä vierekkäin ja välilä peräkkäin. 

Sitte tulthiin meile pihale leikkihmään. Mie ehotin painimista, mutta Sani ei halunu sitä. Mie saatoin tuntua siittä ehkä vähä liian isolta ja innokhaalta. No lähimä sitte sisäle tekehmään muita hommia. Kaveruuessa ko ei voi mennä vain toisen ehoila.  Nuuhkuttelimma, istuima ja saima palkkoja. Hyvin nekki suju. Minusta tuntuu, että kyllä meän kaveruus nyt vahvistu ja luottamus kasvo. Toivottavasti nähhään uuestaanki ja touhuthaan taas jotaki tai olhaan vain yhessä.

Mie täytän tänä päivänä seittemän vuotta. Sen kunniaksi panhaan taas seittemän vuotta vanha rusetti kauhlaan ja laulethaan minun tekemä pikku laulu:

                "Onnea mulle ja pottuja sulle!

                 Aapo on paras, eikä mikhään varas.

                Mie olen kiva tyyppi,

                enkä mikhään outo hyyppi. 

                Onnea, onnea mulle vaan

                 seittämän vuotta ko täyttää saan!💖💖

 

 

 

Sunnuntaina 9.2.2025: Mie olen meinanu jäähä vuorotteluvaphaale

Viime viikola met leikimä papan kans, ja meilä oli hauskaa. Sitte se lähti kauphaan. Mie jäin oottahmaan sitä ja aattelin, että jos jatkettais ko se tullee takasi. Muutenki meilä on papan kans menny mukavasti. Se käytti minua potkurilla lenkilä niin että mieki sain kunnola juosta. 

Mamman kans meilä on ollu vähä vaikeampaa. Lenkkeily on semmosta laapustamista. Siihen mennee hermot. Mie ukittelen sille, veän sen melkein kumhoon ja rähisen toisile koirile, varsinki uroksille. Nyt on ollu yks musta labradori, jolle mie olen karjunu, ja mamma on ollu aivan helisemässä. Se sannoo, että sitä hävettää tuomonen käytös ja ettei se ennää pärjää minun kans ja uhkaa taas pallien poistamisela. Mitäs ne minun pallit sille kuuluu!! Meilä on ollu pattitilanne päälä jo monta päivää. Eilen kuitekki tehthiin sovintoa ja jutelthiin asioita selviksi. Tänä päivänä se aiko käyttää minua lenkilä ja vielä harjatakki. Jospa mieki vähän tulisin vasthaan... Jospa se taas lähtis sujuhmaan...

Mie täytän tänä päivänä 6 v 11 kk. Mie olen vähä ajatellu, että ko mie täytän seittemän, voisin jäähä vuorotteluvaphaale näistä kirjotushommista. En mie ole vielä aivan varma, mutta ehkäpä minunki pitäs irrottautua täältä somemaailmasta.

Lauantaina 28.12.2024: Pitsikaupungi joul

 "Pitsikaupungi joul

Suamen gaikkest nätein joulkaupung

Siit om bali vuassi ko Rauma haminahan dul seilaloste jäneksin kaukka mailma merilt oikke lembäluandossi ja ossavaissi joulutuntui. He oliva jalosukust pitsinypläjätte sakki. Het tykkäsiväk koristellap paikoi ja tällät itteski fiiniks, jos ol sitt arkmaananda taikk juhlaliseva pyhäpäev. Tontu rakastiva kaikki kaunist, raari ja hyvä makust. Täyty opetell mont taitto ja nähd vaeva niitte ette, nii hes sääkkräsivä..."   (Yhestä lapusta kopsasin.)

 

Met kävimä jouluna Raumala kattelemassa. Olihan sielä mahottoman kapeat kaut ja kävelijät kulki siinä aivan autojen vieressä. Mulle tuli vähä ahistava olo sen takia ja siksi kans, että mulla meni pää sekasi ko oli niin paljo uusia hajuja, kuulu paljo ääniä ja ihmisiä lampsi melkein pääle. Mulla tuli stressi ja mie ajattelin, että voi luoja, koska täältä pääsee pois! Mie olen enämpi semmonen kotikoira, että mie en tykkää oikein kaupunkien vilskheestä. 

No, ko mie aloin voihmaan huonosti ja saalohmaan, mie kuulin, että mamma ja pappa alko ottahman yhtheen. Mamma vänkäs toishaale ja pappa toishaale. Mie aattelin, että voi itku, ko pitiki lähteä koko reishuun ja minun takia tuli riitaki vielä.

No sitte net päätti, että minut viehään takasi Kauttualle majapaikhaan ja net tullee itte tänne takasi. Se oli hyä päätös. Mie sain levähtää rauhassa ja mamma ja pappa sait katela mitä halusit. Sitte ne selitti mulle, mitä ne olit nähnee ja olit aivan sovinnossa. Ne osti ittele uuet pyjamat ja panit ne heti pääle. Mulle ei ostettu mithään, mutta en  mie kyllä mithään olis halunukhaan.

Kauttualla mie pärjäsin majapaikassa hyvin, ko mamma ja pappa kävit syömässä kuulema kartanolla. Met asuima talossa, jota sanothiin Villa Aalloksi. En tiä kyllä,  miksi. Sielä oli mukavasti tillaa, niin minunkhaan ei tarvinu kököttää vain yhessä huohneessa, niin ko hotelleissa, mutta ei sielä oikein oltu koirakavereille mithään varusteita laitettu: ei ollu tervetuliaispussia, eikä petiä, eikä mithään, ja sielä oli vähä tunkkanen haju. Ko kolme yötä oli menny, mie olin jo valmis lähtehmään kotia. 

 

Sitte tuli oikea yllätyspaukku! Met pysähyimä johoki, ja ko menthiin sisäle, niin sielä oliki Olli! Se oli Ollin koti. Mie ilahuin mahottomasti ja met aloima painihmaan ja juoksehmaan ympäri huushollia. Mulle kävi vähä höperösti ja mie lirhautin keittihöön pikku pissan ja meinasin lirhauttaa vielä sohvan jalkhaanki, mutta mamma ja pappa alko kieltähmään ja komentahmaan, että niin ei saa tehä. Kyllä mie sen tiän, enkä ole koskhaan ennen niin tehnykhään, mutta nyt meni jotenki hunerinki sekasi, ko oli niin mukava nähä Ollia. Mamma motkotti vielä kotonaki, että häntä hävettää tuomonen käytös. Niin minuaki.

Eipä tässä muuta. Palathaan taas!

Maanantaina 9.12.2024: Laapo ja Olli kävit minun synttärilä

Pitkästä aikaa oli mukavia tapahtumia. Laapo tuli kotona käyhmään. Met tulistelimma pihala, lenkkeilthiin ja piethiin tulta takassaki. Oli mukavaa.

Sitte pyhänä tuli vielä Olliki synttäreile. Mie ootin sitä ja kurkin ikkunasta, että kyllä se kohta tullee. Ja niinhän se tuli! Voi että meilä oli hauskaa! Painima ensin niin kauan ko jaksethiin, ja sitte käythiin vielä lopuksi lenkiläki. Olli on kiva kaveri. Viiminen kuva on sattuhneesta syystä vähä epätarkka.

                                                    

                                                                

Sunnuntaina 10.11.2024: Lintukoira, muikkukoira ja petikoira

Mie olen välhiin lintukoira, vaikka en mie ole kyllä paljo lintuja nähny tänä syksynä. Välhiin mie olen muikkukoira, niiin ko tuossa kuvassa, ko met kävimä papan, Heepon, Taapon ja Tiipon kans muikunpyynnissä Miekojärvelä.

Ko olthiin kämpälä, mie makasin Heepon jaloissa pöyän alla. Mie tykkään siittä ja se minusta. Se on mulle vähä niin ko varapappa. 

Välhiin mie olen petikoira, niin ko tuossa toisessa kuvassa. Yhtenä aamuna nukutti niin pirusti, ja ulkona oli pimeä ja kylmä. Ei minua kiinostanu oikein sinne lähteä. Eikä minun tarvinukhaan.

Eipä tässä muuta, ko että eilen mie täytin 6 v 8 kk. Aika on menny nopeasti. Niin ja kävin mie tuola reissula pyörimässä yhessä solkkuläjässä. Pappa pesi minut, mutta silti nuo äijät valitteli kämpässä, että mie haisen.

Perjantaina 11.10.2024: Minusta on puhuttu toisela puolela maapalloaki!

Niin se maine vain leviää. Minusta on puhuttu ja minun kuvvaa on esitelty toisela puolela maapalloaki, Uuessa Seelannissa asti! Iipo oli näyttäny minun kuvvaa paikallisille,  ja kyllä sieläki oli kuulema minua kehuttu. Net oli vain kysyny, että olenko mie shiba inu tai akita. Iipo oli sitte vähä valassu niile pohjiksen syvintä olemusta.

Tässä kuvassa on shiba inu. Onhan meissä kieltämättä jotaki sammaa: väritys vähä samanlainen ja pystyt korvat ja komea naama. Shiba on aikalaila minun kokonenki.Shiban luontheesta sanothaan, että se on "viehättävä, innokas, valpas, peloton, itsevarma ja uskollinen", vähä niin ko mieki, paitti että en mie aina ole peloton ja itsevarma. Ilotulitusta ja ukkosta mie ainaki pelkään. (https://www.google.com/search?q=shiba+inu&oq)

Tässä kuvassa on sitte akita inu. Netissä siittä sanothaan, että se on "rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen. Akita on suurikokoinen ja näyttävä pystykorva. Osa sen charmista piilee kuitenkin sen käytöksessä, joka on hillittyä ja rauhallista. Ensi näkemältä koira antaa itsestään ylvään vaikutelman. Vieraita kohtaan akitat asennoituvat ystävällisen pidättyvästi tai valikoivan epäluuloisesti. Oman perheen jäseniä ne kuitenkin palvovat ehdoitta ja ovat äärimmäisen lempeitä ja uskollisia koiria." (https://www.hankikoira.fi/koirarodut/akita.) Akita on paljo isompi ko mie.

***********

Mulla on elämä sujunu kotona niin ko ennenki, mutta eilinen minua kyllä vähä harmittaa. Mulla oli iso luu ja mie olin just alkanu sitä jyystähmään, ko mamma tuli käskehmään minua sisäle. Mie sanoin sille, että EN TULE! ja menin peräkärryn taakse piihloon. No, se tuli perässä ja jankutti, että sisäle nyt, ko kerta käskethään. Mie kannoin luun toisseen paikhaan ja sanoin uuestaan, että EN TULE! No, se jankutti ja jankutti siinä vieressä, niin että mulla meni hermo. Mie näytin sille hamphaita, katoin silhmiin ja ärisin pahasti. Mamma kauhtu siittä aivan kauheasti ja huusi, että MULLE ET KYLLÄ ÄRISE SENKI SAA.. PEE.. TYHMÄ KOIRA JA NYT SISÄLE SIITTÄ!!! Sisäläki se haukku minut lythyyn ja sano, että nuin ei tehä.

Kyllä mie sen illan pääle ymmärsin, että kyllä minun pittää uskoa mammaa ja pappaa, enkä mie saa hamphaita näytelä. Mie pyysin antheeksi ja mamma anto. Se vielä jutteli mulle ja kysy, että ymmäränkö mie varmasti, että nuin ei tehä. Mie sanoin, että ymmärän mie.

Shiba-kuvan osoite: https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQSHRxtrIEYmXKt_8OYhY1dkMLwWNg6rmoa5exJa6B27MTKGT0KkIjcKR6KuCNNKfLn880&usqp=CAU

Akita-kuvan osoite: https://www.google.com/search?q=akita+inu&oq

Tiistaina 10.9.2024: Mettähommia

Viime vuona mie en päässy ollekhaan methään, mutta nyt mie olen käyny jo  monta kertaa mettästämässä. Olema käyhneet kyyhkyjahissa, sorsajahissa ja mettälintuhommissa. Kyyhyjahissa ja sorsajahissa met toimima Heepo-seän kans tiiminä. Meilä pelittää hyvin, ja mie toimin kuulema niin ko ammattilainen. Heepo ja pappa kehuvat minua ja se tuntuu mukavalta. 

Sorsahommissa tullee tosi rapaseksi ja minun turkki värjäytyy harmaaksi niin että mamma joutuu pesehmään minut ainaki kahtheen kerthaan sinisellä shampoola ja harjaahmaanki kans kahtheen kerthaan, että mie olisin taas itteni näkönen. Vähä se meinasi itkua vääntää ko se pesi minua ja se sano papale, että kyllä sinne rapahomhiin välttäis joku rumempiki koira.

Mutta mettälintujen kans ei niinkhään sotkeennu. On mukavaa juosta vaphaana. Mulla on uus tutkapantaki, niin en jou'u hukhaan. Tänä päivänä just käythiin Kaumavaaran laiassa. Oli hieno päivä, lämmin ja kesänen, mutta lintuja ei näkyny.

Meilä kotona on koko kesän jyrissy kaivinkonheet ja rekat tuossa kotin vieressä tielä. Se on alkanu ottahmaan jo pathiin. Mie olen alkanu antahmaan rekoile lähtöjä ja ajatan niitä pihalta käsin.

Mamman kans on mukava nukkua, lenkkeilä ja jutskaila päivän asioista samala ko se silittellee minua. Meilä sujjuu yhteispeli hyvin ja mie ymmärän kaikki, mitä se sannoo ja sen kans, mitä se ei sano. Mie ruukaan aina tarkistaa sen kirjat, ennen ko se alkaa lukehmaan. Mie hyväksyn net ja annan sille luvan jatkaa.

Yhtenä päivänä ko mie mässytin oikein antaumuksela hamphaittenpesuluuta, mie näin ko mamma hymmyili mulle. Mie kysyin siltä, että "Mitä?" Se sano, että ei mithään, mässytä vain. Se oli rakhautta. Taitaa se mamman rakhaus kestää, vaikka multa joskus pääsee paukku, ko mie nukun. Tai ei se pauku, se vain haisee.