Maanantaina 9.6.2025: Mahottomasti tapahtumia!

 

Heipä hei, tet kaikki minun enemmän ja vähemmän karvaset kaverit!

Nyt on ollu tapahtumia aivan myyä asti. Pihala on ollu vieläki se aijantekijä melkein joka päivä. Mie piän sitä silmälä häkistä. Mutta on se jo minun hyväksynnän saanu. Sillä on itteläki koiria, niin että ei se paha tyyppi ole.

Yhtenä päivänä tuli mahottoman iso ja kovaääninen kone ja kaivo koko pihan auki. Se oli yhtä ojjaa vain. Mie olen joutunu vieläki ulkoilehmaan saunan ovheen köytettynä. Se on alkanu jo ottahmaan päähän, mutta tänä päivänä pappa laitto aitaverkot, niin mie saan vihoin ja viimein olla  vaphaasti pihala niin ko ennenki. Kiitos siittä, pappa!

Viikko sitte meile tuli yhtäkkiä Laapo ja Raapo. Sitte mamma ja pappa katosi. Mie vähä ihmettelin, mihin net meni ja toisena päivänä mie aloin jo kuikkihmaan ikkunoista ja oottahmaan niitä, mutta ei niitä vain kuulunu. 

Laapo ja Raapo piti minusta huolta. Laapo lähetti minusta lenkkivideonki mammale ja käski minun sanoa äitile heippa, mutta en mie joutanu. Kävelin vain etheenpäin ja nostin takajalkaa. 

Sitte Laapo ja Raapoki hävisi yhtäkkiä. Mulla oli aika pitkä päivä olla yksin häkissä, mutta onneksi illemmalla aijantekijä tuli mäykyn kans käyttähmään minua lenkilä. Oli mukava tutustua mäykkyneithiin, vaikka mie en oikein tienykhään, miten sen kans olis pitäny olla. Kiinosti se, mutta minua vähä jännitti, ko en ollu sitä ennen nähny. Lenkkeilthiin kuitenki sovinnossa.

Aijantekijä vei minut häkhiin ja mie aloin taas oottahmaan mammaa ja pappaa. Mie ootin. Mie ootin. Mie ootin. Alko tulheen jo yö, mutta ei net tulheet. Minua alko jo huolestuttahmaan, että jokhaan mie jou'un jäähmään häkhiin koko loppuelämäksi.

Alko nousehmaan kaikenlaista miehleen: yksihnäinen koiraparka kuolee häkhiin nälkhään ja janhoon, eikä kukhaan kuule sen itkua ja hättää...muumio löytyy aikojen päästä... ja Hachiko...seki ootti ja ootti...

Mutta sitte mamma tuli! Se tuli juoksujalkaa ja melkein rämisi, ko se tuli hakheen minut sisäle. Se pyyteli antheeksi, että tuli niin pitkä ootuspäivä ja että koskhaan ennää minun ei tartte yöhön asti oottaa. Sitte se rämisi ja nyyhki, silitti ja paijasi minua ja sano, että sillä on ollu kauhean ikävä ja että mie olen ollu reipas koira. Pappaki oli mahottoman hyvihlään,  ko se näki minut. Pussaili ja paijaili seki. Sitte panthiinki jo nukkuhmaan koko sakki.

Seuraavana päivänä ko mamma liikku kotona pyykkikonheele ja keittihöön ja mihin minnekki, mie seurasin sitä ja pittiin silmälä, ettei se taas karkaa johonki. Mie aattelin, että laitan sille kauhlaan  pannan, jossa lukkee minun yhteystiot, että ko se johonki karkaa, se osathaan pallauttaa minun tykö takasi. Kukakhaan semmosen pannan vois tehä? 

Mamma selitti mulle, että net olit olheet reissussa ja se oli porisuttanu Ollin näköstä kaveria, jota työnnethiin rathaissa. Se näytti mulle siittä kuvan. Mie mietin, että olikhaan sillä jotaki vikkaa jaloissa vai olikhaan se vain laiska?

Sunnuntaina 11.5.2025: Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta

Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta just sopivasti äitienpäiväksi. Mammala on täälä jo kesä mielessä, ko kevätrairuohostaki tuunasi kesärairuohon.

Mie olen käyny lääkärissä. Ko oottelimma mamman kans, että lääkäri tullee, mie olin aika huolestunu, että mitäkhään mulle nyt tehhään. Sitte lääkäri tuli ja tuikkasi minua jollaki neulala, ja sitte mulle tuli hölmö olo. Alko nukuttahmaan, mutta en mie antanu periksi. Yritin hoitaa vahtihommia, vaikka pää tuntu ouon sekavalta. Viimein oli pakko antaa periksi, ko aivan sietämätön väsymys otti vallan.

Mie kuulin, että mulle oli nukutuksessa pistetty rokotuksia ja minun hamphaat oli puhistettu hammaskivestä. Minun yks puhkeamaton hammaski oli kuvattu. Sitte pitkien unien jälkheen mie pääsin liikheele ja mamma tuli hakehmaan minut kotia.

Koko illan mulla oli outo olo. Mie en muistanu, mitä "Istu" tarkottaa. Tuntu, että pissattaa, mutta pissa ei tullu. Maha oli tyhjä, mutta ruoka ei maistunu. Vettä sato taihvaan täyeltä, mutta mamma lähti kuitenki minua lenkittähmään. Sitte pissa alko tulla. Ja sitä tuli ja tuli ja tuli. Mie kastelin jokhaisen varvun ja mötikän pelkästä pissaamisen ilosta!

Minun kotikuviot on nyt muuttunu. Mie en saa olla pihala irrahlaan niin ko ennen. Meilä on työmies pihala ja aita on rikki monesta kohtaa. Se tekkee meile uutta aitaa. No, mie olen häkissä, ja minut kuljetethaan hihnassa saunan ovheen kiini. Narun päässä voin liikkua ja olla pihala. Mennee se näinki.

Mutta oravia en nyt pääse haukkuhmaan puun alle niin ko ennen. Fasaaniparista mie en välitäkhään. Siinä olkhoot!

Sunnuntaina 9.3.2025: Kuviokelluntaa, potkurilenkkejä, kaveritärskyt ja seittemänvuotisynttärit

No nyt kuuluu paljo mukavia asioita! 

Minun kaveri Tonttu on alottanu kuviokellunnan. Sen harjottelua on ollu hauska seurata. Nyt se jo polskii niin ko hylje ja kehittyy aivan silmissä.

Viimeksi mie kirjotin tappelusta mamman kans, mutta nyt ei ole mithään semmosta maila eikä halhmeila. Mammaki on nyt käyttäny minua potkurilenkeilä ja voi että met olema menheet lujjaa! Mie olen juossu ja mamma on potkutellu alamäkheenki niin ko ennen vanhaan. Se sano, että tämähän on hauskaa, ja mie aattelin, että joo, meitä on tässä niin ko kaks seittemänvuotiasta reissussa. Joissaki kohissa mamma on seissy jalaksilla ja mie olen vetäny sitä. Kyllä mie jaksan, ko miehän olen vahva nuori mies enkä mikhään jauhosäkki!

Toinen homma, joka meilä sujjuu mahtavasti, on harjaaminen. Mamman ei tartte sanoa ko että tänä päivänä harjathaan, niin mie menen jo valhmiiksi harjauspaikale. Mie tykkäään siittä hommasta ja ossaan kääntyäkki aivan itte, ennen ko mamma etes käskee. Ulos lähtiessä mie ylheensä kans istun ilman eri käskyä. Sitte panhaan valhjaat ja lähethään.

Joku päivä sitte mamma lähti johonki, eikä se tullu illala takasi. Mie ootin sitä koko illan korvat pystyssä, mutta se oli yönki poissa. No, mie nukuin sen sängyn vieressä ja päätin, että olen sielä niin kauon, että se tullee takasi. Ja niinhän se aamula tuli.

Mulla on ollu jo aika pitkhään Sani-kaveri, mutta met emmä ole kovin ussein olheet tekemisissä. Se on käyny meilä aikasemmin vissiin kerran, ja kerran met olema lenkkeihleet. Niin ja kävimähän met kerran valokuvvauksessaki yhessä, mutta ei kuitekhaan yhteiskuvassa. Sani on minua vähä nuorempi ja pienempi. Nyt se tuli meile. Ensin met vähä nuuskima toisia pihala ja huomasimma että tuttuja tässä olhaan. Sitte lähethiin lenkile. Ja kaikki meni oikein mukavasti. Kuljethiin välilä vierekkäin ja välilä peräkkäin. 

Sitte tulthiin meile pihale leikkihmään. Mie ehotin painimista, mutta Sani ei halunu sitä. Mie saatoin tuntua siittä ehkä vähä liian isolta ja innokhaalta. No lähimä sitte sisäle tekehmään muita hommia. Kaveruuessa ko ei voi mennä vain toisen ehoila.  Nuuhkuttelimma, istuima ja saima palkkoja. Hyvin nekki suju. Minusta tuntuu, että kyllä meän kaveruus nyt vahvistu ja luottamus kasvo. Toivottavasti nähhään uuestaanki ja touhuthaan taas jotaki tai olhaan vain yhessä.

Mie täytän tänä päivänä seittemän vuotta. Sen kunniaksi panhaan taas seittemän vuotta vanha rusetti kauhlaan ja laulethaan minun tekemä pikku laulu:

                "Onnea mulle ja pottuja sulle!

                 Aapo on paras, eikä mikhään varas.

                Mie olen kiva tyyppi,

                enkä mikhään outo hyyppi. 

                Onnea, onnea mulle vaan

                 seittämän vuotta ko täyttää saan!💖💖

 

 

 

Sunnuntaina 9.2.2025: Mie olen meinanu jäähä vuorotteluvaphaale

Viime viikola met leikimä papan kans, ja meilä oli hauskaa. Sitte se lähti kauphaan. Mie jäin oottahmaan sitä ja aattelin, että jos jatkettais ko se tullee takasi. Muutenki meilä on papan kans menny mukavasti. Se käytti minua potkurilla lenkilä niin että mieki sain kunnola juosta. 

Mamman kans meilä on ollu vähä vaikeampaa. Lenkkeily on semmosta laapustamista. Siihen mennee hermot. Mie ukittelen sille, veän sen melkein kumhoon ja rähisen toisile koirile, varsinki uroksille. Nyt on ollu yks musta labradori, jolle mie olen karjunu, ja mamma on ollu aivan helisemässä. Se sannoo, että sitä hävettää tuomonen käytös ja ettei se ennää pärjää minun kans ja uhkaa taas pallien poistamisela. Mitäs ne minun pallit sille kuuluu!! Meilä on ollu pattitilanne päälä jo monta päivää. Eilen kuitekki tehthiin sovintoa ja jutelthiin asioita selviksi. Tänä päivänä se aiko käyttää minua lenkilä ja vielä harjatakki. Jospa mieki vähän tulisin vasthaan... Jospa se taas lähtis sujuhmaan...

Mie täytän tänä päivänä 6 v 11 kk. Mie olen vähä ajatellu, että ko mie täytän seittemän, voisin jäähä vuorotteluvaphaale näistä kirjotushommista. En mie ole vielä aivan varma, mutta ehkäpä minunki pitäs irrottautua täältä somemaailmasta.

Lauantaina 28.12.2024: Pitsikaupungi joul

 "Pitsikaupungi joul

Suamen gaikkest nätein joulkaupung

Siit om bali vuassi ko Rauma haminahan dul seilaloste jäneksin kaukka mailma merilt oikke lembäluandossi ja ossavaissi joulutuntui. He oliva jalosukust pitsinypläjätte sakki. Het tykkäsiväk koristellap paikoi ja tällät itteski fiiniks, jos ol sitt arkmaananda taikk juhlaliseva pyhäpäev. Tontu rakastiva kaikki kaunist, raari ja hyvä makust. Täyty opetell mont taitto ja nähd vaeva niitte ette, nii hes sääkkräsivä..."   (Yhestä lapusta kopsasin.)

 

Met kävimä jouluna Raumala kattelemassa. Olihan sielä mahottoman kapeat kaut ja kävelijät kulki siinä aivan autojen vieressä. Mulle tuli vähä ahistava olo sen takia ja siksi kans, että mulla meni pää sekasi ko oli niin paljo uusia hajuja, kuulu paljo ääniä ja ihmisiä lampsi melkein pääle. Mulla tuli stressi ja mie ajattelin, että voi luoja, koska täältä pääsee pois! Mie olen enämpi semmonen kotikoira, että mie en tykkää oikein kaupunkien vilskheestä. 

No, ko mie aloin voihmaan huonosti ja saalohmaan, mie kuulin, että mamma ja pappa alko ottahman yhtheen. Mamma vänkäs toishaale ja pappa toishaale. Mie aattelin, että voi itku, ko pitiki lähteä koko reishuun ja minun takia tuli riitaki vielä.

No sitte net päätti, että minut viehään takasi Kauttualle majapaikhaan ja net tullee itte tänne takasi. Se oli hyä päätös. Mie sain levähtää rauhassa ja mamma ja pappa sait katela mitä halusit. Sitte ne selitti mulle, mitä ne olit nähnee ja olit aivan sovinnossa. Ne osti ittele uuet pyjamat ja panit ne heti pääle. Mulle ei ostettu mithään, mutta en  mie kyllä mithään olis halunukhaan.

Kauttualla mie pärjäsin majapaikassa hyvin, ko mamma ja pappa kävit syömässä kuulema kartanolla. Met asuima talossa, jota sanothiin Villa Aalloksi. En tiä kyllä,  miksi. Sielä oli mukavasti tillaa, niin minunkhaan ei tarvinu kököttää vain yhessä huohneessa, niin ko hotelleissa, mutta ei sielä oikein oltu koirakavereille mithään varusteita laitettu: ei ollu tervetuliaispussia, eikä petiä, eikä mithään, ja sielä oli vähä tunkkanen haju. Ko kolme yötä oli menny, mie olin jo valmis lähtehmään kotia. 

 

Sitte tuli oikea yllätyspaukku! Met pysähyimä johoki, ja ko menthiin sisäle, niin sielä oliki Olli! Se oli Ollin koti. Mie ilahuin mahottomasti ja met aloima painihmaan ja juoksehmaan ympäri huushollia. Mulle kävi vähä höperösti ja mie lirhautin keittihöön pikku pissan ja meinasin lirhauttaa vielä sohvan jalkhaanki, mutta mamma ja pappa alko kieltähmään ja komentahmaan, että niin ei saa tehä. Kyllä mie sen tiän, enkä ole koskhaan ennen niin tehnykhään, mutta nyt meni jotenki hunerinki sekasi, ko oli niin mukava nähä Ollia. Mamma motkotti vielä kotonaki, että häntä hävettää tuomonen käytös. Niin minuaki.

Eipä tässä muuta. Palathaan taas!

Maanantaina 9.12.2024: Laapo ja Olli kävit minun synttärilä

Pitkästä aikaa oli mukavia tapahtumia. Laapo tuli kotona käyhmään. Met tulistelimma pihala, lenkkeilthiin ja piethiin tulta takassaki. Oli mukavaa.

Sitte pyhänä tuli vielä Olliki synttäreile. Mie ootin sitä ja kurkin ikkunasta, että kyllä se kohta tullee. Ja niinhän se tuli! Voi että meilä oli hauskaa! Painima ensin niin kauan ko jaksethiin, ja sitte käythiin vielä lopuksi lenkiläki. Olli on kiva kaveri. Viiminen kuva on sattuhneesta syystä vähä epätarkka.

                                                    

                                                                

Sunnuntaina 10.11.2024: Lintukoira, muikkukoira ja petikoira

Mie olen välhiin lintukoira, vaikka en mie ole kyllä paljo lintuja nähny tänä syksynä. Välhiin mie olen muikkukoira, niiin ko tuossa kuvassa, ko met kävimä papan, Heepon, Taapon ja Tiipon kans muikunpyynnissä Miekojärvelä.

Ko olthiin kämpälä, mie makasin Heepon jaloissa pöyän alla. Mie tykkään siittä ja se minusta. Se on mulle vähä niin ko varapappa. 

Välhiin mie olen petikoira, niin ko tuossa toisessa kuvassa. Yhtenä aamuna nukutti niin pirusti, ja ulkona oli pimeä ja kylmä. Ei minua kiinostanu oikein sinne lähteä. Eikä minun tarvinukhaan.

Eipä tässä muuta, ko että eilen mie täytin 6 v 8 kk. Aika on menny nopeasti. Niin ja kävin mie tuola reissula pyörimässä yhessä solkkuläjässä. Pappa pesi minut, mutta silti nuo äijät valitteli kämpässä, että mie haisen.