Maanantaina 15.9.2025: Mie olen kuulema unohtanu

Kuvituskuva Joensuusta

Mie kävin pyhänä papan kans reisussa. Kyllä mie heti tiesin, että Ylitorniolle olhaan menossa. Ja mie katoin, että hei, mehän menhään methään! Mie pääsin vaphaana laukkohmaan ja ajattahmaan vareksia ja autoja. Ryntäsin tietä kohti, enkä meinanu totela milhään. Sitte säntäsin norjanharmaata jututtahmaan, mutta pappa käski minut sieltäki pois. Hauskaa oli mellastaa ja säntäilä mihin sattuu, ko ei ollu valhjaita eikä hihnaa piättämässä. Väsytin itteni aika laila.

Kotona mamma passasi mulle lohennahkaa ja kinkkusiivua ja vielä lohiaterianki. Söin hyvälä ruokahalula ja menin nukkuhmaan. Koko ilta meni levähellessä ja vielä maanantainaki uni maitto.

Pyhänä mie kuulin unen läpi, ko mamma ja pappa juttelit. Pappa kerto jotenki lyhkäsillä lausheila minun tohotuksesta. Sitte ne hiljensi ääntä ja mamma sano: "Se on unohtanu!! Kolme vuotta on pitkä aika tuomoselle hetkessä eläjälle." Pappa sano, että pittää vain yrittää uuestaan.

Mie ajattelin, että eiköh ne olekhaan minun vauhtiin tyytyväisiä, vaikka mie näytin papale kaikista parhainta noppeutta ja vaphauen riemua. Mitä mie olen unohtanu? Ja mikkä kolme vuotta? Mitä minun olis pitäny sielä tehä, jos se vappaa laukkominen ei kerta ollu tavote?

Sunnuntaina 31.8.2025: Reissukoira raportoi

Viikko sitte mie en päässy papan matkhaan. Se oli monta päivää taas jossaki. Mie ootin sitä.

Mutta nyt mieki pääsin reishuun. Oli aika pitkä matka, mutta ei se minua haittaa. Mie tykkään olla autossa ja kattoa maisemia. Met olima kuulema menossa kattohmaan puhuvaa kakadua. Pappa oli telkkarista nähny, että Joensuun Botania-kasvitarhassa on semmonen. No, minun osalta se tyssäsi siihen, että sinne ei saanukhaan koirat mennä. Mie jou'uin oottahmaan autossa, ko mamma ja pappa menit sinne. Net oli sielä aikansa, ja ko net tuli takasi, mamma sano mulle, että älä välitä, emmä mekhään sitä lintua nähny. Televisiossa oli valeheltu! Kakadu on ollu jo seittämän vuotta eläkheelä, ko se oli ressaantunu viehraista niin paljo. Sille oli tullu böönaut. Mamma viskutteli mulle, että olis ollu hauska opettaa sille vähä rumia sanoja. Mie sanoin sille, että se on pöhkö!

Kakadua ei näkyny, mutta parkkitalossa oli puluja. Ko mie pääsin autosta, sain kohhauttaa niitä vähä. Ne oli sontinu ison keon.

Ko mie olen tottunu reissaahmaan, ei ole mikhään ongelma jäähä huohneesseen, ko mamma ja pappa lähtee johonki. Mie tiän, että net tullee jonku ajan päästä takasi, ja sitte mie pääsen kans ulos. Mie ossaan olla hississä ja kulkea porthaissa. Aina on mukavaa saaha pakettiki, jossa on namuja ja purtavaa. Ja sängyn alla on hyvä nukkua, vaikka huohneessa olis joku petiki. Lauantaina aamuyölä mie päätin yllättää mamman. Mie hyppäsin sen sänkhyyn nukkuhmaan, vaikka ennen en ole niin tehny. Se anto minun olla siinä.

Koirakavereita näky kans: yksi pikkunen suomenpystykorvan penikka, mittelspits ja aivan kauhean hyännäkönen teräs-kultayorkki. Mittelspitsilä oli alkanu turkki paksunehmaan jonku leikkauksen jälkheen.

Minusta otethiin kans kuvia. Yhessä mie näytän jotenki ylimaallisen viissaalta valo-olennolta.

Ja toisessa mie yritän taas olla hylkheen näkönen.

Reissussa on mukava olla, mutta kyllä kotona on parasta. Heti ensimmäiseksi otethaan aina kunnon haukkukisa naapurin jampan kans.

Sunnuntaina 20.7.2025: Kylmästä lämpihmään, lämpimästä viilehhään

Ensiksi oli kylmä. Nyt on ollu helkkarin kuuma. Mamma laitto mulle häkhiin verhot rantapyyhkheistä. Toisessa on härkä ja toisessa joku patsas. Net antaa mukavasti varjoa. Minun häkkihuvilalla on mukava olla vahissa.

Sisälä mie käyn vilvottelemassa monta kertaa päivässä ja nukkumassa päikkärit, ko sielä on semmonen puhallin.

Viime viikonloppuna met kävimä papan kans Ylitorniolla. Olthiin hissuksiin hirvikämpälä ja käythiin Viisavaarassa. Mamma oli jossaki. Se toi sieltä kyltin, jossa on melkein ko minun kuva, mutta se taitaa sittekki olla shiba inu tai akita. Muuten se kyllä pittää paikkaansa, että koti ilman koiraa on pelkkä talo. Senhän mie kyllä tiän. Miehän olen tämän talon keskusyksikkö.

Lauantaiaamuna meilä oli mukava keinuhetki mamman kans. Mie hyppäsin sen viehreen keihnuun ja keinuima lähekkäin pitkän aikaa aivan hiljaa. Mulla on tällä hetkelä kaikki hyvin.

Maanantaina 9.6.2025: Mahottomasti tapahtumia!

 

Heipä hei, tet kaikki minun enemmän ja vähemmän karvaset kaverit!

Nyt on ollu tapahtumia aivan myyä asti. Pihala on ollu vieläki se aijantekijä melkein joka päivä. Mie piän sitä silmälä häkistä. Mutta on se jo minun hyväksynnän saanu. Sillä on itteläki koiria, niin että ei se paha tyyppi ole.

Yhtenä päivänä tuli mahottoman iso ja kovaääninen kone ja kaivo koko pihan auki. Se oli yhtä ojjaa vain. Mie olen joutunu vieläki ulkoilehmaan saunan ovheen köytettynä. Se on alkanu jo ottahmaan päähän, mutta tänä päivänä pappa laitto aitaverkot, niin mie saan vihoin ja viimein olla  vaphaasti pihala niin ko ennenki. Kiitos siittä, pappa!

Viikko sitte meile tuli yhtäkkiä Laapo ja Raapo. Sitte mamma ja pappa katosi. Mie vähä ihmettelin, mihin net meni ja toisena päivänä mie aloin jo kuikkihmaan ikkunoista ja oottahmaan niitä, mutta ei niitä vain kuulunu. 

Laapo ja Raapo piti minusta huolta. Laapo lähetti minusta lenkkivideonki mammale ja käski minun sanoa äitile heippa, mutta en mie joutanu. Kävelin vain etheenpäin ja nostin takajalkaa. 

Sitte Laapo ja Raapoki hävisi yhtäkkiä. Mulla oli aika pitkä päivä olla yksin häkissä, mutta onneksi illemmalla aijantekijä tuli mäykyn kans käyttähmään minua lenkilä. Oli mukava tutustua mäykkyneithiin, vaikka mie en oikein tienykhään, miten sen kans olis pitäny olla. Kiinosti se, mutta minua vähä jännitti, ko en ollu sitä ennen nähny. Lenkkeilthiin kuitenki sovinnossa.

Aijantekijä vei minut häkhiin ja mie aloin taas oottahmaan mammaa ja pappaa. Mie ootin. Mie ootin. Mie ootin. Alko tulheen jo yö, mutta ei net tulheet. Minua alko jo huolestuttahmaan, että jokhaan mie jou'un jäähmään häkhiin koko loppuelämäksi.

Alko nousehmaan kaikenlaista miehleen: yksihnäinen koiraparka kuolee häkhiin nälkhään ja janhoon, eikä kukhaan kuule sen itkua ja hättää...muumio löytyy aikojen päästä... ja Hachiko...seki ootti ja ootti...

Mutta sitte mamma tuli! Se tuli juoksujalkaa ja melkein rämisi, ko se tuli hakheen minut sisäle. Se pyyteli antheeksi, että tuli niin pitkä ootuspäivä ja että koskhaan ennää minun ei tartte yöhön asti oottaa. Sitte se rämisi ja nyyhki, silitti ja paijasi minua ja sano, että sillä on ollu kauhean ikävä ja että mie olen ollu reipas koira. Pappaki oli mahottoman hyvihlään,  ko se näki minut. Pussaili ja paijaili seki. Sitte panthiinki jo nukkuhmaan koko sakki.

Seuraavana päivänä ko mamma liikku kotona pyykkikonheele ja keittihöön ja mihin minnekki, mie seurasin sitä ja pittiin silmälä, ettei se taas karkaa johonki. Mie aattelin, että laitan sille kauhlaan  pannan, jossa lukkee minun yhteystiot, että ko se johonki karkaa, se osathaan pallauttaa minun tykö takasi. Kukakhaan semmosen pannan vois tehä? 

Mamma selitti mulle, että net olit olheet reissussa ja se oli porisuttanu Ollin näköstä kaveria, jota työnnethiin rathaissa. Se näytti mulle siittä kuvan. Mie mietin, että olikhaan sillä jotaki vikkaa jaloissa vai olikhaan se vain laiska?

Sunnuntaina 11.5.2025: Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta

Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta just sopivasti äitienpäiväksi. Mammala on täälä jo kesä mielessä, ko kevätrairuohostaki tuunasi kesärairuohon.

Mie olen käyny lääkärissä. Ko oottelimma mamman kans, että lääkäri tullee, mie olin aika huolestunu, että mitäkhään mulle nyt tehhään. Sitte lääkäri tuli ja tuikkasi minua jollaki neulala, ja sitte mulle tuli hölmö olo. Alko nukuttahmaan, mutta en mie antanu periksi. Yritin hoitaa vahtihommia, vaikka pää tuntu ouon sekavalta. Viimein oli pakko antaa periksi, ko aivan sietämätön väsymys otti vallan.

Mie kuulin, että mulle oli nukutuksessa pistetty rokotuksia ja minun hamphaat oli puhistettu hammaskivestä. Minun yks puhkeamaton hammaski oli kuvattu. Sitte pitkien unien jälkheen mie pääsin liikheele ja mamma tuli hakehmaan minut kotia.

Koko illan mulla oli outo olo. Mie en muistanu, mitä "Istu" tarkottaa. Tuntu, että pissattaa, mutta pissa ei tullu. Maha oli tyhjä, mutta ruoka ei maistunu. Vettä sato taihvaan täyeltä, mutta mamma lähti kuitenki minua lenkittähmään. Sitte pissa alko tulla. Ja sitä tuli ja tuli ja tuli. Mie kastelin jokhaisen varvun ja mötikän pelkästä pissaamisen ilosta!

Minun kotikuviot on nyt muuttunu. Mie en saa olla pihala irrahlaan niin ko ennen. Meilä on työmies pihala ja aita on rikki monesta kohtaa. Se tekkee meile uutta aitaa. No, mie olen häkissä, ja minut kuljetethaan hihnassa saunan ovheen kiini. Narun päässä voin liikkua ja olla pihala. Mennee se näinki.

Mutta oravia en nyt pääse haukkuhmaan puun alle niin ko ennen. Fasaaniparista mie en välitäkhään. Siinä olkhoot!

Sunnuntaina 9.3.2025: Kuviokelluntaa, potkurilenkkejä, kaveritärskyt ja seittemänvuotisynttärit

No nyt kuuluu paljo mukavia asioita! 

Minun kaveri Tonttu on alottanu kuviokellunnan. Sen harjottelua on ollu hauska seurata. Nyt se jo polskii niin ko hylje ja kehittyy aivan silmissä.

Viimeksi mie kirjotin tappelusta mamman kans, mutta nyt ei ole mithään semmosta maila eikä halhmeila. Mammaki on nyt käyttäny minua potkurilenkeilä ja voi että met olema menheet lujjaa! Mie olen juossu ja mamma on potkutellu alamäkheenki niin ko ennen vanhaan. Se sano, että tämähän on hauskaa, ja mie aattelin, että joo, meitä on tässä niin ko kaks seittemänvuotiasta reissussa. Joissaki kohissa mamma on seissy jalaksilla ja mie olen vetäny sitä. Kyllä mie jaksan, ko miehän olen vahva nuori mies enkä mikhään jauhosäkki!

Toinen homma, joka meilä sujjuu mahtavasti, on harjaaminen. Mamman ei tartte sanoa ko että tänä päivänä harjathaan, niin mie menen jo valhmiiksi harjauspaikale. Mie tykkäään siittä hommasta ja ossaan kääntyäkki aivan itte, ennen ko mamma etes käskee. Ulos lähtiessä mie ylheensä kans istun ilman eri käskyä. Sitte panhaan valhjaat ja lähethään.

Joku päivä sitte mamma lähti johonki, eikä se tullu illala takasi. Mie ootin sitä koko illan korvat pystyssä, mutta se oli yönki poissa. No, mie nukuin sen sängyn vieressä ja päätin, että olen sielä niin kauon, että se tullee takasi. Ja niinhän se aamula tuli.

Mulla on ollu jo aika pitkhään Sani-kaveri, mutta met emmä ole kovin ussein olheet tekemisissä. Se on käyny meilä aikasemmin vissiin kerran, ja kerran met olema lenkkeihleet. Niin ja kävimähän met kerran valokuvvauksessaki yhessä, mutta ei kuitekhaan yhteiskuvassa. Sani on minua vähä nuorempi ja pienempi. Nyt se tuli meile. Ensin met vähä nuuskima toisia pihala ja huomasimma että tuttuja tässä olhaan. Sitte lähethiin lenkile. Ja kaikki meni oikein mukavasti. Kuljethiin välilä vierekkäin ja välilä peräkkäin. 

Sitte tulthiin meile pihale leikkihmään. Mie ehotin painimista, mutta Sani ei halunu sitä. Mie saatoin tuntua siittä ehkä vähä liian isolta ja innokhaalta. No lähimä sitte sisäle tekehmään muita hommia. Kaveruuessa ko ei voi mennä vain toisen ehoila.  Nuuhkuttelimma, istuima ja saima palkkoja. Hyvin nekki suju. Minusta tuntuu, että kyllä meän kaveruus nyt vahvistu ja luottamus kasvo. Toivottavasti nähhään uuestaanki ja touhuthaan taas jotaki tai olhaan vain yhessä.

Mie täytän tänä päivänä seittemän vuotta. Sen kunniaksi panhaan taas seittemän vuotta vanha rusetti kauhlaan ja laulethaan minun tekemä pikku laulu:

                "Onnea mulle ja pottuja sulle!

                 Aapo on paras, eikä mikhään varas.

                Mie olen kiva tyyppi,

                enkä mikhään outo hyyppi. 

                Onnea, onnea mulle vaan

                 seittämän vuotta ko täyttää saan!💖💖

 

 

 

Sunnuntaina 9.2.2025: Mie olen meinanu jäähä vuorotteluvaphaale

Viime viikola met leikimä papan kans, ja meilä oli hauskaa. Sitte se lähti kauphaan. Mie jäin oottahmaan sitä ja aattelin, että jos jatkettais ko se tullee takasi. Muutenki meilä on papan kans menny mukavasti. Se käytti minua potkurilla lenkilä niin että mieki sain kunnola juosta. 

Mamman kans meilä on ollu vähä vaikeampaa. Lenkkeily on semmosta laapustamista. Siihen mennee hermot. Mie ukittelen sille, veän sen melkein kumhoon ja rähisen toisile koirile, varsinki uroksille. Nyt on ollu yks musta labradori, jolle mie olen karjunu, ja mamma on ollu aivan helisemässä. Se sannoo, että sitä hävettää tuomonen käytös ja ettei se ennää pärjää minun kans ja uhkaa taas pallien poistamisela. Mitäs ne minun pallit sille kuuluu!! Meilä on ollu pattitilanne päälä jo monta päivää. Eilen kuitekki tehthiin sovintoa ja jutelthiin asioita selviksi. Tänä päivänä se aiko käyttää minua lenkilä ja vielä harjatakki. Jospa mieki vähän tulisin vasthaan... Jospa se taas lähtis sujuhmaan...

Mie täytän tänä päivänä 6 v 11 kk. Mie olen vähä ajatellu, että ko mie täytän seittemän, voisin jäähä vuorotteluvaphaale näistä kirjotushommista. En mie ole vielä aivan varma, mutta ehkäpä minunki pitäs irrottautua täältä somemaailmasta.