Perjantaina 15.5.2026: Lapsenvahtihommia ja taietta testaamassa

Tässä on pari kuukautta menny aivan huihauksessa. On ollu oravanhaukkuhommia ja muuta arkitouhua niin paljo, että kirjottaminen on jääny.

Vapun aikhaan Siipon Sani ja Tinni kävit meilä pihala leikkimässä. Ko Sani meinasi alkaa vähä liian rajusti jahtaahmaan Tinniä, joka on vielä pentu, mie menin välhiin ja estin liian rajut leikit. Isompien häätyy vähä varoa pienempiä, ettei tule vahinkoa. Päästin net minun häkhiinki tutkihmaan paikkoja ja katoin ovelta, että kaikki mennee hyvin.

Toisela kertaa ko Sani ja Tinni olit taas täyessä juoksuvauhissa,  mie houkuttelinki Tinnin leikkihmään minun kans. Sani jäi vahtaahmaan, että mitäs tässä oikein tapahtu, ko peli vaihtuki kesken kaiken. No mie vain vähä harhautin! 😃 

Nyt molema mamman ja papan kans Kittilässä Hullun Poron hotellissa. Tänne oli aika pitkä matka, mutta se meni hyvin, ko mie vain kattelin maisemia. Huomena menhään kuulema Särestöniehmeen taietta kattohmaan. 

Mamma sano, että sillä taiteilijalla on aina ollu paljo koiria ja että koirat on nyttenki tervetulheita sisäle kaikhiin tilhoin.  Mamma näytti mulle kuvvaa, jossa se taiteilija oli veneajelulla koiran kans. Siittä mie tiesin, että Särestö toelaki on koirarakhaitten paikka. Sielä oli kuulema joku mäyris nyttenki töissä. Se tervehti mammaa ja toivotti tervetulheeksi museolle, mutta mie en sitä nähny.

Särestössä oli tosihaanki vuosien ja vuosikymmenten  jäljiltä niin paljo koirien ja ihmisten hajuja, että mulle tuli ylikuormitustila. Mie säntäilin ees kahtaale, ja pappa tuli vähä niin ko suttina perässä. Papala alko ärripatti nousehmaan othaan ja niin net sitte päätti, että minut viehään authoon siksi aikaa, että mamma ja pappa kattoo kaikki paikat ja taitheet. Mie istuin autossa ittekseni ja hengittelin, kuuntelin linnunlaulua ja meditoin.

Ihana paikka se kyllä oli ja linnunlaulua tulvilhaan! Mamma oli aivan tohkeissaan ja otti kuvia puhelimen täytheen. Se on vissiin oikea Särestöniemi-fani, ko se ihhailee Reidarin taulujen värejä ja sen elämäniloa ja rohkeutta. Mamma sano, että se tunsi Reidarin läsnäolon Särestössä vieläki ja että valokuvistaki tuli kuulema Reidarin elämänilo läpi.

Mamma luki vasta Reidarin elämäkerran ja siittä se saiki inspiksen tähän reishuun ja Oulun näyttehlyynki. Kalenterissa on kuulema ylhäälä kesäle toinenki, tosi iso näyttely jossaki etelässä. Sinne sitte varhmaan taas lähethään taietta testaahmaan. Saattaa olla, että mie jään sillonki authoon. Onneksi mie ossaan rauhottaa vagushermoa, jos tullee liikaa kuormitusta.

Maanantaina 9.3.2026: Mie täytän kaheksan vuotta!

 

Huomenta kaikille! Mulla on tänhään juhlapäivä. Mie täytän kaheksan vuotta! Mahtavaa! Tuossa kuvassa mie olen vielä aamutuumissa, mutta on meilä tarkotus ottaa virallinenki kuva. Taas saa panna rusetin kauhlaan. Vaikka olis kyllä aivan sama laittaa rusettikaulakuva miltä vuelta tahansa. Mie olen säilyny samannäkösenä ja nuorekhaana yksvuotihaasta asti.

Ei ole tainu olla aikasemmin puhetta, että mie harrastan penkka-parkouria. Siinä on tarkotuksena kulkea lenkilä mahollisimman paljon lumipenkan päälä koskematta tiehen. Välilä voi myös tehä uintiliikheitä, niin treenistä tullee tehokhaampaa. Jos et tiä lajista mithään ja sinua haluttais kokkeila sitä, Wikipedian avula pääset alkhuun. Sielä sanothaan, että

  "Parkour on 1980-luvulla Ranskassa, Pariisin esikaupungeissa kehitelty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita nopeaan ja katkeamattoman sulavaan liikkeeseen."

Penkka-parkour on varsinaisen parkourin alalaji. Sitä voi harrastaa missä vain, missä on penkkoja. Se on lajin hyvä puoli, eikä se kysy ikärajjaa. Mammaki on meinanu alkaa sitä harrastahmaan.

Naapuri on sanonu minusta, että onpa sillä virtaa. Joo niin onki! Mulla on kaikki hyvin ja olen kaikinpuolin terve. Mie olen kaikkien kaveri, paitti parin pas...tyypin tässä lähelä. Niistä mie en tykkää.

Meilä kävi Siipo ja pikku pentu. Mie annoin sen haistela itteni ja haistoin senki. Sitte lähethiin lenkile, eikä siinä ollu sen kummempaa. Kaikki ok vaan. Mukava ja reipas pentu se on.

Mie olen nyt lukemassa koiralehteä, jonka mamma osti. Vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Hyvä, että kannessa on pystykorva, vaikka ei pohjis olekhaan. Kyllä pystykorvat on kaiken A ja O, mutta saa net minun puolesta olla luppakorvakki. Em mie lajittele tai sorra kethään.

No niin. Nyt minut harjathiin ja mulle laitethiin partavettäki, ja rusetti panthiin kauhlaan. Ja tässä on minun viralliset 8-vuotissyntärikuvat:

                                            

                                                            

                                                               

                                                            

Sunnuntaina 28.12.2025: Aapon Joulumanteli

No niin se taas joulu oli ja meni. Mieki pukkeuin taas hienoksi rusettipukhuun. Sama rusetti on ollu mulla niin kauan ko mie muistan. Mamma harjasi minut ennen sitä. Piti ottaa aika monta kuvvaa, ennen ko mie saatoin hyväksyä sen: jossaki oli korvat luimussa, jossaki oli tyhmä ilme, jossaki liikaa vauhtia, mutta sitte onnistu kuva, jossa rusetti on justhiin oikeala laila vinossa, niin ko nyt on muotia.

Ko mie olin valmis, aloin oottahmaan jouluviehraita. Ensin tuli Laapo ja Raapo. Olipa taas mukava nähä niitä! Rapsutuksia tuli riittävästi. 

Mamma ja pappa sait hienoja shiba inu -keksejä Japanista asti, ja suklaataki. Keksit panthiin keittiön vitriihniin. Se oliki minusta oikein, ko mie en olis kyllä tykäny, että koirakeksejä syöhään. Se olis tuntunu aika julmalta...Koiralta pää vaan pois ja rousk rousk...!

Laapo, Raapo ja pappa sait sukkia. Mie en saanu mithään. Mie olinki etukätheen ilmottanu, että sukkia mie en tartte ja lelujaki on aivan riittävästi ulkona jäätymässä. 

No sitte oleilthiin ja tulistelthiin ulkona ja koassa, niin ko ennenki. Se on meilä ollu tapana.

Sitte Laapo ja Raapo alko tekehmään lähtöä, mutta sitä ennen mie pukkeuin uuestaan rusethiin ja aloin oottahmaan uusia viehraita. 

Tuli vielä Iipo ja Laapeli. Laapeli ei ole ennen meilä käynykhään, joten mie tutkin sen tarkoin, seurasin sitä vähän niin ko hai laivaa ja käskin rapsuttahmaan vähän niin ko testimielessä. Kyllä se läpäsi testin, ja mie hyväksyin sen porukhaan matkhaan. Ko rapsutusten määrä on nyt varmistettu jatkossaki, niin mie saatoin välilä ottaa pikku torkut.

Iipo ja Laapeli sait sukat. Mie en saanu mithään. Mie olinki etukätheen ilmottanu, että sukkia mie en tartte ja lelujaki on aivan riittävästi ulkona jäätymässä. 

Sitte taas tulistelthiin ulkona ja koassa. Se on meilä ollu tapana.

Minun Joulumantehliin kuuluu vielä se, että naapurustoon on tullu oikea kaunotar, 1-vuotias valkea pohjistyttö Kira. Met olema jo tutustuhneet ja ystävällisesti nuuskutelheet. Mie en milhään laila ahistele sitä, niin ko en Sani-kaveriakhaan. Miehän olen tämmönen keski-ikänen charmantti gentleman. Mamma sano heti Kiran papale, että meile saa tulla leikkihmään tai hoithoon. Saa näkyä, tulleeko siittä mithään.

Joulumanteliterhveisin, rakhauella

Aapo

Keskiviikkona 29.10.2025: Mie tehen nykyhään iltatuuria

Minua ei ennää niin kauheasti kiinnosta olla aamuvarhasella pihapassissa. Kerkeäähän tuone myöhemminki. Tykkään nukkua yhtheentoista ja kahtheentoistaki. Jos meinathaan, että työtuuri alkais aiemmin, löntystän mahollisimman hithaasti kohti häkkiä tai kurkkaan ovelta ja menen takasi pethiin.

Mutta jos mie satun pääsehmään methään, ei minua sillon laiskuta. Virtaa on! Viime kerrala oli mammaki taas laahustamassa matkassa. Minun enerkia meni sitte sen paimentamisheen. 

Maanantaina 15.9.2025: Mie olen kuulema unohtanu

Kuvituskuva Joensuusta

Mie kävin pyhänä papan kans reisussa. Kyllä mie heti tiesin, että Ylitorniolle olhaan menossa. Ja mie katoin, että hei, mehän menhään methään! Mie pääsin vaphaana laukkohmaan ja ajattahmaan vareksia ja autoja. Ryntäsin tietä kohti, enkä meinanu totela milhään. Sitte säntäsin norjanharmaata jututtahmaan, mutta pappa käski minut sieltäki pois. Hauskaa oli mellastaa ja säntäilä mihin sattuu, ko ei ollu valhjaita eikä hihnaa piättämässä. Väsytin itteni aika laila.

Kotona mamma passasi mulle lohennahkaa ja kinkkusiivua ja vielä lohiaterianki. Söin hyvälä ruokahalula ja menin nukkuhmaan. Koko ilta meni levähellessä ja vielä maanantainaki uni maitto.

Pyhänä mie kuulin unen läpi, ko mamma ja pappa juttelit. Pappa kerto jotenki lyhkäsillä lausheila minun tohotuksesta. Sitte ne hiljensi ääntä ja mamma sano: "Se on unohtanu!! Kolme vuotta on pitkä aika tuomoselle hetkessä eläjälle." Pappa sano, että pittää vain yrittää uuestaan.

Mie ajattelin, että eiköh ne olekhaan minun vauhtiin tyytyväisiä, vaikka mie näytin papale kaikista parhainta noppeutta ja vaphauen riemua. Mitä mie olen unohtanu? Ja mikkä kolme vuotta? Mitä minun olis pitäny sielä tehä, jos se vappaa laukkominen ei kerta ollu tavote?

Sunnuntaina 31.8.2025: Reissukoira raportoi

Viikko sitte mie en päässy papan matkhaan. Se oli monta päivää taas jossaki. Mie ootin sitä.

Mutta nyt mieki pääsin reishuun. Oli aika pitkä matka, mutta ei se minua haittaa. Mie tykkään olla autossa ja kattoa maisemia. Met olima kuulema menossa kattohmaan puhuvaa kakadua. Pappa oli telkkarista nähny, että Joensuun Botania-kasvitarhassa on semmonen. No, minun osalta se tyssäsi siihen, että sinne ei saanukhaan koirat mennä. Mie jou'uin oottahmaan autossa, ko mamma ja pappa menit sinne. Net oli sielä aikansa, ja ko net tuli takasi, mamma sano mulle, että älä välitä, emmä mekhään sitä lintua nähny. Televisiossa oli valeheltu! Kakadu on ollu jo seittämän vuotta eläkheelä, ko se oli ressaantunu viehraista niin paljo. Sille oli tullu böönaut. Mamma viskutteli mulle, että olis ollu hauska opettaa sille vähä rumia sanoja. Mie sanoin sille, että se on pöhkö!

Kakadua ei näkyny, mutta parkkitalossa oli puluja. Ko mie pääsin autosta, sain kohhauttaa niitä vähä. Ne oli sontinu ison keon.

Ko mie olen tottunu reissaahmaan, ei ole mikhään ongelma jäähä huohneesseen, ko mamma ja pappa lähtee johonki. Mie tiän, että net tullee jonku ajan päästä takasi, ja sitte mie pääsen kans ulos. Mie ossaan olla hississä ja kulkea porthaissa. Aina on mukavaa saaha pakettiki, jossa on namuja ja purtavaa. Ja sängyn alla on hyvä nukkua, vaikka huohneessa olis joku petiki. Lauantaina aamuyölä mie päätin yllättää mamman. Mie hyppäsin sen sänkhyyn nukkuhmaan, vaikka ennen en ole niin tehny. Se anto minun olla siinä.

Koirakavereita näky kans: yksi pikkunen suomenpystykorvan penikka, mittelspits ja aivan kauhean hyännäkönen teräs-kultayorkki. Mittelspitsilä oli alkanu turkki paksunehmaan jonku leikkauksen jälkheen.

Minusta otethiin kans kuvia. Yhessä mie näytän jotenki ylimaallisen viissaalta valo-olennolta.

Ja toisessa mie yritän taas olla hylkheen näkönen.

Reissussa on mukava olla, mutta kyllä kotona on parasta. Heti ensimmäiseksi otethaan aina kunnon haukkukisa naapurin jampan kans.

Sunnuntaina 20.7.2025: Kylmästä lämpihmään, lämpimästä viilehhään

Ensiksi oli kylmä. Nyt on ollu helkkarin kuuma. Mamma laitto mulle häkhiin verhot rantapyyhkheistä. Toisessa on härkä ja toisessa joku patsas. Net antaa mukavasti varjoa. Minun häkkihuvilalla on mukava olla vahissa.

Sisälä mie käyn vilvottelemassa monta kertaa päivässä ja nukkumassa päikkärit, ko sielä on semmonen puhallin.

Viime viikonloppuna met kävimä papan kans Ylitorniolla. Olthiin hissuksiin hirvikämpälä ja käythiin Viisavaarassa. Mamma oli jossaki. Se toi sieltä kyltin, jossa on melkein ko minun kuva, mutta se taitaa sittekki olla shiba inu tai akita. Muuten se kyllä pittää paikkaansa, että koti ilman koiraa on pelkkä talo. Senhän mie kyllä tiän. Miehän olen tämän talon keskusyksikkö.

Lauantaiaamuna meilä oli mukava keinuhetki mamman kans. Mie hyppäsin sen viehreen keihnuun ja keinuima lähekkäin pitkän aikaa aivan hiljaa. Mulla on tällä hetkelä kaikki hyvin.