Perjantaina 9.8.2024: Aapon kesälomaraportti

Mulla on ollu hieno kesä! On ollu kaveri yökylässä, on ollu reissuja ja vähä jännitystäki.

Olli on kiva kaveri. Meilä sujjuu leikit hyvin. Olli oli meilä yökylässä, niin ehithiin hyvin painia, ja ko siihen väsythiin, olthiin muuten kavereita ja käythiin yhessä lenkilä. Mie annoin sen syä omasta kupista ja omia puruluitaki. Olli on mahottoman kova pellaahmaan palloa. Mamma meinas, että Olli nukkuu minun kans lattialla, mutta ei, Olli hyppäs ko raketti mamman viehreen pethiin. Ei se minua haitanu.  Aamula oli taas kiva nähä, ja mie annoin sille kaulahierontaa, eli ihan nätisti omala kaulala Ollin kaulaa silitin. 

Sitte oli taas Rödupp. Mie lähin papan kans sinne, ja Olli jäi loppuajaksi kahesthaan mamman kans kotia. Mikäpä mulla on ajela, ko mulla on passi kunnossa! Mutta reissun jälkheen mie olinki aika poikki ja ajattelin, että mie en tarvi mithään virikheitä ennää, mutta tuliki vielä vaikka mitä.

Ensin tuli aika hullun pitkä ajomatka, kuulema Turkhuun, Nuutajärvele, Hattuhlaan ja Joensuuhun. Turun hotellissa mie menin heti sängyn alle ja nukuin sielä koko yön. Pääsinhän mie matkala välissä tietekki tarpheile ja sain vettä ja ruokaa, mutta tästä reissusta mie en niin kauheasti tykäny. Kotona oli sitte mukava rauhassa elpyä.

Meilä on ollu työkonheitten räminää koko kesän ja jou´uima välilä mothiin. Pappa joutu tekehmään takapihale portin, että päästhiin liikheele. Sen portin alla on verkko ja mulle tuli siittä uusi  hyvä kyttäyspaikka. Ko mie panen siihen maata, näen kaikki, jokka tielä kulkee.

Kävimä met vielä Tyynelän tonttuja kattomassa. Tai oikeasthaan mie en nähny mithään tonttuja ko minut jätethiin authoon. Kurkin aukihnaisesta ikkunasta ja kuulin ko lipunmyyjä sano, että noo, oishan tuo täälä menny! No niinpä! Yhthään tonttua en nähny, vaikka olisin halunu!

Tonttulasta menthiin Kokkohlaan ja nukuthiin yölä kaikessa rauhassa, ko alko kuuluhmaan kauhea pirinä ja kilinä. Mamma herätti papan ja sano, että on palohälytys. Pappa ei meinanu ensin uskoa, mutta kyllä se sitte usko. Mie katoin mammaa, että mikäs homma tämä on. Mamma sano, että Aapo, nyt meän häätyy lähteä ulos. Se pani mulle valhjaat ja mie ajattelin, että no menhään sitte. Mie en hättäily ollekhaan, ko mie ajattelin, että kyllä mamma tietää, mitä tehhään.

Tänä aamuna mie tiesin jo varhain, että nyt taas lähethään johonki.  Ensin mie seurasin mammaa niin ko hai laivaa, mutta sitte mie hoksasin, että nyt taiethaanki päästä mettäle! Pappa pakkasi authoon pyssyn ja kalavehkeitä ja kaikenlaista muuta kampetta. Mie hyppäsin valhmiiksi authoon, etten vain jää kyytistä. Tästä tuliki oikein mahtava synttärilahja. On tätä jo ootettukki!

 

Pappa sano mulle, että sovithaanko kuitenki niin, että net ajjaa joila on ajokortti.

Tiistaina 9.7.2024: Mie kävin synttärireissula ulkomaila

 

Voi että oli mahtavaa, ko pääsin taas synttärireissule! Tällä kertaa met menimäki aivan ulkomaile asti. Ensiksi met menimä Heepo-seän tykö Rodupphiin.   (Rödupp är en by i norra Överkalix kommun. Byn ligger på ömse sidor Kalix älv 1,5 mil uppströms kommunens centralort Bränna i Överkalix.) 

Se on mulle tuttu paikka. Mie olen ollu sielä jo aivan pentuna, ko sillon ko mie olin ollu kotona vasta kaks kuukautta, mie olin hoiossa Heepolassa, ko mamma ja pappa menit lomale. Heepo on mulle niin ko varapappa, niin tuttu ja mukava. Mie ryntäsinki heti sitä tervehtihmään ja kiikuin sylhiin. Heepoki ilahtu, ko mie tulin. Suunnittelimma, että ko Heepon jalka paranee, lähemä taas yhessä sorsa- (eli rapa) homhiin.

Päivälä siinä Kalixjoen rannala oli mukava tähystää vesilintuja. Mie näin koskelon, jolla oli ainaki kaheksan poikasta ja yks niistä matkusti emon selässä, toiset uit perässä.  Sitä mie en haukkunu, katoin vain. Valpastuin kyllä aika laila, ko näin niitten liikettä vähä kauempana. Ko heräsimä yölä, niin lähimä ranthaan ja tehimä laavule tulet. Oli hieno yö: koski kohisi, ja mahtavaa usvaa kerräänty joen pääle. Mie ihhailin jokea ja annoin ajatusten tulla ja mennä. Minut valtasi ihana rauha ja ymmärsin kyllä, mitä tarkottaa olla "rauhan tyvenessä". Näimä majavanki uimassa.

Meitä ei nukuttanu, niin päätimä lähteä käyhmään pikku ajelulla Jockfallissa. Se on kans hieno paikka. Oli mahtavaa kattoa ja kuunela koskea aamuvarhasella ko kukhaan muu ei ollu vielä herreilä. Kattelimma koskea ja kävimä vähä kävelemässä luontopolula.

Sitte oliki aika jatkaa matkaa kohti Bodenia. Mamma huomasi, että säleverho oli jääny alas ja mie en nähny kunnola maisemia. Se aukasi verhon mulle. Voi sitä kultasta mammaa! Kaikki se huomaa! Svartbyssä mie kävin mamman kans mettälenkilä ja ajattelin, että kannatti se Ruottin lääke ottaa, vaikka jou'uthiinki vähä painihmaan sen takia, niin saan nyt huolettomasti lusmuta pitkin mettää. Ruottistahan voi tarttua paha tauti ilman sitä lääkettä. 

Mie näin semmosenki paikan ko Hundsjö, ja jäin miettihmään, että miksikhään sillä paikala on semmonen nimi. Ettei vain jollekki koirale olis käyny sielä pahasti... Sitte oli semmonenki paikka ko Svartbjörnsby. Sielä mie olisin halunu pysähtyä ja kattoa, onko sielä muka karhuja, vaikka en mie tiä, tuntisinko mie etes karhua, vaikka se vasthaan tulis, ko en ole koskhaan nähny.

Boden on mukava paikka jossa meitä koiriaki on ajateltu. Sielä on vesipostiki keskelä katua ja juomakuppi vieressä. Koiria sielä näkyki aika paljo, mutta met emmä nyt vaihtahneet kuulumisia kenenkhään kans.  Kävimä vain lenkkeilemässä omala porukalla. Nukuima Bodenissa yhen yön. Sen mie huomasin, että Suomessa koirakavereita huomioihaan hotelleissa paremmin ko tuola. Ei sielä annettu minkhäänlaista tervetulopusssia, eikä huohneessa ollu petiä, eikä ruokakuppia. Eikä kukhaan ollu oikasthaan kiinostunu minusta, niin ko Suomen hotelleissa respat lällyttää mulle aina mahottomasti.  Päästhiin kuitenki kulkehmaan kätevästi omasta ovesta ulos. 

Siittä hotellista mammale tuli miehleen Hercule Poirot ja art deco, niin se sano. Mie sanoin siihen, että joo niin tulleeki, vaikken yhthään tieny, mitä se tarkotti.

Ko mamma ja pappa olit syöhneet aamupalan, alko auton pakkaaminen ja mie pittiin tarkoin vahtia, ettei minua jätetä sinne. 

Sunnuntaina 9.6.2024: Mie olen vaihtanu taktiikkaa

 

Nuo s**##*n oravat ei usko, vaikka mie kuinka niitä haukun! Net tullee aina tahahlaan mulle tirskuttahmaan ja puuta pitkin rapistelehmaan! Joskun niitä on kaks ja ne rapistellee puuta ylös ja alas ja kiertää sitä niin ko jokku heikkopäiset.

Mutta miepä olenki vaihtanu taktiikkaa! Mie olen kattonu mallia lännenelokuvista ja naapurin kissalta ja alkanu hiipihmään. Mie otan askehleita aivan hithaasti ja niin, ettei ääntäkhään kuulu. Mie menen niin ko hiastetussa filmissä ja piän ne tarkoin tähtäimessä ja mie ajattelen, että ..." Mis häne pääsä varjo ossuup tuon piene närree kohal, nii sillo hänel tullooki noutaja. Nii mie oon päättänt häne osalt."  

Muutaman kerran mie olen jo onnistunukki niitä säikhäyttähmään, ja voi vitsi, että orava on ollu tyhmän näkösenä monttu auki, ko mie olenki yhtäkkiä sen alapuolela, eikä se ole huomanu mithään! Ne on ollu kyllä tähänastisen kesän tähtihetkiä!

(Sitaatti: Väinö Linna: Tuntematon sotilas)

11.5.2024: Mie täälä taas!

Katothiin mamman kans vanhoja kuvia ja valithiin tuomonen kollaasi. Aika samanlainen mie olen vieläki. Ihmetyttää vain, kuinka pieni mie olen ollu pentuna.

Nyt ei ole tapahtunu mithään merkittävvää. Tavalista elämää on eletty. Mie olen ollu pihatöissä työnjohtajana. Sillonko pappa sahhaa moottorisahala, minut panhaan häkhiin, ettei satu vahinko. Siittä äänestä mie en oikein tykkää. Mutta sillon ko saan pyöriä pihala vaphaasti, sielä on mukava olla, ko linnut laulaa ja mie löyän sieltä luukätköjä. Sitte pittää ajattaa varikset pois siittä kärkkymästä ja välilä antaa oraville lähöt. Siinäpä se aika kulluu. Välilä mie sitte käyn lenkilä ja sisälä levähtämässä. Ko mamma huutaa minua, mie tulen heti sisäle. Ja sitte mamma kehhuu minua, että mie olen niin ko valkonen salama, yhtä nopea.

Nyt puskee pikku runo:

Mamma kehhuu minua: Olet nopea niin ko salama.

          Ja mie sanon takasi: Olet rakas niin ko kalama.

Mamma kyssyy: Mikä ihmeen kalama?

          Mie vastaan: Jos et sitä tiä, ole vaikka kanana! 

 

 

 

 

Lauantaina 13.4.2024: Mamma märisee mäntyjen perhään

 

Met olema kyllä kaikki vähä järkyttyhneitä, ko puita kaajethaan meän kotin vierestä niin että olhaan niin ko näyteikkunassa. Naapuhriin ei ole ennen näkyny, mutta nyt näkkyy. Mithään ei säästetä. Se ei ole meän toive, mutta kaupunki on kuulema niin päättäny ja meän mielipitheilä ei ole mithään väliä.

Tuo issoin puu on ollu rajapuu ja entinen naapuri sano, että se on suojeltu puu. Ei ole suojeluila mithään merkitystä näköhjään. Mie olen tykäny siittä, ko se on ollu hyvä oravanhaukkumispuu. Mamma märisee sitä, että se oli varhmaan yli satavuotias, ja nyt sitä ei ennää ole. Vissiin meän kohtipihlajaki lähtee. Koivu meni jo. Kotipihala on kesälä ollu mukavaa, ko linnut on laulahneet mahottomasti ja oravia on  hyppiny puusta toisheen. On kulkenu fasaaneita ja rusakoita. Mamma on saanu olla ulkona suojasella pihala lukemassa.

Jossaki vaihheessa aitaki kuulema kaajethaan. Sillon mie en saa olla pihala vaphaasti. Mitenkäs se elämä sitte sujjuu?

Sunnuntaina 10.3.2024: "Sie olet elämän valo" ja muita mukavia asioita

Perjantaina alko joku kuhina. Mamma ja pappa alko pakkaahmaan ja mie huomasin, että jonnekki ne on lähössä. Minua alko jännittähmään, että pääsenkö mie matkhaan. Minua hengästytti ja kuljin mamman perässä niin ko hai laivan perässä. Mamma sano, että met menemä Vaashaan minun synttäreitä viettähmään. Jaahas, vai niin! Se sano vielä, että sielä pittää sitte puhua ruottia.

Ko mie pääsin authoon, hyppäsin omhaan häkhiin ja aloin kattelehmaan maisemia. Se mulla suijjuu tosi mukavasti. Hotellissa mie ossaan kulkea hississä, niin ko vanha tekijä. Olen mie sen verran monta kertaa jo ollu reissussa, että sekhään ei ole poka homma eikä mikhään.

No sitte tuli lauantai ja minun synttäripäivä. Mamma harjasi minut hienoksi ja laitto taas rusetin kauhlaan. Mie poseerasin. Senki mie ossaan. Mamma ihhaili minua, laulo synttärilaulun ja sano, että "Sie olet elämän valo." Voi mahoton, ko se lämmitti! Mie olin niin hyvihlään. Käythiin sitte mamman kans kaupungillaki ja mulla oli rusetti kaulassa. Ihmisiä hymmyilytti.

Mie sain hotellista lahjaksi kakkapusseja, puruluun ja maissintähkälelun. Mammalta ja papalta mie sain uusia purutikkuja ja allerkisten koirien ruokaa, ko mulla ruukaa vuotaa silmät. Tontun mie sain jouluna.

Met kävimä monta kertaa lenkilä ja välilä mie olin huohneessa yksin, ko mamma ja pappa menit syöhmään. Lenkilä mie näin yhen mäyriksen, jolta mie kysyin ruottiksi, että "Kukas sie ålet?" Se sano, että se on Mårten.

Ko ilta tuli, mamma laitto synttärikuvan fasepuukhiin ja mie sain 182 tykkäystä ja monta kymmentä onnittelua. Moni kehu minua komeaksi.Seki oli mukavaa. Nyt mie olen 6 vuotta. Se on hyvä ikä.

Sunnuntaina 11.2.2024: Synttärit oli ja meni

Nukkuminen on kyllä mukavaa, mutta meilä kuuluu koko ajan: "Mene vain nukkuhmaan", "Nukuma vähän aikaa" ja "Ei nyt mennä ulos", "Ei nyt jakseta alkaa leikkihmään.", "Leiki yksin." ...  

Mie yritän kuljettaa tonttua, palloa ja muita kampheita ja selvästi sanoa, että "Leikithään!" "Lähemä ulos!" "Tule sieki ulos minun kans", mutta ei siittä taho tulla mithään. Mamma kyselee, että onko se vanhan näkönen? Jos multa kysyttäis, mie sanosin, että ei se ole vain vanhan näkönen. Se ON vanha! Saakeli, että minua joskus ottaa päähän olla koko ajan niitä perässä vetämässä johonki touhhuun. Kyllä mie lenkile pääsen joka päivä, mutta eipä paljo mithään muuta. Ei ole mettässä vaphaana laukkomista, ei ole mithään harrastusta. Kavereitaki käy vain harvoin. Ei ole muuta ko "Nuku, nuku!"

Kaverit kyselee, että mitä tehit synttärinä. Mie siihen, että en mithään. En toelakhaan mithään! Nukuin niin ko muinaki päivinä! Niinhän se meni seki päivä ohi ja vasta parin päivän päästä se etes otethiin esile. No eihän se mikhään pyöreitten vuosien päivä ollukhaan. Mutta ens kuussa on tasan pyöreä kuus. Jospa sitte ees jotaki ....

Mulla on semmonen kirjantarkistustehtävä työhommana. Ko mamma alottaa uuen kirjan, mie nuuhkin sen ensin läpi ja hyväksyn. Se on vähä minun vastuula, että mamma ei lue mitä sattuu. Mie olen meän talon kirjapäällikkö tai hyvinvointipäällikkö, niin ko nykyhään sanothaan.