Perjantaina 15.5.2026: Lapsenvahtihommia ja taietta testaamassa

Tässä on pari kuukautta menny aivan huihauksessa. On ollu oravanhaukkuhommia ja muuta arkitouhua niin paljo, että kirjottaminen on jääny.

Vapun aikhaan Siipon Sani ja Tinni kävit meilä pihala leikkimässä. Ko Sani meinasi alkaa vähä liian rajusti jahtaahmaan Tinniä, joka on vielä pentu, mie menin välhiin ja estin liian rajut leikit. Isompien häätyy vähä varoa pienempiä, ettei tule vahinkoa. Päästin net minun häkhiinki tutkihmaan paikkoja ja katoin ovelta, että kaikki mennee hyvin.

Toisela kertaa ko Sani ja Tinni olit taas täyessä juoksuvauhissa,  mie houkuttelinki Tinnin leikkihmään minun kans. Sani jäi vahtaahmaan, että mitäs tässä oikein tapahtu, ko peli vaihtuki kesken kaiken. No mie vain vähä harhautin! 😃 

Nyt molema mamman ja papan kans Kittilässä Hullun Poron hotellissa. Tänne oli aika pitkä matka, mutta se meni hyvin, ko mie vain kattelin maisemia. Huomena menhään kuulema Särestöniehmeen taietta kattohmaan. 

Mamma sano, että sillä taiteilijalla on aina ollu paljo koiria ja että koirat on nyttenki tervetulheita sisäle kaikhiin tilhoin.  Mamma näytti mulle kuvvaa, jossa se taiteilija oli veneajelulla koiran kans. Siittä mie tiesin, että Särestö toelaki on koirarakhaitten paikka. Sielä oli kuulema joku mäyris nyttenki töissä. Se tervehti mammaa ja toivotti tervetulheeksi museolle, mutta mie en sitä nähny.

Särestössä oli tosihaanki vuosien ja vuosikymmenten  jäljiltä niin paljo koirien ja ihmisten hajuja, että mulle tuli ylikuormitustila. Mie säntäilin ees kahtaale, ja pappa tuli vähä niin ko suttina perässä. Papala alko ärripatti nousehmaan othaan ja niin net sitte päätti, että minut viehään authoon siksi aikaa, että mamma ja pappa kattoo kaikki paikat ja taitheet. Mie istuin autossa ittekseni ja hengittelin, kuuntelin linnunlaulua ja meditoin.

Ihana paikka se kyllä oli ja linnunlaulua tulvilhaan! Mamma oli aivan tohkeissaan ja otti kuvia puhelimen täytheen. Se on vissiin oikea Särestöniemi-fani, ko se ihhailee Reidarin taulujen värejä ja sen elämäniloa ja rohkeutta. Mamma sano, että se tunsi Reidarin läsnäolon Särestössä vieläki ja että valokuvistaki tuli kuulema Reidarin elämänilo läpi.

Mamma luki vasta Reidarin elämäkerran ja siittä se saiki inspiksen tähän reishuun ja Oulun näyttehlyynki. Kalenterissa on kuulema ylhäälä kesäle toinenki, tosi iso näyttely jossaki etelässä. Sinne sitte varhmaan taas lähethään taietta testaahmaan. Saattaa olla, että mie jään sillonki authoon. Onneksi mie ossaan rauhottaa vagushermoa, jos tullee liikaa kuormitusta.

Maanantaina 9.3.2026: Mie täytän kaheksan vuotta!

 

Huomenta kaikille! Mulla on tänhään juhlapäivä. Mie täytän kaheksan vuotta! Mahtavaa! Tuossa kuvassa mie olen vielä aamutuumissa, mutta on meilä tarkotus ottaa virallinenki kuva. Taas saa panna rusetin kauhlaan. Vaikka olis kyllä aivan sama laittaa rusettikaulakuva miltä vuelta tahansa. Mie olen säilyny samannäkösenä ja nuorekhaana yksvuotihaasta asti.

Ei ole tainu olla aikasemmin puhetta, että mie harrastan penkka-parkouria. Siinä on tarkotuksena kulkea lenkilä mahollisimman paljon lumipenkan päälä koskematta tiehen. Välilä voi myös tehä uintiliikheitä, niin treenistä tullee tehokhaampaa. Jos et tiä lajista mithään ja sinua haluttais kokkeila sitä, Wikipedian avula pääset alkhuun. Sielä sanothaan, että

  "Parkour on 1980-luvulla Ranskassa, Pariisin esikaupungeissa kehitelty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa pyritään hyödyntämään kaikkia ympäristön esineitä ja rakenteita nopeaan ja katkeamattoman sulavaan liikkeeseen."

Penkka-parkour on varsinaisen parkourin alalaji. Sitä voi harrastaa missä vain, missä on penkkoja. Se on lajin hyvä puoli, eikä se kysy ikärajjaa. Mammaki on meinanu alkaa sitä harrastahmaan.

Naapuri on sanonu minusta, että onpa sillä virtaa. Joo niin onki! Mulla on kaikki hyvin ja olen kaikinpuolin terve. Mie olen kaikkien kaveri, paitti parin pas...tyypin tässä lähelä. Niistä mie en tykkää.

Meilä kävi Siipo ja pikku pentu. Mie annoin sen haistela itteni ja haistoin senki. Sitte lähethiin lenkile, eikä siinä ollu sen kummempaa. Kaikki ok vaan. Mukava ja reipas pentu se on.

Mie olen nyt lukemassa koiralehteä, jonka mamma osti. Vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Hyvä, että kannessa on pystykorva, vaikka ei pohjis olekhaan. Kyllä pystykorvat on kaiken A ja O, mutta saa net minun puolesta olla luppakorvakki. Em mie lajittele tai sorra kethään.

No niin. Nyt minut harjathiin ja mulle laitethiin partavettäki, ja rusetti panthiin kauhlaan. Ja tässä on minun viralliset 8-vuotissyntärikuvat:

                                            

                                                            

                                                               

                                                            

Sunnuntaina 28.12.2025: Aapon Joulumanteli

No niin se taas joulu oli ja meni. Mieki pukkeuin taas hienoksi rusettipukhuun. Sama rusetti on ollu mulla niin kauan ko mie muistan. Mamma harjasi minut ennen sitä. Piti ottaa aika monta kuvvaa, ennen ko mie saatoin hyväksyä sen: jossaki oli korvat luimussa, jossaki oli tyhmä ilme, jossaki liikaa vauhtia, mutta sitte onnistu kuva, jossa rusetti on justhiin oikeala laila vinossa, niin ko nyt on muotia.

Ko mie olin valmis, aloin oottahmaan jouluviehraita. Ensin tuli Laapo ja Raapo. Olipa taas mukava nähä niitä! Rapsutuksia tuli riittävästi. 

Mamma ja pappa sait hienoja shiba inu -keksejä Japanista asti, ja suklaataki. Keksit panthiin keittiön vitriihniin. Se oliki minusta oikein, ko mie en olis kyllä tykäny, että koirakeksejä syöhään. Se olis tuntunu aika julmalta...Koiralta pää vaan pois ja rousk rousk...!

Laapo, Raapo ja pappa sait sukkia. Mie en saanu mithään. Mie olinki etukätheen ilmottanu, että sukkia mie en tartte ja lelujaki on aivan riittävästi ulkona jäätymässä. 

No sitte oleilthiin ja tulistelthiin ulkona ja koassa, niin ko ennenki. Se on meilä ollu tapana.

Sitte Laapo ja Raapo alko tekehmään lähtöä, mutta sitä ennen mie pukkeuin uuestaan rusethiin ja aloin oottahmaan uusia viehraita. 

Tuli vielä Iipo ja Laapeli. Laapeli ei ole ennen meilä käynykhään, joten mie tutkin sen tarkoin, seurasin sitä vähän niin ko hai laivaa ja käskin rapsuttahmaan vähän niin ko testimielessä. Kyllä se läpäsi testin, ja mie hyväksyin sen porukhaan matkhaan. Ko rapsutusten määrä on nyt varmistettu jatkossaki, niin mie saatoin välilä ottaa pikku torkut.

Iipo ja Laapeli sait sukat. Mie en saanu mithään. Mie olinki etukätheen ilmottanu, että sukkia mie en tartte ja lelujaki on aivan riittävästi ulkona jäätymässä. 

Sitte taas tulistelthiin ulkona ja koassa. Se on meilä ollu tapana.

Minun Joulumantehliin kuuluu vielä se, että naapurustoon on tullu oikea kaunotar, 1-vuotias valkea pohjistyttö Kira. Met olema jo tutustuhneet ja ystävällisesti nuuskutelheet. Mie en milhään laila ahistele sitä, niin ko en Sani-kaveriakhaan. Miehän olen tämmönen keski-ikänen charmantti gentleman. Mamma sano heti Kiran papale, että meile saa tulla leikkihmään tai hoithoon. Saa näkyä, tulleeko siittä mithään.

Joulumanteliterhveisin, rakhauella

Aapo

Keskiviikkona 29.10.2025: Mie tehen nykyhään iltatuuria

Minua ei ennää niin kauheasti kiinnosta olla aamuvarhasella pihapassissa. Kerkeäähän tuone myöhemminki. Tykkään nukkua yhtheentoista ja kahtheentoistaki. Jos meinathaan, että työtuuri alkais aiemmin, löntystän mahollisimman hithaasti kohti häkkiä tai kurkkaan ovelta ja menen takasi pethiin.

Mutta jos mie satun pääsehmään methään, ei minua sillon laiskuta. Virtaa on! Viime kerrala oli mammaki taas laahustamassa matkassa. Minun enerkia meni sitte sen paimentamisheen. 

Maanantaina 15.9.2025: Mie olen kuulema unohtanu

Kuvituskuva Joensuusta

Mie kävin pyhänä papan kans reisussa. Kyllä mie heti tiesin, että Ylitorniolle olhaan menossa. Ja mie katoin, että hei, mehän menhään methään! Mie pääsin vaphaana laukkohmaan ja ajattahmaan vareksia ja autoja. Ryntäsin tietä kohti, enkä meinanu totela milhään. Sitte säntäsin norjanharmaata jututtahmaan, mutta pappa käski minut sieltäki pois. Hauskaa oli mellastaa ja säntäilä mihin sattuu, ko ei ollu valhjaita eikä hihnaa piättämässä. Väsytin itteni aika laila.

Kotona mamma passasi mulle lohennahkaa ja kinkkusiivua ja vielä lohiaterianki. Söin hyvälä ruokahalula ja menin nukkuhmaan. Koko ilta meni levähellessä ja vielä maanantainaki uni maitto.

Pyhänä mie kuulin unen läpi, ko mamma ja pappa juttelit. Pappa kerto jotenki lyhkäsillä lausheila minun tohotuksesta. Sitte ne hiljensi ääntä ja mamma sano: "Se on unohtanu!! Kolme vuotta on pitkä aika tuomoselle hetkessä eläjälle." Pappa sano, että pittää vain yrittää uuestaan.

Mie ajattelin, että eiköh ne olekhaan minun vauhtiin tyytyväisiä, vaikka mie näytin papale kaikista parhainta noppeutta ja vaphauen riemua. Mitä mie olen unohtanu? Ja mikkä kolme vuotta? Mitä minun olis pitäny sielä tehä, jos se vappaa laukkominen ei kerta ollu tavote?

Sunnuntaina 31.8.2025: Reissukoira raportoi

Viikko sitte mie en päässy papan matkhaan. Se oli monta päivää taas jossaki. Mie ootin sitä.

Mutta nyt mieki pääsin reishuun. Oli aika pitkä matka, mutta ei se minua haittaa. Mie tykkään olla autossa ja kattoa maisemia. Met olima kuulema menossa kattohmaan puhuvaa kakadua. Pappa oli telkkarista nähny, että Joensuun Botania-kasvitarhassa on semmonen. No, minun osalta se tyssäsi siihen, että sinne ei saanukhaan koirat mennä. Mie jou'uin oottahmaan autossa, ko mamma ja pappa menit sinne. Net oli sielä aikansa, ja ko net tuli takasi, mamma sano mulle, että älä välitä, emmä mekhään sitä lintua nähny. Televisiossa oli valeheltu! Kakadu on ollu jo seittämän vuotta eläkheelä, ko se oli ressaantunu viehraista niin paljo. Sille oli tullu böönaut. Mamma viskutteli mulle, että olis ollu hauska opettaa sille vähä rumia sanoja. Mie sanoin sille, että se on pöhkö!

Kakadua ei näkyny, mutta parkkitalossa oli puluja. Ko mie pääsin autosta, sain kohhauttaa niitä vähä. Ne oli sontinu ison keon.

Ko mie olen tottunu reissaahmaan, ei ole mikhään ongelma jäähä huohneesseen, ko mamma ja pappa lähtee johonki. Mie tiän, että net tullee jonku ajan päästä takasi, ja sitte mie pääsen kans ulos. Mie ossaan olla hississä ja kulkea porthaissa. Aina on mukavaa saaha pakettiki, jossa on namuja ja purtavaa. Ja sängyn alla on hyvä nukkua, vaikka huohneessa olis joku petiki. Lauantaina aamuyölä mie päätin yllättää mamman. Mie hyppäsin sen sänkhyyn nukkuhmaan, vaikka ennen en ole niin tehny. Se anto minun olla siinä.

Koirakavereita näky kans: yksi pikkunen suomenpystykorvan penikka, mittelspits ja aivan kauhean hyännäkönen teräs-kultayorkki. Mittelspitsilä oli alkanu turkki paksunehmaan jonku leikkauksen jälkheen.

Minusta otethiin kans kuvia. Yhessä mie näytän jotenki ylimaallisen viissaalta valo-olennolta.

Ja toisessa mie yritän taas olla hylkheen näkönen.

Reissussa on mukava olla, mutta kyllä kotona on parasta. Heti ensimmäiseksi otethaan aina kunnon haukkukisa naapurin jampan kans.

Sunnuntaina 20.7.2025: Kylmästä lämpihmään, lämpimästä viilehhään

Ensiksi oli kylmä. Nyt on ollu helkkarin kuuma. Mamma laitto mulle häkhiin verhot rantapyyhkheistä. Toisessa on härkä ja toisessa joku patsas. Net antaa mukavasti varjoa. Minun häkkihuvilalla on mukava olla vahissa.

Sisälä mie käyn vilvottelemassa monta kertaa päivässä ja nukkumassa päikkärit, ko sielä on semmonen puhallin.

Viime viikonloppuna met kävimä papan kans Ylitorniolla. Olthiin hissuksiin hirvikämpälä ja käythiin Viisavaarassa. Mamma oli jossaki. Se toi sieltä kyltin, jossa on melkein ko minun kuva, mutta se taitaa sittekki olla shiba inu tai akita. Muuten se kyllä pittää paikkaansa, että koti ilman koiraa on pelkkä talo. Senhän mie kyllä tiän. Miehän olen tämän talon keskusyksikkö.

Lauantaiaamuna meilä oli mukava keinuhetki mamman kans. Mie hyppäsin sen viehreen keihnuun ja keinuima lähekkäin pitkän aikaa aivan hiljaa. Mulla on tällä hetkelä kaikki hyvin.

Maanantaina 9.6.2025: Mahottomasti tapahtumia!

 

Heipä hei, tet kaikki minun enemmän ja vähemmän karvaset kaverit!

Nyt on ollu tapahtumia aivan myyä asti. Pihala on ollu vieläki se aijantekijä melkein joka päivä. Mie piän sitä silmälä häkistä. Mutta on se jo minun hyväksynnän saanu. Sillä on itteläki koiria, niin että ei se paha tyyppi ole.

Yhtenä päivänä tuli mahottoman iso ja kovaääninen kone ja kaivo koko pihan auki. Se oli yhtä ojjaa vain. Mie olen joutunu vieläki ulkoilehmaan saunan ovheen köytettynä. Se on alkanu jo ottahmaan päähän, mutta tänä päivänä pappa laitto aitaverkot, niin mie saan vihoin ja viimein olla  vaphaasti pihala niin ko ennenki. Kiitos siittä, pappa!

Viikko sitte meile tuli yhtäkkiä Laapo ja Raapo. Sitte mamma ja pappa katosi. Mie vähä ihmettelin, mihin net meni ja toisena päivänä mie aloin jo kuikkihmaan ikkunoista ja oottahmaan niitä, mutta ei niitä vain kuulunu. 

Laapo ja Raapo piti minusta huolta. Laapo lähetti minusta lenkkivideonki mammale ja käski minun sanoa äitile heippa, mutta en mie joutanu. Kävelin vain etheenpäin ja nostin takajalkaa. 

Sitte Laapo ja Raapoki hävisi yhtäkkiä. Mulla oli aika pitkä päivä olla yksin häkissä, mutta onneksi illemmalla aijantekijä tuli mäykyn kans käyttähmään minua lenkilä. Oli mukava tutustua mäykkyneithiin, vaikka mie en oikein tienykhään, miten sen kans olis pitäny olla. Kiinosti se, mutta minua vähä jännitti, ko en ollu sitä ennen nähny. Lenkkeilthiin kuitenki sovinnossa.

Aijantekijä vei minut häkhiin ja mie aloin taas oottahmaan mammaa ja pappaa. Mie ootin. Mie ootin. Mie ootin. Alko tulheen jo yö, mutta ei net tulheet. Minua alko jo huolestuttahmaan, että jokhaan mie jou'un jäähmään häkhiin koko loppuelämäksi.

Alko nousehmaan kaikenlaista miehleen: yksihnäinen koiraparka kuolee häkhiin nälkhään ja janhoon, eikä kukhaan kuule sen itkua ja hättää...muumio löytyy aikojen päästä... ja Hachiko...seki ootti ja ootti...

Mutta sitte mamma tuli! Se tuli juoksujalkaa ja melkein rämisi, ko se tuli hakheen minut sisäle. Se pyyteli antheeksi, että tuli niin pitkä ootuspäivä ja että koskhaan ennää minun ei tartte yöhön asti oottaa. Sitte se rämisi ja nyyhki, silitti ja paijasi minua ja sano, että sillä on ollu kauhean ikävä ja että mie olen ollu reipas koira. Pappaki oli mahottoman hyvihlään,  ko se näki minut. Pussaili ja paijaili seki. Sitte panthiinki jo nukkuhmaan koko sakki.

Seuraavana päivänä ko mamma liikku kotona pyykkikonheele ja keittihöön ja mihin minnekki, mie seurasin sitä ja pittiin silmälä, ettei se taas karkaa johonki. Mie aattelin, että laitan sille kauhlaan  pannan, jossa lukkee minun yhteystiot, että ko se johonki karkaa, se osathaan pallauttaa minun tykö takasi. Kukakhaan semmosen pannan vois tehä? 

Mamma selitti mulle, että net olit olheet reissussa ja se oli porisuttanu Ollin näköstä kaveria, jota työnnethiin rathaissa. Se näytti mulle siittä kuvan. Mie mietin, että olikhaan sillä jotaki vikkaa jaloissa vai olikhaan se vain laiska?

Sunnuntaina 11.5.2025: Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta

Mie olen palanu vuorotteluvaphaalta just sopivasti äitienpäiväksi. Mammala on täälä jo kesä mielessä, ko kevätrairuohostaki tuunasi kesärairuohon.

Mie olen käyny lääkärissä. Ko oottelimma mamman kans, että lääkäri tullee, mie olin aika huolestunu, että mitäkhään mulle nyt tehhään. Sitte lääkäri tuli ja tuikkasi minua jollaki neulala, ja sitte mulle tuli hölmö olo. Alko nukuttahmaan, mutta en mie antanu periksi. Yritin hoitaa vahtihommia, vaikka pää tuntu ouon sekavalta. Viimein oli pakko antaa periksi, ko aivan sietämätön väsymys otti vallan.

Mie kuulin, että mulle oli nukutuksessa pistetty rokotuksia ja minun hamphaat oli puhistettu hammaskivestä. Minun yks puhkeamaton hammaski oli kuvattu. Sitte pitkien unien jälkheen mie pääsin liikheele ja mamma tuli hakehmaan minut kotia.

Koko illan mulla oli outo olo. Mie en muistanu, mitä "Istu" tarkottaa. Tuntu, että pissattaa, mutta pissa ei tullu. Maha oli tyhjä, mutta ruoka ei maistunu. Vettä sato taihvaan täyeltä, mutta mamma lähti kuitenki minua lenkittähmään. Sitte pissa alko tulla. Ja sitä tuli ja tuli ja tuli. Mie kastelin jokhaisen varvun ja mötikän pelkästä pissaamisen ilosta!

Minun kotikuviot on nyt muuttunu. Mie en saa olla pihala irrahlaan niin ko ennen. Meilä on työmies pihala ja aita on rikki monesta kohtaa. Se tekkee meile uutta aitaa. No, mie olen häkissä, ja minut kuljetethaan hihnassa saunan ovheen kiini. Narun päässä voin liikkua ja olla pihala. Mennee se näinki.

Mutta oravia en nyt pääse haukkuhmaan puun alle niin ko ennen. Fasaaniparista mie en välitäkhään. Siinä olkhoot!

Sunnuntaina 9.3.2025: Kuviokelluntaa, potkurilenkkejä, kaveritärskyt ja seittemänvuotisynttärit

No nyt kuuluu paljo mukavia asioita! 

Minun kaveri Tonttu on alottanu kuviokellunnan. Sen harjottelua on ollu hauska seurata. Nyt se jo polskii niin ko hylje ja kehittyy aivan silmissä.

Viimeksi mie kirjotin tappelusta mamman kans, mutta nyt ei ole mithään semmosta maila eikä halhmeila. Mammaki on nyt käyttäny minua potkurilenkeilä ja voi että met olema menheet lujjaa! Mie olen juossu ja mamma on potkutellu alamäkheenki niin ko ennen vanhaan. Se sano, että tämähän on hauskaa, ja mie aattelin, että joo, meitä on tässä niin ko kaks seittemänvuotiasta reissussa. Joissaki kohissa mamma on seissy jalaksilla ja mie olen vetäny sitä. Kyllä mie jaksan, ko miehän olen vahva nuori mies enkä mikhään jauhosäkki!

Toinen homma, joka meilä sujjuu mahtavasti, on harjaaminen. Mamman ei tartte sanoa ko että tänä päivänä harjathaan, niin mie menen jo valhmiiksi harjauspaikale. Mie tykkäään siittä hommasta ja ossaan kääntyäkki aivan itte, ennen ko mamma etes käskee. Ulos lähtiessä mie ylheensä kans istun ilman eri käskyä. Sitte panhaan valhjaat ja lähethään.

Joku päivä sitte mamma lähti johonki, eikä se tullu illala takasi. Mie ootin sitä koko illan korvat pystyssä, mutta se oli yönki poissa. No, mie nukuin sen sängyn vieressä ja päätin, että olen sielä niin kauon, että se tullee takasi. Ja niinhän se aamula tuli.

Mulla on ollu jo aika pitkhään Sani-kaveri, mutta met emmä ole kovin ussein olheet tekemisissä. Se on käyny meilä aikasemmin vissiin kerran, ja kerran met olema lenkkeihleet. Niin ja kävimähän met kerran valokuvvauksessaki yhessä, mutta ei kuitekhaan yhteiskuvassa. Sani on minua vähä nuorempi ja pienempi. Nyt se tuli meile. Ensin met vähä nuuskima toisia pihala ja huomasimma että tuttuja tässä olhaan. Sitte lähethiin lenkile. Ja kaikki meni oikein mukavasti. Kuljethiin välilä vierekkäin ja välilä peräkkäin. 

Sitte tulthiin meile pihale leikkihmään. Mie ehotin painimista, mutta Sani ei halunu sitä. Mie saatoin tuntua siittä ehkä vähä liian isolta ja innokhaalta. No lähimä sitte sisäle tekehmään muita hommia. Kaveruuessa ko ei voi mennä vain toisen ehoila.  Nuuhkuttelimma, istuima ja saima palkkoja. Hyvin nekki suju. Minusta tuntuu, että kyllä meän kaveruus nyt vahvistu ja luottamus kasvo. Toivottavasti nähhään uuestaanki ja touhuthaan taas jotaki tai olhaan vain yhessä.

Mie täytän tänä päivänä seittemän vuotta. Sen kunniaksi panhaan taas seittemän vuotta vanha rusetti kauhlaan ja laulethaan minun tekemä pikku laulu:

                "Onnea mulle ja pottuja sulle!

                 Aapo on paras, eikä mikhään varas.

                Mie olen kiva tyyppi,

                enkä mikhään outo hyyppi. 

                Onnea, onnea mulle vaan

                 seittämän vuotta ko täyttää saan!💖💖

 

 

 

Sunnuntaina 9.2.2025: Mie olen meinanu jäähä vuorotteluvaphaale

Viime viikola met leikimä papan kans, ja meilä oli hauskaa. Sitte se lähti kauphaan. Mie jäin oottahmaan sitä ja aattelin, että jos jatkettais ko se tullee takasi. Muutenki meilä on papan kans menny mukavasti. Se käytti minua potkurilla lenkilä niin että mieki sain kunnola juosta. 

Mamman kans meilä on ollu vähä vaikeampaa. Lenkkeily on semmosta laapustamista. Siihen mennee hermot. Mie ukittelen sille, veän sen melkein kumhoon ja rähisen toisile koirile, varsinki uroksille. Nyt on ollu yks musta labradori, jolle mie olen karjunu, ja mamma on ollu aivan helisemässä. Se sannoo, että sitä hävettää tuomonen käytös ja ettei se ennää pärjää minun kans ja uhkaa taas pallien poistamisela. Mitäs ne minun pallit sille kuuluu!! Meilä on ollu pattitilanne päälä jo monta päivää. Eilen kuitekki tehthiin sovintoa ja jutelthiin asioita selviksi. Tänä päivänä se aiko käyttää minua lenkilä ja vielä harjatakki. Jospa mieki vähän tulisin vasthaan... Jospa se taas lähtis sujuhmaan...

Mie täytän tänä päivänä 6 v 11 kk. Mie olen vähä ajatellu, että ko mie täytän seittemän, voisin jäähä vuorotteluvaphaale näistä kirjotushommista. En mie ole vielä aivan varma, mutta ehkäpä minunki pitäs irrottautua täältä somemaailmasta.

Lauantaina 28.12.2024: Pitsikaupungi joul

 "Pitsikaupungi joul

Suamen gaikkest nätein joulkaupung

Siit om bali vuassi ko Rauma haminahan dul seilaloste jäneksin kaukka mailma merilt oikke lembäluandossi ja ossavaissi joulutuntui. He oliva jalosukust pitsinypläjätte sakki. Het tykkäsiväk koristellap paikoi ja tällät itteski fiiniks, jos ol sitt arkmaananda taikk juhlaliseva pyhäpäev. Tontu rakastiva kaikki kaunist, raari ja hyvä makust. Täyty opetell mont taitto ja nähd vaeva niitte ette, nii hes sääkkräsivä..."   (Yhestä lapusta kopsasin.)

 

Met kävimä jouluna Raumala kattelemassa. Olihan sielä mahottoman kapeat kaut ja kävelijät kulki siinä aivan autojen vieressä. Mulle tuli vähä ahistava olo sen takia ja siksi kans, että mulla meni pää sekasi ko oli niin paljo uusia hajuja, kuulu paljo ääniä ja ihmisiä lampsi melkein pääle. Mulla tuli stressi ja mie ajattelin, että voi luoja, koska täältä pääsee pois! Mie olen enämpi semmonen kotikoira, että mie en tykkää oikein kaupunkien vilskheestä. 

No, ko mie aloin voihmaan huonosti ja saalohmaan, mie kuulin, että mamma ja pappa alko ottahman yhtheen. Mamma vänkäs toishaale ja pappa toishaale. Mie aattelin, että voi itku, ko pitiki lähteä koko reishuun ja minun takia tuli riitaki vielä.

No sitte net päätti, että minut viehään takasi Kauttualle majapaikhaan ja net tullee itte tänne takasi. Se oli hyä päätös. Mie sain levähtää rauhassa ja mamma ja pappa sait katela mitä halusit. Sitte ne selitti mulle, mitä ne olit nähnee ja olit aivan sovinnossa. Ne osti ittele uuet pyjamat ja panit ne heti pääle. Mulle ei ostettu mithään, mutta en  mie kyllä mithään olis halunukhaan.

Kauttualla mie pärjäsin majapaikassa hyvin, ko mamma ja pappa kävit syömässä kuulema kartanolla. Met asuima talossa, jota sanothiin Villa Aalloksi. En tiä kyllä,  miksi. Sielä oli mukavasti tillaa, niin minunkhaan ei tarvinu kököttää vain yhessä huohneessa, niin ko hotelleissa, mutta ei sielä oikein oltu koirakavereille mithään varusteita laitettu: ei ollu tervetuliaispussia, eikä petiä, eikä mithään, ja sielä oli vähä tunkkanen haju. Ko kolme yötä oli menny, mie olin jo valmis lähtehmään kotia. 

 

Sitte tuli oikea yllätyspaukku! Met pysähyimä johoki, ja ko menthiin sisäle, niin sielä oliki Olli! Se oli Ollin koti. Mie ilahuin mahottomasti ja met aloima painihmaan ja juoksehmaan ympäri huushollia. Mulle kävi vähä höperösti ja mie lirhautin keittihöön pikku pissan ja meinasin lirhauttaa vielä sohvan jalkhaanki, mutta mamma ja pappa alko kieltähmään ja komentahmaan, että niin ei saa tehä. Kyllä mie sen tiän, enkä ole koskhaan ennen niin tehnykhään, mutta nyt meni jotenki hunerinki sekasi, ko oli niin mukava nähä Ollia. Mamma motkotti vielä kotonaki, että häntä hävettää tuomonen käytös. Niin minuaki.

Eipä tässä muuta. Palathaan taas!

Maanantaina 9.12.2024: Laapo ja Olli kävit minun synttärilä

Pitkästä aikaa oli mukavia tapahtumia. Laapo tuli kotona käyhmään. Met tulistelimma pihala, lenkkeilthiin ja piethiin tulta takassaki. Oli mukavaa.

Sitte pyhänä tuli vielä Olliki synttäreile. Mie ootin sitä ja kurkin ikkunasta, että kyllä se kohta tullee. Ja niinhän se tuli! Voi että meilä oli hauskaa! Painima ensin niin kauan ko jaksethiin, ja sitte käythiin vielä lopuksi lenkiläki. Olli on kiva kaveri. Viiminen kuva on sattuhneesta syystä vähä epätarkka.

                                                    

                                                                

Sunnuntaina 10.11.2024: Lintukoira, muikkukoira ja petikoira

Mie olen välhiin lintukoira, vaikka en mie ole kyllä paljo lintuja nähny tänä syksynä. Välhiin mie olen muikkukoira, niiin ko tuossa kuvassa, ko met kävimä papan, Heepon, Taapon ja Tiipon kans muikunpyynnissä Miekojärvelä.

Ko olthiin kämpälä, mie makasin Heepon jaloissa pöyän alla. Mie tykkään siittä ja se minusta. Se on mulle vähä niin ko varapappa. 

Välhiin mie olen petikoira, niin ko tuossa toisessa kuvassa. Yhtenä aamuna nukutti niin pirusti, ja ulkona oli pimeä ja kylmä. Ei minua kiinostanu oikein sinne lähteä. Eikä minun tarvinukhaan.

Eipä tässä muuta, ko että eilen mie täytin 6 v 8 kk. Aika on menny nopeasti. Niin ja kävin mie tuola reissula pyörimässä yhessä solkkuläjässä. Pappa pesi minut, mutta silti nuo äijät valitteli kämpässä, että mie haisen.

Perjantaina 11.10.2024: Minusta on puhuttu toisela puolela maapalloaki!

Niin se maine vain leviää. Minusta on puhuttu ja minun kuvvaa on esitelty toisela puolela maapalloaki, Uuessa Seelannissa asti! Iipo oli näyttäny minun kuvvaa paikallisille,  ja kyllä sieläki oli kuulema minua kehuttu. Net oli vain kysyny, että olenko mie shiba inu tai akita. Iipo oli sitte vähä valassu niile pohjiksen syvintä olemusta.

Tässä kuvassa on shiba inu. Onhan meissä kieltämättä jotaki sammaa: väritys vähä samanlainen ja pystyt korvat ja komea naama. Shiba on aikalaila minun kokonenki.Shiban luontheesta sanothaan, että se on "viehättävä, innokas, valpas, peloton, itsevarma ja uskollinen", vähä niin ko mieki, paitti että en mie aina ole peloton ja itsevarma. Ilotulitusta ja ukkosta mie ainaki pelkään. (https://www.google.com/search?q=shiba+inu&oq)

Tässä kuvassa on sitte akita inu. Netissä siittä sanothaan, että se on "rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen. Akita on suurikokoinen ja näyttävä pystykorva. Osa sen charmista piilee kuitenkin sen käytöksessä, joka on hillittyä ja rauhallista. Ensi näkemältä koira antaa itsestään ylvään vaikutelman. Vieraita kohtaan akitat asennoituvat ystävällisen pidättyvästi tai valikoivan epäluuloisesti. Oman perheen jäseniä ne kuitenkin palvovat ehdoitta ja ovat äärimmäisen lempeitä ja uskollisia koiria." (https://www.hankikoira.fi/koirarodut/akita.) Akita on paljo isompi ko mie.

***********

Mulla on elämä sujunu kotona niin ko ennenki, mutta eilinen minua kyllä vähä harmittaa. Mulla oli iso luu ja mie olin just alkanu sitä jyystähmään, ko mamma tuli käskehmään minua sisäle. Mie sanoin sille, että EN TULE! ja menin peräkärryn taakse piihloon. No, se tuli perässä ja jankutti, että sisäle nyt, ko kerta käskethään. Mie kannoin luun toisseen paikhaan ja sanoin uuestaan, että EN TULE! No, se jankutti ja jankutti siinä vieressä, niin että mulla meni hermo. Mie näytin sille hamphaita, katoin silhmiin ja ärisin pahasti. Mamma kauhtu siittä aivan kauheasti ja huusi, että MULLE ET KYLLÄ ÄRISE SENKI SAA.. PEE.. TYHMÄ KOIRA JA NYT SISÄLE SIITTÄ!!! Sisäläki se haukku minut lythyyn ja sano, että nuin ei tehä.

Kyllä mie sen illan pääle ymmärsin, että kyllä minun pittää uskoa mammaa ja pappaa, enkä mie saa hamphaita näytelä. Mie pyysin antheeksi ja mamma anto. Se vielä jutteli mulle ja kysy, että ymmäränkö mie varmasti, että nuin ei tehä. Mie sanoin, että ymmärän mie.

Shiba-kuvan osoite: https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQSHRxtrIEYmXKt_8OYhY1dkMLwWNg6rmoa5exJa6B27MTKGT0KkIjcKR6KuCNNKfLn880&usqp=CAU

Akita-kuvan osoite: https://www.google.com/search?q=akita+inu&oq

Tiistaina 10.9.2024: Mettähommia

Viime vuona mie en päässy ollekhaan methään, mutta nyt mie olen käyny jo  monta kertaa mettästämässä. Olema käyhneet kyyhkyjahissa, sorsajahissa ja mettälintuhommissa. Kyyhyjahissa ja sorsajahissa met toimima Heepo-seän kans tiiminä. Meilä pelittää hyvin, ja mie toimin kuulema niin ko ammattilainen. Heepo ja pappa kehuvat minua ja se tuntuu mukavalta. 

Sorsahommissa tullee tosi rapaseksi ja minun turkki värjäytyy harmaaksi niin että mamma joutuu pesehmään minut ainaki kahtheen kerthaan sinisellä shampoola ja harjaahmaanki kans kahtheen kerthaan, että mie olisin taas itteni näkönen. Vähä se meinasi itkua vääntää ko se pesi minua ja se sano papale, että kyllä sinne rapahomhiin välttäis joku rumempiki koira.

Mutta mettälintujen kans ei niinkhään sotkeennu. On mukavaa juosta vaphaana. Mulla on uus tutkapantaki, niin en jou'u hukhaan. Tänä päivänä just käythiin Kaumavaaran laiassa. Oli hieno päivä, lämmin ja kesänen, mutta lintuja ei näkyny.

Meilä kotona on koko kesän jyrissy kaivinkonheet ja rekat tuossa kotin vieressä tielä. Se on alkanu ottahmaan jo pathiin. Mie olen alkanu antahmaan rekoile lähtöjä ja ajatan niitä pihalta käsin.

Mamman kans on mukava nukkua, lenkkeilä ja jutskaila päivän asioista samala ko se silittellee minua. Meilä sujjuu yhteispeli hyvin ja mie ymmärän kaikki, mitä se sannoo ja sen kans, mitä se ei sano. Mie ruukaan aina tarkistaa sen kirjat, ennen ko se alkaa lukehmaan. Mie hyväksyn net ja annan sille luvan jatkaa.

Yhtenä päivänä ko mie mässytin oikein antaumuksela hamphaittenpesuluuta, mie näin ko mamma hymmyili mulle. Mie kysyin siltä, että "Mitä?" Se sano, että ei mithään, mässytä vain. Se oli rakhautta. Taitaa se mamman rakhaus kestää, vaikka multa joskus pääsee paukku, ko mie nukun. Tai ei se pauku, se vain haisee.